Oon jo vuosia selittänyt alle kouluikäselle että "iskä menee voimisteleen" ja aina sinne varustekassiin olla kurkittu, mutta nyt muksu on alkanu tarkemmin kyseleen eikä tuo em. enää meinaa riittää.
Olisko joku keksinyt tähän joku kuningasselityksen?
Jostain kumman syystä ei tunnu hyvältä mennä sanoon "iskä menee semmosen liikuntasaliin missä on paljon setiä ja tätejä pukeutuneina samanlaisiin kalsareihin ja ne vetää joka reeni kerta iskä käkättimeen ja potkii kulkusille".
Olisko joku keksinyt tähän joku kuningasselityksen?
Jostain kumman syystä ei tunnu hyvältä mennä sanoon "iskä menee semmosen liikuntasaliin missä on paljon setiä ja tätejä pukeutuneina samanlaisiin kalsareihin ja ne vetää joka reeni kerta iskä käkättimeen ja potkii kulkusille".
Vastaukset 5
Vanhimmat
ongelmaa, mutta koitan silti vastata. Mikset sanoisi reilusti mitä teet ? Lapset on yllättävän fiksuja vekottimia ja luultavasti lapsesi olisi vain ja ainoastaan ylpeä kun isi moista harrastaa.
Jos taas pelkäät että lapsesi saa "väkivaltaisia" vaikutteita harrastuksestasi niin pelkosi taitaa olla turha.
Meidän lapset eivät enää voisi vähempää välittää että isi hojoilee pari kertaa viikossa, mutta toisaalta ne on siihen jo tottuneet yli 10 vuotta, niille kun ei ole ikinä kerrottu isin lähtevän voimistelemaan.
Ninjoista en tosin tiedä voiko sitä kertoa kun se on niin salaista hommaa.... kannattaa ainakin keksiä hyvä syy miksi pöllii äitin leivinjauheet.
Oma poika 2v on nähnyt minun harjoittelevan kotona ja on ollut treenisalillakin (toisen aikuisen kanssa). Kotona painitaan (eli mä otan sen johonkin ihmeasentoon syliin ja se karkaa siitä - alussa tästä tuli helposti itku, mutta nyt se jaksaa itse yrittää enemmän, joka on juuri se asia minkä vuoksi tuotakin teen) ja välillä se hahmottelee itsekin jotain mitä on nähnyt.
En ymmärrä miksi harrastusta pitäisi piilotella lapselta, ellei sitten itse jotenkin häpeä sitä. Ja voihan siitä tulla huvittavia tilanteita kun poika huutaa pihalla, että meidän isi on ninja. Mieluiten yrittäisin tehdä siitäkin edes jollakin rajapinnalla yhteistä tekemistä, kuitenkaan lasta mihinkään pakottamatta.
Niinpä se lapsi oppii olkiaan kohauttamaan milloin millekin asialle.
Oma lapsesi on 2 vuotta ja sinä itketät sitä jossain otteessa vain siksi, että kuvittelet sen olevan jotenkin hyvä ja opettavainen juttu. Hullunko yrität siitä tehdä?
pitää jo 2-vuotiaana hallita !!!
No ei tuon ikäinen aikuisten oikeasti voi eikä pidäkään ymmärtää mistä on kysymys.
Peräänantamattomuutta voi kai opettaa fiksumminkin kun itkettämällä mattopainilla.
Opeta vaikka kuperkeikkoja, siitä on 10 kertaa enemmän hyötyä tuossa iässä jos jo tulevia harrastuksia ajatellen poikaasi "valmennat".
Samanlainen turhautuma on tullut kun ei ole käsi heti mennytkään hihaan tai yksi varvas jäänyt sukasta ulkopuolelle. Rohkaisun ja kannustuksen jälkeen sitä jaksaa yrittää ja silloin oppii ja virnistyttää. Ja tuossa iässä sitä on paljon aihetta virnistellä omahyväisesti. Lattialla pyöriskely on yhdessäoloa ja halaamista. Siinä kukaan mitään valmenna. Korkeintaan poika isäänsä.
Kuperkeikkojankin on muuten koitettu (oppi jossain taaperojumpassa) mutta kun pää on vielä kohtuuttoman iso kroppaan nähden, niin se ei oikein onnistu. Tai ainakin näyttää vähän turvattomalta ilman auttavaa käsiparia. Mieluummin myöhemmin.