Nyt pitää kuluttaa!

Talouden lait

Haloo hei!
Nyt pitää kuluttaa. Se panee talouden pyörät pyörimään. Itse teetän remontit sekä omakotitalooni, että huvilaani.
Käytän kotimaista työvoimaa ja kotimaista puuta ja mahdollisuuksien mukaan myös kaikki muut tarvikkeet ja raaka-aineet kotimaisia.
Ulkomaanmatkat jätämme tänä vuonna väliin ja matkustamme suomessa.
Jne.
Jokainen voi keksiä omalta kohdaltaan vastaavia asioita!

10

856

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaaaaa

      Teetämme kotiin remppaa !!
      Tiettenkin ihan verollista ,saa vähennyksenkin.

      Emme mene ulkomaille.

      Ostamme suurinpiirtein kaiken suomesta/suomalaista.
      Palvelut aina toki olleetkin suomalaisia.

      • kunniaan

        Niin täälläkin ollaan isänmaallisia. Ostamme vain kotimaisia appelssinejä ja bananeita. Vaimo leipoo herkut suomalisista raaka-aineista kuten puolalisista jauhoista suomalaisista pippurista, kanelista, timjamista ym.ym. Ajamme kotimaisella Nissanilla jonka tankkaamme TB-hulotsikalla kotimaisella bensiinillä. Huollossa käytetään ainoastaan suomalaisia voiteluaineita(öljyä).
        Talomme lämmitetään kotimaisella maakaasulla.
        Puhelimetkin on kotimaisea Unkarissa valmistettuja Nokialaisia.Tietokoneet ja kodin elektroniikkakin on tietysti kotimaisia.
        Näitä kuluttamalla saadaan maa nousuun.

      • Sitten kivaa
        kunniaan kirjoitti:

        Tuo sarkasmi !!

        Oli varmaan tarkoitus käyttää suomalaisia palveluita esim. kirvesmiestä ,parturia ,leipomoita ,baareja ,ravintoloita yms. yms.

        Voithan jättää ostamatta ne banaanit ja hommaat eukollesi suomalaisen dildon vaikkapa tai suomalaisen kurkun.
        Suomalaisia tuotteita on vaikka kuinka suomessa tehtyjä suomalaisista raaka-aineista.

        Toki kaikkeahan meillä ei ole ,mut itse valmistamme bensamme kaikki muut tisleet eli muut öljytuoteet yleensä eli suomessa paljon muoviteollisuutta (nesteoil kolonneissa aloittaa tislauksen siintä krakkeri krakkaa ja muvin raaka-ainetta rupee syntymään) Tulee "vain" raaka-aine ulkoa.
        Iso työllistäjä on tämä öljyn jatkojalostus.

        Autoissa tietysti nyt voisimme ostaa sen porshen kun ne vielä uudessakaupungissa niitä tekee.

        Puhelimenkin saat varmasti sellaisen mikä on salossa valmistettu.

        Voit tietysti jatkaa puolalaisella linjalla ja ostaa turun sinappi kun se tehdään siellä vaikka vieressä on auraa joka tehdään turussa.
        Itsellä siirty heti auraan ,kun turun sinappi meni ruotsalaisille.

      • mutta totta
        Sitten kivaa kirjoitti:

        Porsche on saksalainen ja pysyy. Uudenkaupungin kokoonpanolinjalla kasatun Porschen "kotimaisuusaste" on hyvin alhainen.
        Ostamalla Nissani, valuuttaa pakenee vähemmän suomesta ulos kuin ostamalla Uudenkaupungin Porsche. Näi vaihtotaseen alijäämä on edullisempi
        meille.

        Vilkaiseppa pertokemian työllisyysvaikutusta
        suomessa, on nimittäin kuin itikan kusi valtameressä jos käydään sillä työllisyystalkoisiin.

        Uskokaa nyt, että koko ostohöpötys on pelkkää
        ihmisten sumuttamista. Toistemme paitoja pesemällä emme tästä selviä. Vientiteollisuuden käynnissäpysyminen on se joka meidät pelastaa.
        Muu höpötys on tarkoitettu tyhjäpäille.

      • lamasta
        mutta totta kirjoitti:

        hyvä että joku ymmärtää mistä on kysymys nämä ostohöpötys puheet samaa tasoa kun ministerit
        yllyttäs lottoamaan (niin voishan valtiokin lotata niin sillä ois lama pois)

      • Osittain...
        mutta totta kirjoitti:

        Porsche on saksalainen ja pysyy. Uudenkaupungin kokoonpanolinjalla kasatun Porschen "kotimaisuusaste" on hyvin alhainen.
        Ostamalla Nissani, valuuttaa pakenee vähemmän suomesta ulos kuin ostamalla Uudenkaupungin Porsche. Näi vaihtotaseen alijäämä on edullisempi
        meille.

        Vilkaiseppa pertokemian työllisyysvaikutusta
        suomessa, on nimittäin kuin itikan kusi valtameressä jos käydään sillä työllisyystalkoisiin.

        Uskokaa nyt, että koko ostohöpötys on pelkkää
        ihmisten sumuttamista. Toistemme paitoja pesemällä emme tästä selviä. Vientiteollisuuden käynnissäpysyminen on se joka meidät pelastaa.
        Muu höpötys on tarkoitettu tyhjäpäille.

        Kilpilahti nesteoil ja kumppanit työllistävät n. 5000 ihmistä neste n.2000 borealis n.900 ja pikkufirmoja eri kemian alan firmoja ja suuri määrä urakoitsijoita.
        Pohjoismaiden suurin teollisuus ryhmittymä ja suomeen todella suuri veronmaksaja kaikkineen.
        Miten paljon se tuo muuta työllisyyttä et voi tietää.
        Itsekkin olen siellä ollut ja ravintoloihin meidän 50 hengen osasto vei vuositasolla kymmeniä tuhansia euroja ja taksit ja kaikki muut liikelahjat yms. päälle.
        Voin sanoa et raha todellakin liikkui urakoitsijoita oli helposti 50 kpl. kuukauden verran vuodessa siis meidän pienellä osastolla länsisuomea myöten porukkaa ja jatkuvasti urakoitsijoita löytyi hommista ...Tähän kaikki muut osastot päälle ja firmat.

        Puhutaan pelkästään "jalostuksen" alkupäästä ja tuotteista>>>Siintä se ketju jatkuu ja paljon menee petrokemian ja kemian tuotteita ulkomaille ja toki jopa bensaa amerikkaan.

        Porsche tosin on saksalainen enkä todellakaan ostas ,mut onhan sillä nyt työllistävä vaikutus suomeen>verotuloja työllisyyttä.

      • tajua
        Osittain... kirjoitti:

        Voi voi, mutta kun Stora Enso sanoi että heiltä
        karsitaan 5000 henkeä. Siinä meini jo Nesteoilin ja kumppanien kaikki ihmiset. Niin kuin 5000
        lomautetulla ei olisi kerrannaisvaikutuksia.
        Nyt on jo lomautettu syksystä lähtien teollisuudesta yli 40000 tuhatta ihmistä ja vasta lama on aluillaan.

        Kuinka luulette että kesämökin saunanpiipun korjauksilla ja kuistin lattialankkujen vaihtamisilla tämä aukko täytetään.

        Uskokaa että kyseessä on propaganda, kun päättäjät ei muutakaan voi tehdä. Me olemme osana maailman taloutta joka on mennyt sekaisin
        rahoituslaitosten ja pankkien hulvattomalla toiminnalla. Tätä ei korjata työssäkäyvien nettoansioilla, jotka jäävät yli normaalin kulutuksen.

    • pitäs???

      tiedätkö että on paljon ihmisiä joille muut lait määrää miten kuluttaa en viitsi kertoa mitkä lait
      sillä tuskin ymmärrät.

    • Päinvastoin! alan säästämään!

      Kuules! Työmarkkinatuella ei paljon kuluteta! Minä joudun oikeesti ruokkimaan lamaa, on pakko! On eriasia niillä jotka saavat palkkatuloa, he voivat jatkaa elämää ihan normaalisti, mutta jos he rupeavat nuukailemaan niin siitä se kierre ja lama vain syvenee..

    • Kartsa

      Kyllä se vain niin on että se kuluttaa kellä on rahaa ja teetää remontit nyt lama aikaan ja käytää hyväkseen ihmisten hädänalaista tilaa. Kuluttamalla ei tästä lamasta selvitä se on varma että kyllä jokaisen pitää harkita mitä ostaa ja säästää tulevan todella huonon ajan varalle nyt on vasta lamalle alku näkyvissä ja pahin on tulossa kesän aikaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1460
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      129
      1170
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      869
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      60
      685
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      665
    7. 51
      652
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. 74
      566
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    Aihe