Hei! Kiinnostaisi kuulla kokemuksia huoltajuusoikeudenkäynneistä ja niiden päätöksistä? Ja siitä, että kuinka helppoa/vaikeaa on ollut saada yksinhuoltajuus jos toinen vanhempi on väkivaltainen etenkin henkisesti mutta myös fyysisesti?
Erosin lapseni väkivaltaisesta isästä muutama kuukausi sitten, pääsin lapseni kanssa turvakotiin ja siellä olon jälkeen muutimme kahdestaan uudelle paikkakunnalle. Ja nyt tilanne on se, että sekä minä että lapsen isä haemme molemmat yksinhuoltajuutta. Minä sen takia, että voisin lapselleni turvata onnellisen ja hyvän lapsuuden luonani, ja mies taas (no, mm. uhkaili minua suhteessa useaan otteeseen, että jos joskus eroan, niin hän tekee kaikkensa etten saisi lasta itselleni).
Olen hoitanut lapsen lähestulkoon kokonaan yksin tähän mennessä, mies ei suostunut osallistumaan kuin todella, todella harvoin lapsemme hoitoon suhteessa ollessamme. Hän kävi töissä ja suurimman osan vapaa-ajastaan kulutti niin kuin häntä itseä huvitti (pääasiassa tietokoneella pelaillen ja puuhastellen). Muita kotihommia kyllä teki välillä, mutta lapsen hoito oli 99%minun kontollani. Niinkin "yksinkertaisen" lupauksen kuin että vaihtaisi yhden vaipan päivässä vauvalle, mies rikkoi täysin. Hyvä jos kerta kahteen kuukauteen välillä vaihtoi- syöttämisestä puhumattakaan..Koskaan ei lasta hoivannut, ottanut syliin jos oli hätä jne.. Alkoi kurittamaan lähes päivittäisillä luunapeilla vauvaa heti kun pieni lähti liikkeelle, estelyistä ja toistuvista kielloistani huolimatta..Mies inhosi sitä kun lapsi piti "mekkalaa", lapsi ei saanut kiljua eikä muutoinkaan pitää yhtään isompaa ääntä..muutoin oli torjuva ja välinpitämätön lasta kohtaan..paitsi silloin kun meillä oli vieraita (silloin kyllä jaksoi hyppyyttää ja huomioida lasta enempi, esittää "hyvää" isää).. Mies myös rajoitti minun ja lapsen yhteisiä tekemisiä, en olisi saanut toisinaan edes katsoa lapseen päin, yritti painostaa siihen että lasta tulisi itkettää jne.. Paljon muutakin oli miehen käytöksessä vialla. Tässä vain murto-osa. Lähinnä siitä miten mies kohteli lasta. No, yksi oleellinen seikka, että mies usein kuitenkin kehui sitä, että hän on onnellinen siitä että olen todella hyvä äiti lapsellemme..
Erosin kun lapsi oli 10 kuukauden ikäinen, viimeinen niitti oli kun riuhtoi lasta, otti lapsen syliinsä ja alkoi toistelemaan kuin mantraa: “et pääse enää äitin luo, et pääse…etsitään sinulle uusi äiti, etsitään…” Tajusin, että nyt on lähdettävä, ettei mies muutu miksikään, väkivaltainen käytös pahenee vaan pahenemistaan! Mies käyttäytyi minua kohtaan todella väkivaltaisesti henkisellä tasolla, ja kävi minuun myös useasti käsiksi fyysisesti ja satutti..
Heti lähtömme jälkeen mies aloitti sodan minua vastaan. Yrittänyt monilla tavoilla mustamaalata minua, ja on yhtäkkiä alkanut esittämään hyvää isää. Ei myönnä minkäänlaista väkivaltaa suhteessamme ja käytöksessä lapseen olleen. Tosin on maininnut ammatti-ihmisen kuullen että on fyysisen kurituksen kannalla ja että olen ollut hyvä äiti.
Tässä stressaan kuitenkin sitä, että kuinkakohan vaikeaa ja rankkaa tulevista huoltajuusoikeudenkäynneistä tulee. Muutoin elämä luistaa lapseni kanssa mukavasti, pusketaan päivä kerrallaan etiäpäin, mutta tulevat oikeudenkäynnit pelottavat ja mietityttävät silti.. Vaikka järjellä ajateltuna en jaksa uskoa ettäkö lapseni lähihuoltajuuden menettäisin, koska hyvä äiti olen. Tunteella ajateltuna puolestaan ajatuskin lapsen menettämisestä on hirveintä mitä kuvitella saattaa. Onko muita samantapaisessa tilanteessa olleita? Jos on, niin kertoisitteko kokemuksistanne ja myös siitä minkälainen huoltajuusoikeudenkäynnistä tuli? Miten siellä meneteltiin (siis pitikö siellä todistaa suullisesti? minkälainen tilanne se noin muuten oli?) Saitteko yksinhuoltajuuden vai määrättiinkö yhteishuolto väkivallasta huolimatta?
