Pahoinpitely.

11 vuotias lapsi pahoinpidelty?!
Ihan hirveetä!!
2491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

keksitty juttu, lue kymarin onlinesta!!!!

Äänestä

KOTKA. Poliisi sai ilmoituksen Kotkalaisen 11-vuotiaan koulupojan ryöstämisestä Kotkan Otsolassa perjantaina. Poliisin kuulusteltua koulupoikaa ilmeni, että poika oli sepittänyt koko ryöstötarinan. Hän tunnusti poliisille keksineensä tarinan, eikä ryöstäjiä ole olemassa.

Poliisin aiemmin päivällä saaman ilmoituksen mukaan kaksi noin 16-17-vuotiasta nuorta miestä kävi koulumatkalla olleen pojan kimppuun Lohentiellä Otsolassa kello 13.00-13.20 välisenä aikana. Pojan kertoman tarinan mukaan ryöstäjät anastivat pojan koulurepun ja vaativat tältä kotiavaimia haltuunsa. Lopulta poika kaadettiin lumihankeen. Tarinan mukaan ryöstäjillä oli kasvot osittain peitettyinä, ja heillä oli tummat pipot päässään ja yllään tummat takit.

Poliisin mukaan pojalla oli inhimillinen syy, miksi hän oli kertonut vanhemmilleen tarinan ryöstetyksi tulemisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Otsolassa. kirjoitti:

11 vuotias lapsi pahoinpidelty?!
Ihan hirveetä!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu