On oltu yhdessä 50 vuotta.
Nykyisin ne jaksaa kaksi viikkoa
ja sitten rahastetaan seiskaa sillä
erolla.
Nykyisin ne jaksaa kaksi viikkoa
ja sitten rahastetaan seiskaa sillä
erolla.
elämän pituinen liitto
jalmari...
201244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
ne on Julkkiksia, eikä taviksia, siksi toisekseen tuntuu että täällä kaikilla osastoilla on vaan näitä pitkän ajan liittoja, mutta joskus voi käydä että toinen kuolee jo alle viiskymppisenä, että se oli siinä sitten.
täyttyy tämän vuoden marraskuulla. Niin ne ovat vuodet vierineet.
Tsemppiä Kaliper. Niin sitä pitää elellä. Joskus
tuntuu, että täällä palstalla on jotenkin paha,
jos ei ole leski.
Kunnioitan avioliittoa, vaikka itse olenkin eronnut,nuorena sitä oli niin mukamas kranttu ettei kestänyt miehen juomista ja räyhäämistä pienten lasten kanssa. Jälkeenpäin ajatellen olisin kyllä sen kestänyt, mutta tehty mikä tehty, yli 20 vuotta sitä kesti, mutta väleissä ollaan vieläkin.
Nyt lähellä 71 ikävuottani laittaa ajattelemaan.
tulisi 50 v. yhteistä taivallusta täyteen. On sanottava: tulisi, sillä tämän ikäisenä ei voi olla varma elinkuukausien lukumäärästä.
Eroa ei ole koskaan tarvinnut ajatella, sillä mukavasti ovat vuodet kuluneet. Vastoinkäymisistä on toisiamme tukien selvitty ja hauskaakin on osattu pitää.
pitänyt kestää juomista ja räyhäämistä. Osoitit rohkeutta erotessasi. Ei avioliitto sinänsä ole ihailtava olotila, sen onnistuminen vaatii kummaltakin osapuolelta sopeutumista ja toisen huomioonottamista. Ei juoppo sitä osaa tehdä. Ole onnellinen elämästäsi!
On teitä siunattu pitkällä liitolla! Kaikkea siihen varmaan on mahtunut, mutta yhdessä olette menneet ylä- ja alamäet.
Todella arvokasta ja kunnioitettavaa. Jumalan siunausta jatkoonkin!
Meidän vaatimaton yhteiselomme jää todennäköisesti alle 40 vuoteen. Siis pituudeltaan vaatimaton 60 vuoteen verrattuna. Suren täällä mieheni sairastumista kirjoitellen vähän väliä.
Kyllä useimmiten ero on kannatettava. Mitään
syytä venytellä välinpitämättömänä elämän
kulkuun . Tietenkin on ihmisiä jotka eivät välitä mistään niin heille sopii kumppaniksi
kuka vaan ,,, vaikkapa ne tikapuut,,, Mutta
emme ole kaikki samanlaisia .Siis ihastukaa ja
rakastukaa U S E I N siinä on elämänmakua.
Minun mielestä tikapuissa on liian harva väli miehiselle miehelle. Tiukka sen pitää olla ja
pysyä kotona. Katos luulen, että erotilanteissa
ovat puolisot hivenen alkeellisella kehitystasolla.
Elämässä pärjää, kun huomioi toiset, eikä tuijota
aina omaan napaansa.
Anteeksi, jos tulkitsen väärin kirjoituksesi, mutta mielestäni siinä vähätellään pitkässä avioliitossa olevia ihmisiä nimittämällä heitä/meitä välinpitämättömiksi.
Kehotat ihastumaan ja rakastumaan usein. Siinä on mielestäsi elämänmakua.
Tunnen ja tiedän monen monta oman ikäluokkani paria, jotka ovat olleet avioliitossa puolisen vuosisataa, ja selvästi huomaa, että he haluavat edelleen olla yhdessä, rakastavat ja kunnioittavat toinen toistaan.
Meille tulee kuukauden kuluttua 52 vuotta täyteen, ja yhteisiä vuosia on kaikkiaan 57, sillä rakastuimme teini-ikäisinä ensi silmäyksellä toisiimme.
Voin vakuuttaa, että elämältä tämä liittomme on maistunut, ja elänmäkuinen se on edelleen.
Ilot ja surut on yhdessä jaettu, vastoinkäymiset kestetty toinen toistamme tukien.
Samalla tavalla toivomme voivamme jatkaa. Liekö vanhanaikaista, mutta modernin "onnellisen erilleen kasvamisen" asemesta olemme vahvasti kasvaneet yhteen. Ei ole koskaan tullut mieleenkään laittaa kantapäitä vastakkain, vaikkei mielipide-eroavuuksiakaan ole voinut välttää.
Varmasti on pariskuntia, joille ero on ainoa oikea ratkaisu. Tässä ikäluokassa se kuitenkin lienee harvinaisempaa. Kuten arvoisa nimimerkki kirjoittaa, emme kaikki ole samanlaisia.
Onneksi!
Tuli vasta 47 v. täyteen virallista yhdessäoloa.
Kuitenkaan ei koskaan voi olla varma onko se elämän pituinen liitto. Jos vaikka vaimo saa päähänsä yhtäkkiä häippästä niin mitäs teet ?
Onhan niitä paljon jotka pitävät yhtä avioliitossa,vaikka ulkopuolisen silmin jompikumpi on alistetussa asemassa.
Ei ole paikkaa mihin mennä,sanoi naapuri kerran tavatesamme rapussa.Hänellä mies mitätöi jatkuvasti vaimoaan.
Usein kuulemma puolisot vihaavat toisiaan katkerasti vanhana ,
kun ei ole uskallettu,tai mukavuuden halusta,saatu lähdettyä omilleen!
Itse olen eronut,ja uusi liitto antoi sen mitä kaipasin.----En halua olla miehen kynnysmatto!
haastattelija kysyi: "Onko tullut koskaan avioero mieleen?"
- "Ei koskaan, mutta murha joskus!" oli vastaus.
Niin että vaikka riideltäisiinkin, silti se rakkaus pitää yhdessä.
ja niissä liitoista kaikki on rahastusta, turhaa meidän tavisten on sinne pyrkiä.
Samanlaiset lapset leikkivät parhaiten yhdessä, pitää paikkansa meidän kohdalla. On suht' koht' sama tausta ja kasvatus työhön, velvollisuuksiin, käytännölliseen huomaavaisuuteen. Rekisteröin kaiken aikaa saamiani käytännön rakkaudenosoituksia. Yritän itsekin. Asiat hoituvat. Ei ole katastrofeja.
On rauhaisaa aikaa nauttia lapsenlapsista ja hoitaa 100 vuotiasta isoisoäitiä yhä vaan, mekin vanhuksia.
Toinenkin poika piti häänsä ja meille tuli täyteen 40 vuotta, sillä avioiduimme varttuneina.
Me ollaan "nuoripari", 33 vuotta yhdessä vasta. Ei oltu enää mekään nuoria silloin.
Ei tämä ruusuilla tanssia enää ole, muttei piikkimatollakaan. Siedetään toisiamme kohtalaisesti. Enää ei pahemmin edes ärsyynny. Onko se jo flegmaattista oloa? Ei vaan, sairaus rajoittaa. Yhdessä ollaan hamaan loppuun, se on selvä.
kirjoitit. Paitsi tänään ärsyynnyin. Miesten touhut selän takana ottaa päähän.
Vähän sama, kuin muutaessamme maatilalle. Piti rakentaa uusi talo, mutta mies ilmoittikin vesijohtojen tulevankin vanhaan... Tätä on sitten korjattu, kuin Jaakopin kirkkoa.
Ne onkin suurimmat harmin aiheeni olleet.
Muuten olo muistuttaa lähes flegmaattista.
Ja mekin yhdessä hamaan loppuun, se on selvä.
Taisi nuo vuodetkin olla samat. Eikä oltu enää nuoria.
Yhdessä hamaan loppuun saakka,se on selvä. Voitko asian yksin päättää?
Avioliitto on täynnä ylltyksiä,sikä hyviä,että myös hyvin ikäviä.
Olemme olleet aviossa marraskuun eka päivänä tänä vuonna 55 vuotta.
Siinä on aikaa paljon heitetty hukkaan.
Kuitenkin olemme ja elämme yhdessä jommankumman poislähtöön saakka.
Jos vielä ajattelisin samoin kuin silloin 23 vuotiaana en ikinä tekisi niin tyhmää temppua kun silloin tein.
Vain kolme hyvää jälkiperillistä ovat aikaan saaneet yhdessä pysymisen
Nyt kun lapset ovat menneet omille teilleen on turtuneisuus ja alistuneisuus astuneet yhdessä pitämisen kiinnittäjiksi.
Niin, ei ne pitkät liitot aina kuitenkaan kerro onnellisesta yhteiselämästä. Kyllähän niitäkin varmaan löytyy, tosin itse en ole tavannut.
Monesti ollaan yhdessä tottumuksesta ja saamattomuudesta. vaikka huonomminkin menisi, mennään päivä kerrallaan vain eteenpäin.
Itselleni tuli aikanaan pakko-ero, joka kuitenkin antoi minulle mahdollisuuden, useitakin, ihan uudenlaiseen elämään.