Huhhuijakkaa, helpotti kyllä purkaa ajatuksiaan ja huoliaan sanoiksi.. Todella pitkä kirjoitus näköjään tuli. :P Kiitos kaunis jos joku/jotkut haluaa kertoa kokemuksiaan!
Erosin lapseni väkivaltaisesta isästä muutama kuukausi sitten, pääsin lapseni kanssa turvakotiin ja siellä olon jälkeen muutimme kahdestaan uudelle paikkakunnalle. Ja nyt tilanne on se, että sekä minä että lapsen isä haemme molemmat yksinhuoltajuutta. Minä sen takia, että voisin lapselleni turvata onnellisen ja hyvän lapsuuden luonani, ja mies taas (no, mm. uhkaili minua suhteessa useaan otteeseen, että jos joskus eroan, niin hän tekee kaikkensa etten saisi lasta itselleni).
Olen hoitanut lapsen lähestulkoon kokonaan yksin tähän mennessä, mies ei suostunut osallistumaan kuin todella, todella harvoin lapsemme hoitoon suhteessa ollessamme. Hän kävi töissä ja suurimman osan vapaa-ajastaan kulutti niin kuin häntä itseä huvitti (pääasiassa tietokoneella pelaillen ja puuhastellen). Muita kotihommia kyllä teki välillä, mutta lapsen hoito oli 99%minun kontollani. Niinkin "yksinkertaisen" lupauksen kuin että vaihtaisi yhden vaipan päivässä vauvalle, mies rikkoi täysin. Hyvä jos kerta kahteen kuukauteen välillä vaihtoi- syöttämisestä puhumattakaan..Koskaan ei lasta hoivannut, ottanut syliin jos oli hätä jne.. Alkoi kurittamaan lähes päivittäisillä luunapeilla vauvaa heti kun pieni lähti liikkeelle, estelyistä ja toistuvista kielloistani huolimatta..Mies inhosi sitä kun lapsi piti "mekkalaa", lapsi ei saanut kiljua eikä muutoinkaan pitää yhtään isompaa ääntä..muutoin oli torjuva ja välinpitämätön lasta kohtaan..paitsi silloin kun meillä oli vieraita (silloin kyllä jaksoi hyppyyttää ja huomioida lasta enempi, esittää "hyvää" isää).. Mies myös rajoitti minun ja lapsen yhteisiä tekemisiä, en olisi saanut toisinaan edes katsoa lapseen päin, yritti painostaa siihen että lasta tulisi itkettää jne.. Paljon muutakin oli miehen käytöksessä vialla. Tässä vain murto-osa. Lähinnä siitä miten mies kohteli lasta. No, yksi oleellinen seikka, että mies usein kuitenkin kehui sitä, että hän on onnellinen siitä että olen todella hyvä äiti lapsellemme..
Erosin kun lapsi oli 10 kuukauden ikäinen, viimeinen niitti oli kun riuhtoi lasta, otti lapsen syliinsä ja alkoi toistelemaan kuin mantraa: “et pääse enää äitin luo, et pääse…etsitään sinulle uusi äiti, etsitään…” Tajusin, että nyt on lähdettävä, ettei mies muutu miksikään, väkivaltainen käytös pahenee vaan pahenemistaan! Mies käyttäytyi minua kohtaan todella väkivaltaisesti henkisellä tasolla, ja kävi minuun myös useasti käsiksi fyysisesti ja satutti..
Heti lähtömme jälkeen mies aloitti sodan minua vastaan. Yrittänyt monilla tavoilla mustamaalata minua, ja on yhtäkkiä alkanut esittämään hyvää isää. Ei myönnä minkäänlaista väkivaltaa suhteessamme ja käytöksessä lapseen olleen. Tosin on maininnut ammatti-ihmisen kuullen että on fyysisen kurituksen kannalla ja että olen ollut hyvä äiti.
Tässä stressaan kuitenkin sitä, että kuinkakohan vaikeaa ja rankkaa tulevista huoltajuusoikeudenkäynneistä tulee. Muutoin elämä luistaa lapseni kanssa mukavasti, pusketaan päivä kerrallaan etiäpäin, mutta tulevat oikeudenkäynnit pelottavat ja mietityttävät silti.. Vaikka järjellä ajateltuna en jaksa uskoa ettäkö lapseni lähihuoltajuuden menettäisin, koska hyvä äiti olen. Tunteella ajateltuna puolestaan ajatuskin lapsen menettämisestä on hirveintä mitä kuvitella saattaa. Onko muita samantapaisessa tilanteessa olleita? Jos on, niin kertoisitteko kokemuksistanne ja myös siitä minkälainen huoltajuusoikeudenkäynnistä tuli? Miten siellä meneteltiin (siis pitikö siellä todistaa suullisesti? minkälainen tilanne se noin muuten oli?) Saitteko yksinhuoltajuuden vai määrättiinkö yhteishuolto väkivallasta huolimatta?
Huhhuijakkaa, helpotti kyllä purkaa ajatuksiaan ja huoliaan sanoiksi.. Todella pitkä kirjoitus näköjään tuli. :P Kiitos kaunis jos joku/jotkut haluaa kertoa kokemuksiaan!
Vastaukset 25
Vanhimmat
Moi,
Viestissäsi on paljon todella tutulta kuulostavaa. Olen itse 3 vuotta sitten eronnut isä, joutunut taistelemaan lasten huoltajuudesta koko tuon ajan (jatkuu edelleen), ja voin kertoa että raskasta on ollut. On vaikeaa kerätä niitä kaikkia kokemuksia jotka tuo kaikki on mukanaan tuonut tähän yhteen viestiin. Tiedän, että tuossa vaiheessa tämä kuulostaa todella typerältä neuvolta, mutta vakuutan, että pitkällä tähtäimellä ja ennen kaikkea lasten kannalta parasta olisi vain kaikin tavoin yrittää sopia asia niin että oikeuteen ei tarvitsisi mennä. Kehotan luopumaan yksinhuoltajuusvaatimuksestasi. Jos eksäsi edelleen pitää kiinni omasta yksinhuoltajuusvaatimuksestaan, sinun mahdollisuutesi pysyä lastesi lähivanhempana parantuvat, koska osoitat tällä tavoin ymmärtäväsi sen asia, että lapsella on oikeus myös toiseen vanhempaan. Lapset eivät ole kenenkään omaisuutta, vaan omia eläviä olentojaan. Yksinhuoltajuus tarkoittaa ainoastaan toisen vanhemman aseman mitätöimistä, ja mikään ei aiheuta lapselle enempää vahinkoa kuin sellainen vanhempi, joka pyrkii mitätöimään lapsen toisen vanhemman. Mitä noihin kaikkiin väkivaltaisuusväitteisiin ja muuhun mustamaalaamiseen tulee, oikeudessa niistä pitää olla todellista näyttöä, pelkkä sana ei riitä jos syytetty kiistää asian. Väkivalta ym. mustamaalaaminen on toki normaalia tuossa tilanteessa (valitettavasti), mutta kehoitan luopumaan siitäkin osoittaaksesi sen että kykenet lapsen vuoksi kunnioittamaan hänen toista vanhempaansa.
Näin lyhyesti oli vaikeaa perustella näitä neuvojani kovin kattavasti, mutta haluaisin kyllä kovasti auttaa enemmänkin. Todella vaikeat ajat ovat edessäsi, ja silloin kaikki tuki ja apu on todella tarpeen.
avioliiton uhkailuineen lapsen menettämisestä ja väkivältää muodossa jos toisessa ja ehdoton neuvoni on ÄLÄ SUOSTU yhteishuoltajuuteen kuin vasta pakon (= jos käräjäoikeus niin päättää) edessä! Jos teillä on yhteishuoltajuus, niin kiusanteolla ei ole mitään loppua!
(En tiedä, että onko edellisen viestin isä kokenut väkivaltaa, mutta erotilanne on aivan eri, jos väkivalta ja uhkailut ovat arkipäivää)
Sinä olit turvakodissa ja se on hyvä juttu. Osoitus siitä, että lähdit väkivaltaa pakoon. Kysy turvakodista, että mitä kannattaa ehdä, he kyllä osaavat neuvoa ja hanki kunnon lakimies! Vaadi yksinhuoltajuutta ja ilmoita huolesi lastensuojeluun, että mitä kaikkea teillä on tähän mennessä tapahtunut ja etä pelkäät tosissasi lapsen puolesta, niin tapaamsiten kuin myös mahdollsen lapsen isällä asumisen puolesta.
Meillä kun isä väläytti myös sen, että yhteishuoltajuudessa voi kumpi vaan olla lähihuoltaja, niin hän olisi aikonut yhteishuoltajuuden saatuaan lähteä taistelemaan lapsen asumisesta. Yksinhuoltajuus määrittelee lapsen asumisen yksiselitteisesti sille ainoalle huoltajalle! Ehdin jo kauhulla ajatella, että lapsemme olisi isällään, joka ei lapsesta oikeasti huolehtisi vaan se olisi ollut pelkkää kiusantekoa ja lapsi olisi kärsinyt siitä. Lapsi kärsi aivan riittävästi avioliittomme aikana.
Olen tuon edellistä aiemman viestin kirjoittanut isä.
Ihan aluksi haluan korjata aiemmasta viestistäni yhden kirjoitusvirheen ensimmäisen kappaleen viimeisestä lauseesta, joka alkoi "Väkivalta ym. mustamaalaaminen on toki ...". Tarkoitin tietenkin, että "Väkivaltaväitteet ym. mustamaalaaminen on toki ..."
Edellisen viestin kirjoittajalle vastaan, että kyllä sekä itse että lapsemme kokivat väkivaltaa parisuhteemme aikana oman eksäni taholta (miehille ei muuten löydy mitään turvakoteja), mutta pointti on siinä, että sillä asialla ei ole mitään tekemistä lasten huoltajuuden yms. kanssa. Näitä asioita ei saisi sotkea keskenään.
Tietenkään väkivaltaa ei pidä hyväksyä. Alkuperäisen viestin kirjoittaja ei kuitenkaan ainakaan viestissään kertonut mitään sellaista, joka tekisi hänen lastensa isän kelvottomaksi lastensa huoltajana. Parisuhteen päättymisen yhteydessä esiin nousevat väkivaltaisuusväitteet ovat valitettavan yleisiä. Jos kysyjä on käynyt turvakodissakin, ihmettelen, miksi väkivalta-asiaa ei ole aikaisemmin selvitetty, vaan se ollaan sotkemassa tähän mukaan nyt kun aletaan riidellä lasten huoltajuudesta. Mielestäni tässä selkeästi sekoitetaan keskenään kaksi asiaa joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Turvakodissa käyminen itsessään ei vielä kerro mitään asian objektiivisesta totuudesta, sinnehän voi kuka tahansa (nainen) mennä mistä syystä tahansa. Yksi kaikkein ikävimmistä syistä on pyrkimys eksän mustamaalaamiseen. Ovatko turvakodin työntekijät kuulleet myös eksääsi tästä asiasta? Ovatko he selvittäneet, mikä on hänen näkemyksensä hänen omasta väkivaltaisuudestaan ja tunteeko hän kenties itse kokeneensa (vaikkapa vain henkistä) väkivaltaa parisuhteessanne? Joka tapauksessa, olipa väkivaltaa puolin tai toisin koettu tai ei, se asia tulee ratkoa täysin erillisenä kysymyksenä tästä lasten huoltajuusasiasta.
Kiusanteon jatkumisen määriä en osaa vertailla yksinhuoltajuus-/yhteishuoltajuustilanteiden välillä keskenään, mutta yksinhuoltaja ainakin pystyy kiusaamaan lastensa toista vanhempaa käyttäen lapsia välineenä niin paljon kuin haluaa ja tekemään ainakin niin julmaa henkistä väkivaltaa hänelle ettei mitään määrää. Hänen on helppoa unohtaa, että tuo kiusanteko kohdistuu nimenomaisesti hänen oman lapsensa toiseen vanhempaan. Kyllä edelleen kehotan voimakkaasti ajattelemaan tätä asiaa lapsen näkökulmasta, eli siten, että lapsella on oikeus kahteen vanhempaan ja lapsi tarvitsee heitä molempia. Lapsella on oikeus siihen, että nuo vanhemmat kunnioittavat toinen toisensa asemaa lapsen toisena vanhempana ja huoltajana. Tuo oikeus ei riipu siitä, miten nuo vanhemmat keskinäisessä parisuhteessaan onnistuivat. Aidosti lapsestaan välittävä vanhempi näkee tämän asian tärkeämpänä kuin oman katkeruutensa kostamisen jollekin eksälle, jonka kuitenkin kaikesta huolimatta on aikanaan tullut valinneeksi oman lapsensa toiseksi vanhemmaksi ja joka siten on väistämättä lapselle toinen maailman tärkeimmistä ihmisistä. Mustamaalaamisella toki tätä lapsenkin mielipidettä pystyy aikuinen jossain määrin manipuloimaan, mutta silloinkin kyse on jälleen ainoastaan vahingon aiheuttamisesta omalle lapselle.
Tässä ei nyt ole alkujaankaan kyse siitä, että katkeruuksissani haluaisin lapsen isälle kostaa. Kirjoittamani on sataprosenttisesti totta, ja itse olen ajatellut asian sillä tavalla, että minun velvollisuuteni lasta kohtaan vanhempana, on tehdä kaikkeni varmistaakseen että hän ei joudu elämään väkivaltaisessa ympäristössä.
Toki on todennäköisesti edessä vielä jossain vaiheessa, että lapsi viettäisi tyyliin joka toisen viikonlopun isänsä luona, mutta kaikki aikanaan. Turvakotiin minut otettiin vastaan, ja siellä ei sanallakaan epäilty sitä etteikö kertomani olisi totta. Ei minulla ole mitään tarvetta valehdella, koska tiedän että jos rupeaisin valehtelemaan, puhuisin varmasti jossain vaiheessa itseni pussiin. Ja haluan sen asian täsmentää, että Jos exä olisi ollut parempi-hyvä isä lapsellemme, en tietenkään vaatisi yksinhuoltajuutta. Pyrin ajattelemaan asiaa lapsen kannalta, ja minusta turvaton, väkivaltainen ja lannistava ympäristö ei ole hyvä ympäristö lapselle kasvaa! Eikö jokainen hyvä äiti ajattele niin?
Ja minusta on outo asetelma, etteikö muka toisen vanhemman väkivaltaisuus vaikuttaisi huoltajuuskiistoissa. Mitä sellainen puhe on? Eikö Suomen oikeusjärjestelmän kuuluisi ajatella asiaa lastensuojelullisesta näkökannasta? Että varmistettaisiin ettei lapsi joudu elämään väkivallan eikä sen uhkan alla?
Vaikken ole vielä oikeudessa ollutkaan asian tiimoilta enkä tiedä kuinka siellä käytännössä toimitaan, niin kyllä mielestäni väkivalta on sellainen asia jota ei missään nimessä kuulu ohittaa. Etenkin kun se on kohdistunut myös lasta kohtaan!
Ja täsmennän vielä sitä, että tuskin kukaan turvakotiin nyt syyttä suotta lähtee, ja se väite oli perätön, etteikö miehille mukamas olisi Suomessa turvakotia, tiedän satavarmaksi että kyllä miehiä lastensa kanssa otetaan turvakoteihin vastaan, harvemmin tosin, mutta kyllä otetaan jos tilanne niin vaatíi.
Paljon olisi asioita joita haluaisin "korjata" laittamassasi viestissä. Mutta se on sinun mielipiteesi, ja kunnioitan sitä, vaikkei se vastaakaan täysin omaa tapaani ajatella asioista. Kiitoksia kommenteistasi.
tällä palstalla on se,että yksinhuoltoa hakevat katkerat äidit, erosta katkeroituneet...ja ajatellaan että vaikka minkälainen vanhempi on hyväksi lapselle...
en hetkeäkään epäile etteikö tarinasi ole totta ja näin jos asia esitetään myös oikeudessa,niin jo lastensuojelullinen pointti puoltaa sitä,että lapsen on parempi luonasi ja luulen,että näin tultaisiin myös päättämään. Onnea matkaan!
Yksikään käräjätuomari ei olisi tullut puoltamaan meillä lasten isälle yksinhuoltajuutta,jo ihan väkivallan uhan vuoksi,oli se sitten kohdistettu lapseen tai lapsen äitiin.
Vieläpä kun ero oli minun päätökseni, lähdin, koska halusin pistää stopin väkivallalle enkä halunnut lapseni ja itseni joutuvan enää päivääkään kärsivän siitä. Ja kyllä sen lapsestakin nyt huomaa että on paljon parempi olla; poissa on se epävarma ja hiljainen lapsi, joka ei edes nauranut kuin todella harvoin. Tilalle tuli ulospäinsuuntautunut ja avoin lapsi jolla on nyt oikeasti hyvä olla, äitikin voi paljon paljon paremmin!
Eli pois se ajatus ettäkö katkera olisin, päinvastoin olen todella helpottunut ja onnellinen siitä että erosin väkivaltaisesta miehestä ja isästä, oli nimittäin elämäni paras päätös ja sitä en kadu hetkeäkään!:)
Kiitos kaunis sinulle kommentistasi.:)
Yritin kyllä jo aiemmissa viesteissäni sanoa, että väkivaltaa ei tule hyväksyä. Siitä vain pitää olla muutakin näyttöä kuin parisuhteensa päättäneen aikuisen oma kertomus. Turvakodin työntekijätkin harvoin ovat silminnäkijöitä. Turvakodin puuttumisen yhteydessä miehille tarkoitin tietenkin omaa kokemustani omalla kotipaikkakunnallani. Kun väkivalta on todellista ja lapseen kohdistuvaa, silloin se tietenkin yhtenä seikkana vaikuttaa myös huoltajuusasiassa. Jos se kohdistuu ainoastaan aikuiseen, sen lopettamiseksi on käytettävä muita keinoja. En myöskään väitä, että valehtelisit turvakodin työntekijöille. Sen sijaan kertomuksesi on kenties subjektiivinen, ja myös eksääsi tulisi kuulla asiassa.
Hyvät äidit, kertoisitteko mistä johtuu, että lastensuojelu ei ole lainkaan kiinnostunut esimerkiksi siitä, että oma poikani edelleen kertoo, miten hänen äitinsä läpsii häntä? Olen tullut maininneeksi heille asiasta kun olen ollut selvittämässä minusta tehtyjä täysin perättömiksi osoittautuneita lastensuojeluilmoituksia. En ole aikonut tehdä lasteni äidistä mitään ilmoituksia, ihmettelen ainoastaan sitä että tämä asia ei ole kiinnostanut. Myös lastenvalvoja kielsi aikoinaan minua olemasta missään tekemisissä omien lasteni kanssa pelkästään heidän äitiään kuultuaan. Kun kysyin häneltä, eikö minua kuulla tässä asiassa lainkaan, vastaus oli tyly "Ei!". Kokemukseni sisältävät lukuisia tapauksia myös muiden viranomaisten vastaavanlaisesta toiminnasta.
