Seurataan hyvää esimerkkiä ja jäädytetään kaupungin korkeimpien virkamiesten palkat. Johan alkaa taloustilanne paranemaan.
obamasta
mallia
5233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
globbaus ja omien asioiden sekä sukulaisten asioiden ja maailmankatsmusten ajaminen. Siitä hän mainitsi ja se taisi olla piikki Bushin uskonnollisille höyryämiselle minkä vuoksi talous on lamaan syöksynyt.
Siihen meillä ei varmaan ole kanttia puuttua näin suuriin asioihin ihmisten elämässä.
pilkillä ollessani olen mietiskelly obaman vaalipuhetta,siellä on hyvä kontrasti tarkistella kahta ääri päätä tummaa ja valkoista.
Olen tulkinnut väärin joskus näitä niin sanottuja maahahan muuttajia,koska en ole vaivautunut tutustumaan heidän kulttuuriin.
Perhe suhteisiin,vaatii jo hirveästi rohkeutta olla erillainen suomalaisena.Mitä sitten kun kaikki on valkoisen peitossa,tupsahdat keskelle valkoista hankea mustia mieli piteitä ja tekoja.
Mitä tapahtuu 20v päästä näillä rasistisilla teoilla ja kirjoituksella mitä kylvämme tänä päivänä suomessa,uskon siihen miten armoton viha siellä pumpuli pelloilla on vallinnut valkolaisten toimesta.Koska kulttuurimme on hyvin pitkälle asennoitunut alistamaan niin pienessä kuin suuressa asiassa ja vahvimman vakolaisen voitettava.Urheilussa antiikin kärki pää on tummaihoisten hallussa ja missä kuin urheilussa tarvitaan sitä suurta älykkyyttä sinnikkyyttä kipua tuskaa.mitä jos puhutaan vuosisadoista ja tämä kaikki tietämys älykkyys osaaminen siirretään hyväksi tai pahaksi.me valkolaiset todellakin saamme olla ylpetä jos meidät pyydetään edes katsomoon.
Koska meidän älykkyys ei riitä kamppailemaan älyllisesti eikä voimallisesti, meidän kulttuuri perimä ei edellytä että tervehtisimme tuntemattomia valkolaisia. muulla mantereella kuin pakolliset asian eteen saattamat kuviot ,ajattelen juuri näitä joilla on kädet jo yhdessä.jota me ihmettelemme suureen ääneen ompa todella ihmeellistä käyttäytymistä kanssa ihmisillä.
ajattelen obamaa millaisen ystävyys joukon on jo pelkästään olemalla ylpeä omasta rodusta,tämän jos muuttaa sota joukoiksi niin valtaakseli kyllä varmasti murtuu.
en kyllä yhtään ihmettele poliisin huolta vaistämättömästä kaaoksesta maailmalla,ei meillä ole työkaluja kohdata tätä ihmis joukkoa jolla on jo kädet yhdessä.
Koska meitä pelottaa jo nyt mitä tuleman pitää,siitä se rasistisuus kumpuaa koska pelätään omaa asemmaa tässä yhteiskunnassa niin paljon.koska sota on aina ratkaisu nopeaan mieli piteeseen,pitkällä aika välillä sen paino arvo muuttuu huomattavasti.
mielen kiinnosta seuraan euroopassa tapahtuvia keskinäisiä valta suhteta miten obaman valinta vaikuttaa, valtio vierailuihin suomessa.
vai oliko se jo enne kun tumma tytsi heitti pakit suomelle,en tiedä aika näyttää.
tänään näin elämässäni majavan viipoittamassa jäällä,oli muuten kaunis eläin.
arka eläin ilmaisee pelkonsa kovalla hännän läjäyksellä,meillä ihmisilläkin hyvin saman kaltaisia menetelmiä käsitellä pelkojamme.
ajattelin tuossa sitä elämän ohjetta menee pienet jalat, mutta määrätietoisesti tarkasti joka laskevan ojan suun,vaikka ympärillä vallitsi täysi kylmyys ja esteenä paksulta tätä valkoista lunta.
tekikö tuo niin kun esi-isätkin olivat näin menetelleet.tämmösiä asioita ajattelen pilkillä,raikkaassa ilmassa kiitos.
sinun kirjoitustasi. Suomeen ei kukaan ole tuonot orjiksi näitä ihmisiä joita tänne on tullut. Amerikkaan kasittääkseni tuotiin orjiksi tummaihoisia, heillä ei ollut mitään oikeuksia.
Meillä pitäisi suomalaisten alistua tänne tulevien "pakolaisten" tahtoon, se ei ole oikein, kyllä heidän pitää kunnioittaa Suomalaista kulttuuria siinä kuin meidän pitää tutustua heihin ja heidän tapoihinsa. Maassa maan tavalla on mielestäni oikea periaate. Miksi ei pystytä elämään rinnakkain kaikki, ilman kummankaan puoleista rasismia. Moni ulkomaalainen omalla käytöksellään aiheuttaa sen rasismin.
Maahanmuuttajia kyllä koskevat samat lait ja asetukset,mutta että maassa maan tavalla.ei niistä koskaan voi tulla ihmisiä jotka kuskaavat paskaa eduskuntatalon portaille. Sen takia ettei heillä nyt ole täysin tuettua tukiverkostoa jossa heinähattu pakollinen tai yritys taloutta joka on täysin korruptonoitunutta mitä pitemmälle lama syvenee se lisääntyy ,me voimme pikkasen lintsata tosta laki viidakosta suhteiden ansiosta.mitänyt tulee tehtyyn rikos kantaan,kyllä suomi on yhtä hyvä rikos kumppani oliset mikä hyväänsä lähinaapuri.Vai oletko sitä mieltä suomen rajalla ei muuta kuin suo kuokka ja jussi, ainut mikä on meidän tapa käsitellä asioita.mut jos otsikkoon heitetään mamu sitä ja tätä miksei sitten voitaisiin isojen herrojen töppäilyä. kirjottaa yhtä kärkkäästi niitä riittää kyllä jokaiselle päivälle,niin miksi emme voi elää rinnan ja sovussa.sillä tarkoitin lähinnä tulevaa 20vuoden päästä olevaa tilannetta, mitä euroopassa on tilanne tällä hetkellä.ihmiset survottu lummeihin asumaan,sitten kun mitta tulee täyteen niin on yks mikkelin kokonen läntti pillun päreinä.niitä voi silloin jo olla miljoona enemmän,minä kyllä kannatan maahan muuttajia.niin miksi emme voi miksi,kerro se muille suomalaisille.
selventää hieman ajatuksiasi. Epäilemättä olet oikealla jäljillä ja keskustelun aihe on kiinnostava mutta selvennä lyhyillä lauseilla mitä tarkoitat.
Toivottavasti kala nappasi pilkillä.