Olen havainnut yhden tai oikeammin montakin asiaa. Ollessani chatissa juttusilla naisten kanssa (huom. en ole seksinvonkaaja) olen huomannut miten eri ammateissa työskentelevien
ja eri koulutustaustan omaavien naisten luonne- ja käytöserot poikkeavat toisistaan. Pidän itseäni suhteellisen fiksuna miehenä, eikä minun vajavaista koulutustani aivan helposti huomaa.
Pystyn juttelemaan aika asiantuntevasti monista asioista. Itse asiaan, havaintojeni mukaan hoitoalalla työskentelevät naiset ja enkä tarkoita tällä naislääkäreitä, (syystä, että naislääkäriä ei ole sattunut kohdalleni) vaan yleensä hoitoalalla työskenteleviä naisia, he mukavia, hauskoja ja empaattisia. Muiden ammattialojen naisissa on kaikenlaisia tärkeilijöitä, narsisteja ja itsensä korostajia. Onko tämä syy vai seuraus, eli hakeutuvatko fiksut ja empaattiset naiset hoitoaloille ja tärkeilijät aloille missä voi ihailla itseään
ja omaa tärkeyttään ja erinomaisuuttaan. Vai muokkaako koulutus ja ammatti niin paljon ihmistä. Täysinhän tämä ei pidä paikkaansa siinä mielessä, että on ollut joku fiksukin nainen näissä, "tärkeilijöiksi" ja "narsisteiksi" muuttuneiden tai jo sellaisiksi syntyneiden naisten ammateissa.
ja eri koulutustaustan omaavien naisten luonne- ja käytöserot poikkeavat toisistaan. Pidän itseäni suhteellisen fiksuna miehenä, eikä minun vajavaista koulutustani aivan helposti huomaa.
Pystyn juttelemaan aika asiantuntevasti monista asioista. Itse asiaan, havaintojeni mukaan hoitoalalla työskentelevät naiset ja enkä tarkoita tällä naislääkäreitä, (syystä, että naislääkäriä ei ole sattunut kohdalleni) vaan yleensä hoitoalalla työskenteleviä naisia, he mukavia, hauskoja ja empaattisia. Muiden ammattialojen naisissa on kaikenlaisia tärkeilijöitä, narsisteja ja itsensä korostajia. Onko tämä syy vai seuraus, eli hakeutuvatko fiksut ja empaattiset naiset hoitoaloille ja tärkeilijät aloille missä voi ihailla itseään
ja omaa tärkeyttään ja erinomaisuuttaan. Vai muokkaako koulutus ja ammatti niin paljon ihmistä. Täysinhän tämä ei pidä paikkaansa siinä mielessä, että on ollut joku fiksukin nainen näissä, "tärkeilijöiksi" ja "narsisteiksi" muuttuneiden tai jo sellaisiksi syntyneiden naisten ammateissa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
.. on jopa pussannutkin yhden jos toisenki hoitsun kanssa. Fiksuja ovat, sen myönnän.., mutta sittekin meitti TIPAHTI KÄRRYILTÄ lukiessani avauksesi.
Yleistitköhän nyt liiaksi, enkä muutoinkaan osaa chattia pitää oikein vakavasti otettavana fiksuuden mittarina. Et sinä, eikä kukaan muukaan voi olla vakuuttunut siitä kenen kanssa täällä todellisuudessa ajatuksiaan vaihtaa.
Siinä olen kanssasi täysin samaa mieltä, että suuria eroja on tavassa jolla naiset chatissa esiintyvät, varsinkin privassa, mutta tämä havaito on takuuvarmasti naisten taholta moneen kertaan tehty koskien myöskin meitä miehiä.
Minusta avauksesi on jotenkin liiaksi "rohkea", ikäänkuin asiantuntijamainen. Annan kuitenkin kaiken kunnian hoitoalan työntekijöille, sillä heille jos kellekä se myöskin kuuluu.
Molempia kaikkien hoitajien puolesta. Tosiasia lienee, että kaikista ammateista löytyy niitä enemmän tai vähemmän fiksuja ja empaattisia.. Mutta onneksi emme ole kaikki samanlaisia, joten annetaan kaikkien kukkien kukkia. Voihan sen juttukaverinkin chatissa vaihtaa jos ei keskustelu oikein luista.
Iloista ja positiivista mieltä kaikille! Olkaamme suvaitsevaisia ja lukekaamme myös rivien välistä.
Kiitos kuitenkin avauksen tekijälle:)Täytyyhän tuon olla tottakin suureksi osaksi sillä testataanhan hoitoaloille aikovia jo koulutusta varten tietyin testein. Valittaen vaan täytyy todeta, että minulla on muutamia työkavereita joiden empaattisuus ymym. ihmisiä /varsinkin hoidettavia kohtaan on joko hyvin piilossa,kadotettu, tai sitä ei ole ollut alunperinkään.(Miten muuten *poltat* tai todistat työkaverisi huomatessasi yli- tai alilyöntejä työssä:(() No se oli asian vierestä.Pääaosin kuitenkin pitää paikkansa että olemme hauskoja, lämpimiä, huumorintajuisia ym.=) ehkä juuri työn laadunkin takia. Työskenteleminen elämän varjopuolen kanssa,kipujen ,sairauden ymym. kai vaatii sitten taitoa nyhtää edes pieni positiivisuus joka asiasta, ja ihmisestä.=) Ja esim. huorittelut ja sensellaiset vallattomuudet ei meihin satu juuri yhtään.Vallankin kun suuri osa hoitohenkilökunnasta *kuulee kunniansa* lähes päivittäin=)))Siinä pitää jo ihan itse nostella omaa olematonta häntäänsä ja hilata nuhruinen lippu korkeuksiin.
Mutta chatteihin mennäkseni,olen nainen , ja jos puhutaan esim. naisluonteista eri ammattiryhmissä,on minulle tullut erittäin *tutuksi* ja läheiseksikin muutama persoona IHAN erityyppisellä alalla kuin itse olen.Ja täytyy sanoa että ihan mahtavan ihania,empaattisia,sympaattisia, mukavai ja hauskoja ihmisiä.Hmmmmm..oiskohan niistä *mummoista* vielä vaihtamaan alaa..täytyypä houkutella...;o)
..Nurse..
Luulo ei vielä kerro mitään, saitpahan jutun aikaseks.
Kirjoituksesi herätti vähän ajatuksia ja halusinkin vastata sinulle.
Tuskin monikaan naislääkäri haluaa kertoa oikeata ammattiansa zätissä,,samoin muissa julkisissa viroissa olevat ihmiset tuskin haluavat mainostaa
toimenkuvaansa.
Kertoisitko sinä itse kaikille kuka olet, jos työskentelisit esim.. pörssiyhtiön johtajana,
tunnetun yrityksen keulakuvana,, pienen kunnan
eläinlääkärinä tai yleensäkkin lääkärinä pienellä paikkakunnalla,tai vaikka käräjätuomarina..tässä esimerkkejä..
varsinkin syrjäkylillä kaikki tuntee toisensa,.,.joten,, mieti sitä..
Mikä estää zätissä pitämästä ammatin salassa tai koulutustason?????????
Itse aikoinaan paljonkin sättäilleenä sanoin aina olevani siivooja, vaikken olekaan. Siitä ei paljon kyselty ja joskus opiskeluaikana jonkin verran sitä työkseni tehneenä oli helppo vääntää jotain vastausta...teen jotain aivan muuta, mutta en halua kertoa sitä eikä työstä nyt kuitenkaan ihan välttämättä mieluiten juttele...
Kirjoitat koulutuksesta; koulutusjakaumasta ja koulutustaustasta...
Avauksesi kertoo kuitenkin hyvin yksiselitteisti sinun oman tasosi jääneen hyvin puutteeliseksi.
Uskallan tehdä jopa sen arvion, ättä et ole hankinut itsellesi juuri mitään koulutusta. Ainakin saavuttamasi taso on jäänyt kovin vaatimattomaksi.
En kirjoittanut tätä loukatakseni Sinua, vaan tämä on västämätön havaintoni, eikä muuhun arvioon sijaa jää.
Minähän mainitsin jo kirjoituksessani
puutteellisen koulutukseni, mutta en
aivan "juuri mitään koulutusta", kuten
arvelit. Joten ei siitä sen enempää,
lue se uudestaan jos et sitä huomannut.
Saavuttamani taso on sinun mielestäsi
jäänyt kovin vaatimattomaksi arvatenkin
siitä syystä, että sinä ehkä kuulut
arvostelemiini ryhmiin. Tässä kannattaa
muistaa se, että tässä aloittamassani
keskustelun avauksessa mainitsemani
havainnot perustuvat chatkeskusteluissa
minulle syntyneisiin käsityksiin. Olen
myös saanut erittäin hyvää hoitoa
sairaaloissa joissa olen ollut hoidettavana,
ehkä sekin vaikuttaa minun ajatteluuni.
Et sinä pysty minua loukkaamaan
kirjoituksellasi ja arviollasi
"saavuttamasi taso on jäänyt kovin
vaatimattomaksi". Et todellakaan,
senhän minä myönsin heti alussa,
mutta sanoin myös pystyväni suhteellisen
asiantuntevaan keskusteluun monista
aiheista. Luen paljon ja seuraan
asiota hiukan laajemminkin. Ja olen
havainnut monien niin sanottujen
korkeasti koulutettujen ihmisten
kapean, sanoisin jopa "putkiaivomaisen"
ajattelun joka leimaa heidän käytöstään.
Olet täysin oikeassa siinä, ettei koulutustaso ja sivistystaso, eikä edes oppineisuus, ole samamittaisia määreitä.
En vain oikein osaa pitää keskustelun avaustasi tässä muodossa kovin harkittuna, ja koulutustasosi vajavuus on luettavissa tekstistäsi aivan väistämättömästi, siis tekstisi kieliasusta.
Taitoasi käydä laaja-alaista monipuolista keskustelua eri asioista, sitä en toki voi mitenkään muutoin määritellä kuin vain kovin ihmetellä uskallustasi tehdä näinkin rohkeita päätelmiä pelkkien chatti-keskusteluitten pohjalta. Se ei kyllä mitenkään vakuuttavasti puolestasi puhu.
Jos sitten hoitoalan väki on sinuun onnistunut myönteisen kuvan antamaan, niin voisiko olla että olet vain ja ainoastaan tuohon ammattikuntaan lähemmin joutunut tutustumaan. He ovat kyllä minustakin aivan erityisen ihailtavaa väkeä, ja tekevät vaativaa ja raskastakin työtä hyvin pyyteettömästi.
Sinä jaksat jankata minun puutteellisesta
koulutuksesta, sen minä tunnustin oikeastaan
jo lähes ensimmäisessä lauseessani.Tässä
lainaus siitä "pidän itseäni suhteellisen
fiksuna miehenä, eikä minun vajavaista
koulutustani aivan helposti huomaa".
Myönnän tehneeni avauskirjoituksessani
kirjoitusvirheitä kiireessäni ja samassa
kiireessä jäi kieliasu tarkistamatta.
Näistä vastauksistani löydät tuskin sen
enempää virheitä kuin omistasikaan.
Tässä yksi lainaus tekstistäsi
"Taitoasi käydä laaja-alaista monipuolista
keskustelua eri asioista, sitä en toki voi
mitenkään muutoin määritellä kuin vain
kovin ihmetellä uskallustasi tehdä näinkin
rohkeita päätelmiä pelkkien chatti-
keskusteluitten pohjalta. Se ei kyllä
mitenkään vakuuttavasti puolestasi puhu".
Omasta mielestäni sanoin avauskirjoituksessani
selvästi tämän mielipiteeni muodostuneen
nimenomaan chatkeskustelujen pohjalta.
Voi olla niinkin, että tänne chatiin
tulevatkin ne tärkeilevät akateemiset,
jossakin heidän pitää saada päteä.
Sinä olet ilmiselvästi niitä akateemisia
joille vain saavutettu oppiarvo
on samalla ihmisarvo. Minun mielestäni
monet akateemiset ovat oikeastaan
"aneemisia". Tiedä vaikka olisit yksi
niistä "tärkeilijöistä" tai "narsisteista"
joiden kanssa käymistäni keskusteluista
chatissa olen muodostanut käsitykseni.
Lopuksi vielä lainaus ensimmäisestä
kirjoituksestani "Vai muokkaako koulutus
ja ammatti niin paljon ihmistä. Täysinhän
tämä ei pidä paikkaansa siinä mielessä,
että on ollut joku fiksukin nainen näissä,
"tärkeilijöiksi" ja "narsisteiksi"
muuttuneiden tai jo sellaisiksi syntyneiden
naisten ammateissa"
Näinhän se menee joidenkin mielestä: jos paljastat akateemisen ammattisi, olet "tärkeilijä", nipo jne. Kirvesmies ja hoitaja voi reilusti ja rehellisesti ollakin, eikö? Akateemista ammattia ei viitsi mainita, ettei saisi likasankoa päin näköä. Akateemisuudesta nautiskellaan vain ihan hiljaa ja itsekseen : )
nimim. ei-fiksu akateeminen
Ei se tee nipottajaa, että on akateeminen,
vaan se, että on nipottava akateeminen. Hyvä
kirvesmies on varmasti arvostuksensa ansainnut,
missä sinäkin nipottava akateeminen asuisit
jos he eivät olisi rakentaneet sinulle asuntoasi.
