Paras-hanke 2

Valtio näyttää puuhaavan keppiä mm. Oulunseudun kunnille kun kuntaliitoksissa vetkutellaan.
Ollaan aloittamassa Paras-hankkeen jatko, jossa kuntien päärä on tavoítteena tiputtaa jopa puoleen nykyisestä.
Ne kunnat jotka ovat jo liittoksia tehneet, saavat mahtavat edun verrattuna vitkasteleviin kuntiin, liitoskunnissa kun organisaatio muutokset ovat jo hyvässä vauhdissa, kun mm. uusi terveydenhuoltolaki astuu voimaan. Eivät sitten joudu paniikki ratkaisuihin, joissa etupäässä vain henkilöstö palvelut kärsii.
5501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei osaa ajatella kovin pitkälle asioita kunnan kannalta. Ovat nyt tyytyväisenä lösähtäneet entiseen kuosiin, kun neljäksi vuodeksi valtakirja tuli. Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.

Äänestä
  • Mihin ne lösähtävät? Siihenkö muottiin, jonka vanhat antavat, vaiko ryhmäkuriin vai "ryhmän tukeen"? Saattaapa olla jokunen, jolla on vielä asioitten hahmottaminenkin hakusalla.

    Äänestä

  • ne uudet? kirjoitti:

    Mihin ne lösähtävät? Siihenkö muottiin, jonka vanhat antavat, vaiko ryhmäkuriin vai "ryhmän tukeen"? Saattaapa olla jokunen, jolla on vielä asioitten hahmottaminenkin hakusalla.

    niistä, jotka asettuvat ehdolle.
    Ja kuulostanut olevan Haukiputaallakin vaikeuksia saada listoille väkeä. Kenelläkään ei ollut täyttä listaa, eli olisi vielä mukaan mahtunut.
    Eli olitteko ehdolla?
    Tai äänestittekö?
    Jos ette, turha valittaa. Kuntalaiset ovat valtakirjansa antaneet ja näillä mennään.
    Näin se vain on.

    Äänestä

  • valitaan kirjoitti:

    ...joita ei aiotakaan pitää. Mm kepulaiset oli kovin kieli keskellä suuta, kun puhuttiin kuntaliitosasiasta. Kaikki sanoi kuorossa, että "muodostan mielipiteen sitten kun selvitykset on tehty". No nyt on tehty, ja selvitysraportit kertoo että liittyminen on paras vaihtoehto! Haukiputaan kepun vajoama on vielä suurempi kuin valtakunnan kepun, narsistit ja oman edun tavoittelijat on vallanneet koko liikkeen, fiksut pitää jostain syystä suunsa kiinni.

    Äänestä

  • lupauksia, kirjoitti:

    toivoisin minä. Näin suuri asia, eikä vieläkään tiedetä, mitä mieltä monet valtuutetut on. Julkinen keskustelu ja selvät kannat asiaan olisivat avointa politiikkaa.

    "Kunn an johtoryhmän" teem' selvitys vaihtoehdosta kunta itsenäisenä on Audiatorin mielestä tehty vähemmän todenmukaisilla kertoimilla.

    On sääli, että kunnanjohtaja ja kunnankamreeri asettavat poliittisen juonittelun kuntalaisen edun edelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kunnat yhteen kirjoitti:

Valtio näyttää puuhaavan keppiä mm. Oulunseudun kunnille kun kuntaliitoksissa vetkutellaan.
Ollaan aloittamassa Paras-hankkeen jatko, jossa kuntien päärä on tavoítteena tiputtaa jopa puoleen nykyisestä.
Ne kunnat jotka ovat jo liittoksia tehneet, saavat mahtavat edun verrattuna vitkasteleviin kuntiin, liitoskunnissa kun organisaatio muutokset ovat jo hyvässä vauhdissa, kun mm. uusi terveydenhuoltolaki astuu voimaan. Eivät sitten joudu paniikki ratkaisuihin, joissa etupäässä vain henkilöstö palvelut kärsii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu