Olemme lähössä elokuussa etelään, mummimme kanssa. Olemme miettineet mm. Turkkia tai Bulgariaa, Bulgariassa olen käynyt ja haluasin kysyä, että kummassa kohteessa olisi enemmän lapsille tekemistä ? Pidän vesipuistoista, shoppailusta, huvipuistoista ja muusta hauskasta. Mitä muita matkakohteita voisi olla, toivomme maan olemvan edullinen ja matkankin kohtuu hintainen.
Terveisin ja vastauksia odotellen : lapsimatkujstaja11
Turkki vai Bulgaria
10
2143
Vastaukset
- Mielipiteeni
On Turkin Alanya, ei tarvitse pelätä varkaita ja lapsille taatusti tekemistä. Sieltä löytyy kaksikin vesipuistoa, iahni leluja, vaatteita ja paikalliset tykkäävät lapsista. Ja ennenkaikkea aurinkovarma paikka. Shoppailupaikkoja pilvin pimein ja ihani ruokapaikkoja. Edullinenkin suomalaisille ihan. Siskoni anoppi ja appiukkokin olivat viime vuonna jo kolmatta kertaa siellä, suomellakin pärjää jos ei engalantia niin osaa ja eurot käyvät momissa momissa paikoissa, tosin edullisempaa paikallisella valuutalla, rahan vaihto pisteitä pääkadulla mm.
Itse olen sinne menossa kesäkuulla:-) - parempi?
mekin olemme mieheni kanssa kahdenvaiheilla kumpi olisi parempi vaihtoehto. kerran olen aikaisemmin käynyt bulgariassa. paikalta odotamme suht. halpoja hintoja,hyviä ostosmahdollisuuksia, aurinkoa ja uintia yms. kumpi on yleensäkin turvallisempi paikka? kiva olisi kuulla mielipiteitä paikoista :)
hei
olimme lasten kanssa Varnan kultahietikolla v.2002 ja enää en mene, vaikka saisin ilmaisen matkan. Jopa oman hotellin tarjoilijat sutkasivat laskutuksessa ja palvelu oli huonoa muutenkin kun on tottunut Turkin Marmariksessa lasten kanssa käymään. Ollaan menossa nyt 8. kerran Marmarikseen, käydään aina välillä jossain muualla ja sitten takasin tuttuun paikkaan.
Kun haluaa lomalta merta, hiekkaa ja aurinkoa, on varsinkin Marmaris ihana paikka lasten kanssa lomailuun.
Viime vuonna oltiin Sidessä, mutta se oli niin pieni ja kallis paikka, että tänä vuonna taas Marmarikseen. Me ollaan otettu joka kerta eri hotelli, joten jotain vaihtelua saadaan, mutta lapseni haluaa useana iltana käydä Bekon luona bingossa tai vaan muuten vaan moikkaamassa.- aaaalaaanfan
Lulupulu kirjoitti:
hei
olimme lasten kanssa Varnan kultahietikolla v.2002 ja enää en mene, vaikka saisin ilmaisen matkan. Jopa oman hotellin tarjoilijat sutkasivat laskutuksessa ja palvelu oli huonoa muutenkin kun on tottunut Turkin Marmariksessa lasten kanssa käymään. Ollaan menossa nyt 8. kerran Marmarikseen, käydään aina välillä jossain muualla ja sitten takasin tuttuun paikkaan.
Kun haluaa lomalta merta, hiekkaa ja aurinkoa, on varsinkin Marmaris ihana paikka lasten kanssa lomailuun.
Viime vuonna oltiin Sidessä, mutta se oli niin pieni ja kallis paikka, että tänä vuonna taas Marmarikseen. Me ollaan otettu joka kerta eri hotelli, joten jotain vaihtelua saadaan, mutta lapseni haluaa useana iltana käydä Bekon luona bingossa tai vaan muuten vaan moikkaamassa.Turkki ja Bulgaria ovat kaksi eri maailmaa. Turkkiin ehdottomasti! Ei tarvitse pelätä varkaita ja lapsista pidetään suuresti. Hyviä lapsikohteita ovat myös Icmeler, Kemer ja tietenkin ylitse muiden Alanya.
- harmi..
Lulupulu kirjoitti:
hei
olimme lasten kanssa Varnan kultahietikolla v.2002 ja enää en mene, vaikka saisin ilmaisen matkan. Jopa oman hotellin tarjoilijat sutkasivat laskutuksessa ja palvelu oli huonoa muutenkin kun on tottunut Turkin Marmariksessa lasten kanssa käymään. Ollaan menossa nyt 8. kerran Marmarikseen, käydään aina välillä jossain muualla ja sitten takasin tuttuun paikkaan.
Kun haluaa lomalta merta, hiekkaa ja aurinkoa, on varsinkin Marmaris ihana paikka lasten kanssa lomailuun.
Viime vuonna oltiin Sidessä, mutta se oli niin pieni ja kallis paikka, että tänä vuonna taas Marmarikseen. Me ollaan otettu joka kerta eri hotelli, joten jotain vaihtelua saadaan, mutta lapseni haluaa useana iltana käydä Bekon luona bingossa tai vaan muuten vaan moikkaamassa.Meistä Bulgaria oli ihan kiva paikka.ei ollut mitään moittimista. Mutta ehkä olisi sittenki kiva nähdä jokin uusi paikka. Onko Alanyassa ja Marmariksessa isoa eroa? Hintataso, shoppailumahdollisuudet yms? Olisi hyvä tietää kumpi paikka nuorelle parille? :)
- Kusadasin fani
harmi.. kirjoitti:
Meistä Bulgaria oli ihan kiva paikka.ei ollut mitään moittimista. Mutta ehkä olisi sittenki kiva nähdä jokin uusi paikka. Onko Alanyassa ja Marmariksessa isoa eroa? Hintataso, shoppailumahdollisuudet yms? Olisi hyvä tietää kumpi paikka nuorelle parille? :)
Kusadasi on uutuus paikka. Siellä on paljon vesipuistoja, historiallisia paikkaoja, hienoja hiekkarantoja, baarikatu, ravintoloita jne. Pääse Kreikan Samoksen saarille kusadasista. http://www.phnet.fi/public/ergene/turkki/egeanmeri.html
- kissuli73
Kusadasin fani kirjoitti:
Kusadasi on uutuus paikka. Siellä on paljon vesipuistoja, historiallisia paikkaoja, hienoja hiekkarantoja, baarikatu, ravintoloita jne. Pääse Kreikan Samoksen saarille kusadasista. http://www.phnet.fi/public/ergene/turkki/egeanmeri.html
olen käynyt kahesti alanyassa ja kerran marmariksessa...marmaris vei minun syrämmen....bulgariassa käynyt kerran ja toista kertaa en aio mennä katsomaan sitä "venäjän" meininkiä.huhtikuussa taas lähössä marmarikseen
- Mimeri
ehdottomasti! Unohda se "Venäjä"....=)
- Robaina
Ehdottomasti Turkki, ja Alanya. tekemistä löytyy kaikenikäisille muksuille.
- Ehdottomasti
Moi! Sunny beatchilla & Varnan kultahietikolla lapsen kanssa käyneenä sanoisin ,että Turkki huomattavasti parempi vaihtoehto.Istanbulin ym. kohteiden jälkeen suuntaamme neljännen kerran ensi heinäkuussa Marmarikseen!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,222058Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.851890Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e741827MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131583Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4871441Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11424Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481227Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu221159Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351089Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.721078