Taustaksi: Itselläni oli parisuhteemme aikana mahdollisuus olla ainoastaan 2 vuotta kotona lapsiamme hoitamassa, koska Suomen laki ei sallinut isälle minun tilanteessani pidempää hoitovapaata. Hoitovapaani päättyi siihen, että eksä muutti uuden miesystävänsä luokse ja vastoin lasten isän tahtoa muutti myös lapset pois perheen yhteisestä kodista, johon itse jäin asumaan. Eksäni vaati yksinhuoltajuutta, minä yhteishuoltajuutta. Meillä kävi niin hyvin, että asiaamme käsittelevä (nais)tuomari ymmärsi, ettei hänen yksinhuoltajuusvaatimukselleen kaikkine mustamaalausyrityksineen ollut mitään asiallista perustetta. Äidistä kuitenkin tuli lastemme lähivanhempi nuoremman lapsen nuoren iän vuoksi, mikä ei minusta ollut lainkaan oikeudenmukainen eikä tasa-arvoinen ratkaisu etenkään tässä tapauksessa, jossa olin osallistunut lastenhoitoon isäksi näin poikkeuksellisella tavalla. Olen pohtinut, oliko parisuhteemme päättämisen ajoittaminen tähän ajankohtaan laskelmoitua toimintaa... Yhteishuoltajanakin eksäni kykenee kiusaamaan minua käyttäen välineenä lapsiamme, jotka luonnollisesti ovat minulle tärkeimmät ihmiset tässä maailmassa. Välittömästi oikeuden päätöksen jälkeen hän mm. muutti heidät toiselle paikkakunnalle satojen kilometrien päähän isästään. Muista yhteiskunnan tarjoamista työkaluista lähivanhempiäideille eksän kiusaamistarkoitukseen tulikin jo mainittua nuo perättömät lastensuojeluilmoitukset. Muut hänenkin jo käyttämänsä työkalut jätän lukijan itse löydettäviksi. Aina kaikki eivät ole rehellisiä viranomaisille.
Kaikesta huolimatta eksäni on lapsillemme paras äiti mitä tästä maailmasta löytyy, ja siinä ominaisuudessa kunnioitan häntä kuten jo velvollisuuteni lapsiakin kohtaan on. Tiedostan hänen äitiytensä olevan ihan eri asia kuin se, että vaimona tällä tavoin menettelevä ihminen ei ole kovin suurta kunnioitusta herättävä.
Voisiko joku auttaa minua tässä asiassa? Lapseni tarvitsevat isäänsä, ja myös itse haluaisin olla paljon nykyistä enemmän läsnä heidän elämässään, vaikka sitten lähivanhemman ominaisuudessa ellei heidän äitinsä muutoin sitä mahdollista kuten nyt näyttää olevan. Lasten äiti saisi tavata lapsiaan ja lapset äitiään niin paljon kuin haluaisivat, tarkoitukseni ei ole eristää heitä toisistaan. Edellä mainitsemani viranomaiset (tuomarit mukaanlukien) tuskin pystyvät tässä asiassa auttamaan. Pystyisikö joku?
miehille tarkoitettu.
Olen itse ollut lapsi silloin kun olin turvakodissa, vuonna -83, ja jo silloin siellä oli samaan aikaan yksi mies lapsensa kanssa! Eli siis miehiä on otetu turvakotiin ainakin jo yli 25 vuota sitten! Aisoita kannattaa ottaa selvää.
Väkivaltaa ei voi ratkoa erillisenä asiana, sillä se vaikuttaa kaikkeen. Jos olet sitä mieltä, että väkivalta on erillinen asia kaikesta muuta, niin et ehkä ole kokenut niin lamaannuttavaa pelkoa, mitä jatkuva väkivalta ja vakivallan uhan alla eläminen oikeasti on.
En halua ryhtyä väittelyyn siitä, kenen kokemukset ovat olleet kovempia kuin jonkun toisen. Totean vain, että koin itseeni kohdistuvaa perheväkivaltaa myös lapsuudessani. Aikuinen ihminen ei voi koskaan ymmärtää sitä, miltä väkivalta tuntuu lapsesta, jolla oikeasti ei ole mitään ulospääsyä.
tehtävä onkin saada se lapsi pois siitä väkivaltaisesta kodista!
Minä olen kokenut perheväkivaltaa sekä lapsuudessani että avioliitossani eikä mieleeni olisi tullut lähteä avioliitosta ilman lapsia ja yksinhuoltajuutta. Halu suojella lapsiani meni kaiken edelle.
"oma poikani edelleen kertoo, miten hänen äitinsä läpsii häntä"
"Kaikesta huolimatta eksäni on lapsillemme paras äiti mitä tästä maailmasta löytyy, ja siinä ominaisuudessa kunnioitan häntä kuten jo velvollisuuteni lapsiakin kohtaan on."
"väkivaltaa ei tule hyväksyä. Siitä vain pitää olla muutakin näyttöä kuin parisuhteensa päättäneen aikuisen oma kertomus."
Entä lapsen kertomuksesta?
kertomuksessasi on paljon samankaltaisuutta omani kanssa. Ikäväkyllä yhteishuolto antaa toiselle vanhemmalle keinon jatkaa kiusantekoa. Entinen mieheni halusi (siis ei ollut todellakaan huolehtinut lapsista) yksinhuollon ja asumisen lapsille luonaan,omien sanojensa mukaan vittuillakseen minulle, ja hommaavansa lapsille uuden seksikkään äidin....eli ajatteli pelata minut lasten elämästä ulos...
itse ajattelin olla lähihuoltajana,koska olinhan ennenkin huolehtinut lapsista lähes yksin, lapset olivat pieniäkin, 2v ja 3 v. tyttöjä.