Valitettavasti, mikäli arvelit minun olevan kirvesmies,
niin pieleen meni, tämäkin.
fiksuna ?
Hihihiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
fiksu ja chatissa ;)
Oikeinko täällä yritetään tehdä luonneanalyysejä sättäilytekstien tiimoilta. Sättihän on juuri siksi hauskaa, kun siellä saa olla pöljä, rentoutua siellei kivasti ja toillei...Ikinä en ole ammattiani kenellekään sätissä paljastanut. Ehkäpä ammattinimike "hoitaja" on niin yleinen, että sen monikin uskaltaa omaksensa tunnustaa. Muut eivät sano tai narraavat, sillä mitä se kenellekään kuuluu...
Ihmettelinkin aikani miksi kukaan "akateeminen"
ei ärähdä kannanotostani, mutta onhan näitä
kuitenkin tullut, ärähdyksiä. Joskin pienellä
viiveellä. En viitsi vastata yksityiskohtaisesti
jokaiseen kannanottoon. Lukekaa "havannoijalle"
kirjoittamani vastaukset, jos ne ei riitä, niin
ne eivät riitä, sille en voi mitään. Niistä pitäisi
selvitä syyt minun kannanottoihinni. Jos nämä
"hoitajat" eivät olekaan oikeita hoitajia, niin
osaavat he kuitenkin näytellä hyvin osansa ja
olla fiksuja kuten esikuvansakin. Asiasta ehkä
aihetta enempään.
Havainnoiva mies
..tuota Sinun avaustasi.
Meitti kun putos pienenä kaivoon, niin ei aina kaikkea osaa ymmärtää.
Oon todellaki funtsinu sitä ett mikä oot miehiäs.
Paskantärkeä ja yhtä onneton kun meittiki, sitäkö oot?! = joku puskafilosoofi...
Joo´o, oikeen filimaattisia me ei osata olla.
Kauanpa se kesti, tuo sinun mietintäsi.
Hyvin havaittu kuitenkin, 10 pistettä ja
papukaijamerkki sinulle.
hiukka fundeeraamaan mitä teet ja miten..., että kauan eläsit ja MENESTYISIT shattimaailmassa.
ps. noita papukaijamerkkejä minulla jo kyllä piisaavalti on. Viimeisin on jopa kultaristein. Kiitos kuitenki!
Kuulostat pahasti autotallifilosofilta, joka saa yhden idean vuodessa ja tällä kertaa se oli tuollainen. Yleistyksesi on aivan liian rankka voidakseen pitää paikkansa.
Yleistykseni ovat syntyneet
minun kokemuksistani. Et ole
aivan väärässä tuossa "Kuulostat
pahasti autotallifilosofilta"
väitteessäsi. Minulla on tilava
lämmin autotalli jossa jotain
puuhatessani saan usein "ideoita".
Nämä havainnot minä tein kuitenkin
sisällä talossani tietokoneen
ääressä ja suomi24 chatin naisista.
Joo-o, on taas väitteen argumentit niin ilmaa täynnä ettei jaksa edes ottaa kantaa tällaiseen. Tuollainen mustavalkoinen ajattelu ja hirmu nopeat johtopäätökset lähinnä ihmetyttävät...
Miten sinä voit väittää niiden olevan
ilmaa täynnä. Ne ovat minun kokemuksiani,
eivätkä tietenkään sinun. Ja ne perustuvat
täysin omiin kokemuksiini. Ymmärrän hyvin
närkästyksesi, olemalla itse fiksu sinä
parannat arvostustanne, muidenkin kuin
akateemisten silmissä. Ja nämä
"hirmunopeat johtopäätökset" eivät
ole todellisuudessa niinkään hirmunopeita.
Ne ovat syntyneet reilun vuoden aikana
täällä, chat-keskusteluissa tekemiini
havaintoihin ja jotka sinällään
ihmetyttivät minuakin.