Olen 23-vuotias nuori nainen, vakaassa parisuhteessa ihanan ja luotettavan miehen kanssa. Olemme menossa naimisiin ja häitä suunnitellaan parin vuoden sisälle. Olemme olleet yhdessä 3,5 vuotta. Opiskelemme ja käymme töissä kumpikin.
Nyt kävi niin, että ehkäisystä huolimatta (kondomiehkäisy) olen raskaana! Olen saanut keskenmenon kaksi vuotta sitten, silloinkin oli kyseessä vahinkoraskaus.
Lapsesta ollaan puhuttu ja tulevaisuudessa haluamme kumpikin perheen. Pari vuotta sitten puhuimme abortin mahdollisuudesta, mutta päätöksiä ei tehty, koska sain keskenmenon. Sen jälkeen vauvapuheita on ajoittain jopa vältelty.
Viime aikoina olemme puhuneet, että joskus sitten parin - kolmen vuoden kuluttua voisi olla hyvä aika alkaa miettiä ja yrittää raskautta.
Nyt olen kuitenkin raskaana! En ole vielä edes uskaltanut kertoa miehelleni, koska pelkään niin paljon hänen reaktiotaan. Tiedän, että järkyttyy aluksi! Itsekin olen vielä ihan sekaisin. Muutos on varmasti niin suuri, etten osaa sitä edes ajatella. Tuntuu, ettei olla ollenkaan valmiita! Vaikka vielähän tässä olisi yli puoli vuotta aikaa valmistautua lapsen syntymään, jos kaikki menee hyvin.
Tiedän, että täytyy pian kertoa, eihän tästä muuten eteenpäin päästä. Nyt pelkään eniten vain hyvän parisuhteen puolesta! En tiedä, olenko valmis uhraamaan hyvää ja vakaata parisuhdetta lapsen takia! Niin paljon olen nähnyt ja kuullut lähipiirissä, miten lapsen tuleminen on pilannut parisuhteen. Ei ole enää aikaa toisilleen (mekin olemme lähes kaiken vapaa-ajan yhdessä) ja varsinkin jos lapsi on vaikea hoidettava, ero voi olla piankin edessä.
Pelkään, että meidän käy huonosti! En halua jäädä yksinhuoltajaksi pienen lapsen kanssa, jos parisuhde meneekin alta! Ehkä panikoin turhaa...
Pelkään myös sitä, ettemme ole vielä valmiita vanhemmiksi. Tiedän, että lapsenhoitokokemusta on itselläkin, etten nyt kädetön tule olemaan, tukiverkosto olisi mitä mainioin ja varmasti apua ja tukea saisimme, mutta entä tosiaan tämä parisuhde!?
Olisiko teillä äideillä antaa hyviä vinkkejä siitä, miten parisuhdetta pitää ja kannattaa hoitaa ja vaalia raskauden aikana ja vauvan synnyttyä? Entä miten teillä on tälläisessä vastaavassa tilanteessa käynyt?
Painotan vielä, että olen nyt erittäin onnellinen mieheni kanssa ja hän minun, juuri puhuimme siitä, miten ihmeellistä on, kun parisuhteemme on lähipiiriin verrattuna niin hyvä, vakaa ja luottamus toimii. Käykö parisuhteen automaattisesti huonosti, kun lapsi tulee?
Kiitos paljon, jos joku jaksaa paneutua ongelmaani!
Nyt kävi niin, että ehkäisystä huolimatta (kondomiehkäisy) olen raskaana! Olen saanut keskenmenon kaksi vuotta sitten, silloinkin oli kyseessä vahinkoraskaus.
Lapsesta ollaan puhuttu ja tulevaisuudessa haluamme kumpikin perheen. Pari vuotta sitten puhuimme abortin mahdollisuudesta, mutta päätöksiä ei tehty, koska sain keskenmenon. Sen jälkeen vauvapuheita on ajoittain jopa vältelty.
Viime aikoina olemme puhuneet, että joskus sitten parin - kolmen vuoden kuluttua voisi olla hyvä aika alkaa miettiä ja yrittää raskautta.
Nyt olen kuitenkin raskaana! En ole vielä edes uskaltanut kertoa miehelleni, koska pelkään niin paljon hänen reaktiotaan. Tiedän, että järkyttyy aluksi! Itsekin olen vielä ihan sekaisin. Muutos on varmasti niin suuri, etten osaa sitä edes ajatella. Tuntuu, ettei olla ollenkaan valmiita! Vaikka vielähän tässä olisi yli puoli vuotta aikaa valmistautua lapsen syntymään, jos kaikki menee hyvin.
Tiedän, että täytyy pian kertoa, eihän tästä muuten eteenpäin päästä. Nyt pelkään eniten vain hyvän parisuhteen puolesta! En tiedä, olenko valmis uhraamaan hyvää ja vakaata parisuhdetta lapsen takia! Niin paljon olen nähnyt ja kuullut lähipiirissä, miten lapsen tuleminen on pilannut parisuhteen. Ei ole enää aikaa toisilleen (mekin olemme lähes kaiken vapaa-ajan yhdessä) ja varsinkin jos lapsi on vaikea hoidettava, ero voi olla piankin edessä.