Oikeuteen olimme menossa niin,että isä haki huolajuutta,asumista,kaikkea...Muutamaa päivää ennen hän otti yhteyttä,kun huomasi,että oikeuteen oikeasti mennään ja perui vaateensa, koska omien sanojensa mukaan hänellä ei ole aikaa huolehtia lapsista ja asuntokin on liian pieni, eli hän vain odotti että minä lamaantuisin ja jotenkin antaisin hänelle kaiken periksi,ottaisin syyt avioerosta itselleni ja yrittäisin ymmärtää,pyytäisin anteeksi hänen vanhemmiltaan,suvultaan tms. Vaikka hän oli pettänyt minua useita kuukausia parhaan ystäväni kanssa....minähän en mitään anteeksi pyytele,koska mitään pahaa en ollut edes tehnyt. No mies perui koko homman ja minä olen lasten yksinhuoltaja ja asuvat kanssani,mies tapaa lapsia kun hänellä sattuu olemaan aikaa, eli noin 1 päivä/kk.
Toivottavsti ei tarvitse teidän mennä oikeuteen,se on varmasti kamalaa, itse jännitin ja oksensin ajatustakin, että minua syyllistetään asioista mitä en ole tehnyt ja mitätöidään koko lasten kanssa olemani aika.
Hienoa että sinun tapauksesi päättyi lopulta onnellisesti. Toivottavasti myös eksäsi on edelleen tyytyväinen tekemäänsä päätökseen.
Hyvät yksinhuoltajaäidit, perustelette yksinhuoltajuusvaatimusta sillä, ettei teitä itseänne kiusattaisi eksänne taholta. Entä lastenne oikeus siihen, että heidän kumpikin vanhempansa osallistuu päätöksentekoon heitä koskevissa asioissa?
Alkuperäisen viestin lähettäjän eksän yksinhuoltajuusvaatimuksen läpi menemiseen en myöskään usko, ellei hänkään kykene perustelemaan sitä millään muulla kuin omalla halullaan päästä päättämään lastensa asioista yksin. Siksi sitä on mielestäni turha pelätä ja sen vuoksi itsekin vaatia yksinhuoltajuutta. Toki tuomaritkin ovat vain ihmisiä ja tekevät erehdyksiä. Inhimillisiä ovat myös heidän äitiä suosivat asenteensa.
me mentiin ihan oikeuteen asti ja yksinhuoltajuus tuli! Mikä sinua riepoo siinä ajatuksessa, että äidit saattavat ihan oikeasti haluta suojella lapsiaan?!
Kyllä niitä isänkin mielipiteitä kuunnellaan, mutta kun niistä puuttuu kiusantekomahdollisuus, niin perusasioista ei tartte vängätä. Esim. lapsi haluaa koulussa ekaksi kieleksi enkun ja äiti on samaa mieltä, koska on hyvä ottaa sellainen kieli, jonka lapsi itsekin haluaa. No, yhteishuollossa isä voi viimeiseen asti kuikutella ruotsin puolesta ja mineä yhteiseen päätökseen pitää anella. Toteutuuko tässä se lapsen oikeus vai onko kyse kiusaamisesta?
maaginen viikko ennen käräjäpäivää voitonvarman exän asianajaja otti yhteyttä asianajajaani; exä halusi sovitella, ei mennä käräjille. Eli kaikki lastensuojeluilmoituksista ja olosuhdeselvityksiin vain kiusaksi, ei hän edes halunnut lapsia itselleen. Hän halusi hallita.
Ihmettelen, ettei historialla ole mitään painoarvoa huoltajuuksia päätettäessä. Vaikka miestä ei ole kiinnostanut kotona oleminen ja lapsi ja lapsen asioista päättäminen piiruakaan ennen eroa, niin jopa lapsesta tulee koko maailman tärkein juttu, kun nainen päättää lähteä. Ja vaikka miehelle tarjotaan laajoja tapaamisia, sekään ei riitä. Eikö tuomarit ja lastenvalvojat näe kuvion omituisuutta vai luulevatko että se on vain naisen paskapuhetta? Herääkö miehen isyys siinä vaiheessa kun nainen lähtee lapsen kanssa? Haiskahtaa palaneelta, mutta ikävät asiat painetan villasella koska "on lapsen etu että hänellä on kaksi vanhempaa ja jos mies ei saa mitä hän haluaa hän hylkää lapsen kokonaan." Minusta kuvio on kiristystä ja naista aliarvioiva
Mielestäni naiselle kuuluisi ilman muuta yksinhuoltajuus - etälle korkeintaan tiedonsaantioikeus, jos on viitteitä että mies hakee huoltajuutta tai yhteishuoltajuutta kiusatakseen exäänsä. Kiusaamiselta ei saisi sulkea silmiä vedoten lapsen oikeuteen molempiin vanhempiinsa.
Miten nainen voi olla hyvä äiti ja tasapainoinen ihminen, jos etävanhempi kiusaa exäänsä systemaattisesti?