Pelkään, että meidän käy huonosti! En halua jäädä yksinhuoltajaksi pienen lapsen kanssa, jos parisuhde meneekin alta! Ehkä panikoin turhaa...
Pelkään myös sitä, ettemme ole vielä valmiita vanhemmiksi. Tiedän, että lapsenhoitokokemusta on itselläkin, etten nyt kädetön tule olemaan, tukiverkosto olisi mitä mainioin ja varmasti apua ja tukea saisimme, mutta entä tosiaan tämä parisuhde!?
Olisiko teillä äideillä antaa hyviä vinkkejä siitä, miten parisuhdetta pitää ja kannattaa hoitaa ja vaalia raskauden aikana ja vauvan synnyttyä? Entä miten teillä on tälläisessä vastaavassa tilanteessa käynyt?
Painotan vielä, että olen nyt erittäin onnellinen mieheni kanssa ja hän minun, juuri puhuimme siitä, miten ihmeellistä on, kun parisuhteemme on lähipiiriin verrattuna niin hyvä, vakaa ja luottamus toimii. Käykö parisuhteen automaattisesti huonosti, kun lapsi tulee?
Kiitos paljon, jos joku jaksaa paneutua ongelmaani!
Vastaukset 7
Vanhimmat
koska suhteenne on noin vakaalla pohjalla, en usko sille käyvän mitenkään pahasti..
Itse en ollut(eikä mieheni) mitenkään valmiita vauvan tuloon, ei siis oltu valmiita ekaan, tokaan eikä kolmanteenkaan! Kaikki yllätyksiä, mutta hienosti on mennyt ja yhdessä edelleen..
Ja meistä tuli vanhempia paljon nuorempana. Minä olin 16 ja mies(tai silloinen poika) 18.. toinen tuli 2vuoden kuluttua.. nuorin on nyt vajaan vuoden.. Helppoa ei aina ollut mutta päivääkään en vaihtaisi pois!! Ja samoin sanoo mieheni.. Elämä ei yleensä kulje kuin on suunnitellut, ainakin minä olen sen huomannut!
Nyt vanhin lapsi on 9..
Yhteisiä vuosia kerääntynyt 11. Suhdetta emme erityisemmin ole ehtineet hoitamaan, mutta kumpikin on parhaansa koittanut! Yhteistä aikaa rajoittaa paljolti myös mieheni työ. Ja kun kotiin saapuu, painuu melkein heti nukkumaan. Minä puolestaan olen arkihommien jälkeen usein kanssa väsynyt, joten nukkumaan minäkin menen. En odota mieheltäni mitään erikoisia huomionosoituksia, tai mahdootonta osallistumista koti hommiin.. Se olisi lähinnä typerää koska minä kuitenkin olen kotona. Kuitenkin tieto siitä että hän tekee parhaansa meidän kaikkien eteen riittää minulle.. Ja kumpikin joustaa parhaansa mukaan yhteisen hyvän eteen..
Uskon että teidän tapauksessa lapsi lähentäisi suhdettanne! Isä rakastaa lastaan aivan yhtä paljon kuin äitikin. Ja mikään rakkaus ei vedä vertoja rakkauteen omaa lasta kohtaan! Ne ovat aivan uskomattomia hetkiä kun kumpikin vanhemmista katsoo lasta hymyssä suin, sanomatta sanaakaan kumpikin tietää kuinka onnellinen ihminen voi olla siitä pikkuisesta ihmeestä! Ja tietäen samalla ettei ennen tätä pikku ihmettä tiennyt mitään oikeasti onnesta!
Asioilla on taipumus järjestyä. Vaikka nyt pelottaa, kääntyy kaikki loppujen lopuksi hyvään suuntaan..
näin. Miksi olette jättäneet ehkäisyn vain kondomin varaan? Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että yli 2-kymppisenä olette vaan jatkaneet tuollaista touhua. Jopa minun 16-vuotias lapsenikin on vastuullisempi ehkäisyasioissa kuin te.
Yhdessähän te tässä asiassa olette. Yhteisvastuullisesti olette jättäneet ehkäisyn vain kondomin varaan. Mitä pelättävää sinulla on? Kyllä puolisosi on ihan yhtä vastuussa seurauksista kuin sinä.
Eli hormonaalinen ehkäisy kun ei käy ja kierukka on myös poissuljettu vaihtoehto, kondomi on ainut luotettava vaihtoehto joillekin!
Ihan kyllä lääkärin "määräyksestä" ja suosituksesta käytössä ainakin meillä. Ja ihan kokemuksesta voin sanoa, ettei e-pillerit esimerkiksi ole aina sen parempi vaihtoehto kuin kondomikaan... Eli ei kai hormonaalinen ehkäisy ole ainut oikea vaihtoehto?!
Jos ihmiset haluavat yrittää perheenlisäystä, silloin ei käytetä ehkäisyä. Jos taas haluavat kaikin puolin tarpeet täyttävän parisuhteen, kyllähän seksi siihen kuuluu yhtenä osana. Sinänsä, kun on ikää tarpeeksi harrastaa seksiä, on myös ymmärryksen oltava sitä luokkaa, että MIKÄÄN ehkäisy ei ole 100% varma, joten ellei missään nimessä halua edes vahingossa lapsia, silloin selibaatti on ainut oikea vaihtoehto. Mutta niin, se on vaikea päätös ja varsinkin vakaassa parisuhteessa selibaatti voi olla se erottava tekijä enemmän kuin lapsi.
Teillä on tällä hetkellä hyvä parisuhde ja se on paras pohja tulevaisuudessa kun vauva valvottaa ja yhteinen aika on vähissä. Usein ne parisuhteet jotka ei kestä lapsia on huonossa kunnossa jo ennenkuin lapsia syntyy ja siksi homma ei toimi. Muistakaa aina puhua asioista rehellisesti, vaikka se välillä olisi vaikeaakin, sillä pääsee jo pitkälle. Onnea tulevaisuuteen sinulle :)
Älä enää pitkitä kertoa miehellesi että teistä tulee vanhempia!Uskon että alkujärkytyksen jälkeen hän on ikionnellinen!Ei lapsi pilaa parisuhdetta mutta muuttaa toki.Aluksi meistäkin tuntui joskus että apua,emmekö enää koskaan saa toistemme kainalossa katsoa sitä sunnuntaipäiväelokuvaa.;)Mutta niin vaan aika menee nopsaan ja nyt lapsi valitsee jo oman lastenelokuvan ja koko perhe köllöttelee tyytyväisenä.
Sellainen vielä tuli mieleen kun pelkäät parisuhteen puolesta että nyt meillä vasta kivaa on:lapsi on kolmas "jengissämme",meillä on edelleen tosi kivaa yhdessä!Vieläkin joskus nauramme vedet silmissä miehen kanssa jollekin älyttömyydelle ja perjantaisin nauretaan ihan vaan nauramisen ilosta koko perhe kun Hassut Kotivideot tulee.Lapsi on parasta mitä meidän parisuhteelle on tapahtunut.Kasvatus antaa yhteistä tekemistä pariksi kymmeneksi vuodeksi (vai viideksikymmeneksi?) ja se että on yhteinen päämäärä:lähettää joskus maailmalle järkevä ja vastuuntunteva ihminen,se auttaa jaksamaan päivästä toiseen,arjessa.
Kun teillä kerran on hyvä suhde,tiedän että pärjäätte!Ja muista ettei yksikään parisuhde ole täysin ongelmaton,kaikki kärsivät joskus,enemmän tai vähemmän.Sellaista elämä on.
Kaikkea hyvää teille!!
sanoa etteivät kaikki vauvat valvota.Tai ovat rutusia.Meillä 5 lasta enkä ole,eikä miehenikään, yhdenkään kanssa valvonut.Tiä sit onko tuurista kiinni...
Olet siinä mielessä hyvällä asialla että parisuhdetta PITÄÄ hoitaa,oli lapsia tai ei.Ja kun teillä kerran tuntuu olevan nyt jo vakiintunut ja onnellinen suhde niin vauvahan voi vahvistaa sitä!Älä ajattele niin kauheen pessimistisesti!!!
Onnea ja tsemppiä ja kerro nyt ihmeessä tulevalle isälle!!! =)
jos suhteenne luonnehdinta on oikein ja olette menossa todellakin syystä naimisiin niin miksi jokin muuttuisi muutamassa vuodessa mitenkään ja olisitte valmiimpia vanhemmuuteen? Kun tähän vastaat itselle rehellisesti niin siinähän se vastaus on sitten..
Toisaalta kannatta amiettiä myös että jos nyt ette pidä lasta niin miksi hankitte sitten muutaman vuoden kuluttuakaan lapsia?
Jokaisella on syitä jotk aon toisesta isoja tai pieniä, mutta meille itse kullekin ne ovat todellisia ja oikeita. Niiden perusteella nyt on vain toimittava.
Piikkinä tuikkaan kyllä, että millaisess aparisuhteessa tuollaista asiaa pantataan eikä kerrota? Onko se sinun syysi että se kumi meni rikki ja miksi se mies on oikeutettu johonkin extreme reaktioon kun sunkin on vaan otettva lusikka kauniiseen käteen?
Ja oikeasti se päätös jonka teette yhdessä (toivottavasti) on oikea juuri teille eikä sitten tarvitse jossitella joskus myöhemmin!
Ei ollutkaan niin lyhyt..