Tätä asiaa ei voi ottaa puheeksi, koska samantien alkaa lähihuoltajiksi haluavien etäisien kuoro solvata ja haukkua kirjoittajia, koska mies ei osaa asettua kirjoittajien tilanteeseen eivätkä ymmärrä, ettei kyse ole välttämättä heistä, vaikka huono itsetunto pistää niin lukemaan.
En kaipaa tähän miesten vastauksia kiusaavista lähiäideistä, niistä te voitte puhua toisaalla.
Olen jäävi edes lukemaan tarinaanne, koska olen äiti.
Tähän "etäisien kuoroon" taidan kuulua ainoastaan minä, sen sijaan teitä äitejä on tainnut kirjoitella tänne jo lukuisia. Miten minusta jälleen tuntuu, että minun on taaskin jollakin tapaa vaikeaa tulla aidosti kuulluksi...
En missään tapauksessa paheksu lapsen suojelemista toteen näytetyltä väkivallalta. Aiemmissa viesteissäni minäkin kerron haluavani suojella lapsiani, sekä tietäväni itsekin miltä väkivalta lapsen näkökulmasta katsottuna näyttää (ja silloin ei ollut kyse mistään luunapeista ja läpsimisistä). Erokriisin keskellä eksään kohdistuvan suuttumuksen keskellä laadittu yksinhuoltajuusvaatimus vain ei mielestäni ole oikea ratkaisu siihen asiaan.
En tiedä mitä vastaisin noihin väitteisiin siitä että isiä kuullaan, kun oman kokemukseni mukaan niin ei ole ollut. Minua kuultiin ensimmäisen kerran vasta käräjäoikeudessa, siihen mennessä eksäni oli tehnyt jo lukuisia mustamaalaamistoimenpiteitä eri viranomaisten toimistoissa. Esim. lastenvalvoja kyllä tunnisti "kuvion" ja menetteli sen mukaisesti (ks. aiempi viestini)
tulee. Äiti lähtee lapsiensa KANSSA väkivaltaista isää karkuun, mutta mitä sinä teit? Jäitkö odottamaan sitä hetkeä, että exäsi lähtee lapsien kanssa? Miksi? Miksi et pelastanut itseäsi ja lapsiasi väkivallalta? Miksi et suojellut lapsiasi vaan annoit suosiolla väkivaltaisen exän mukaan? Tässä kohdin luulen monen äidin ihmettelevän käytöstäsi, minä mukaan lukien.
Tottakai sinä halusit yhteishuoltajuuden, sehän on selvä, sillä lapsi ei asu luonasi, niin se on ainoa mahdollisuutesikin. Mutta silloin kun lapsi asuu sen vanhemman luona, joka ei ole lapselle vaarallinen (eli ei ole väkivaltainen), niin silloin sen väkivallan saa edes vähän minimoitua yksinhuoltajuudella. Katsos kun väkivalta on pitkälti vallan väärinkäyttöä ja yhteishuoltajus antaa mahdollisuuden käyttää sitä valtaa väärin.
Herää myös todellisuuteen, että useimmiten väkivalta tapahtuu sellaisissa olosuhteissa, että ulkopuolisia silminnäkijöitä ei ole.
Hyvä että kysyit, jotta saan mahdollisuuden kertoa. Vastaus kyllä löytyy jo aiemmista viesteistäni: Kun lastensuojeluviranomaiset, lastenvalvoja jne. (lisätään tähän nyt vielä perheneuvola joka kieltäytyi kuulemasta minua parisuhteen aikana, nuo muut vasta eksän lähdettyä) eivät halua kuulla isää, ja isä tietää, että oikeuskin vain määräisi tämän ikäiset lapset väkivaltaisen eksän mukaan jos olisin lähtenyt, minulla ei ollut muuta mahdollisuutta.
Yhteishuoltajuutta vaadin, koska en halunnut riistää huoltajuutta lasteni äidiltä. Hän vaati yksinhuoltajuutta saadakseen yksin päättää noista lasten osoitteenmuutoksista yms. asioista, ts. käyttää valtaa ja siten alistaa lastensa toista vanhempaa.
miksi et suojellut lastasi ja hakenut yksinhuoltajuutta tai yhteishuoltajuudesa lähihuoltajuutta? Jos kertomasi mukaan teillä oli hurjaa, niin miksi et hankkinut lääkärintodistuksia lapseen kohdistuvasta väkivallasta?
Mainitset, että sinulla ei olut muuta mahdollisuutta. Täällä nimenomaan väkiallasta kärsivät etsivät kuumeisesti niitä mahdollisuuksia ja pitäisikö heidänkin luovuttaa vain sen takia, että sinäkin luovutit?
Hainhan minä yhteishuoltajuudessa lähihuoltajuutta, mutta oikeus hylkäsi sen nuorimman lapsen iän vuoksi. Tämä siis siinä vaiheessa, kun olin eksän perusteettoman yksinhuoltajuusvaatimuksen vuoksi ollut pakotettu käräjille lähtemään. Itse olisin halunnut, että asia olisi sovittu, mutta mihinkään huoltajuuden menettämisiin en tietenkään voinut lasten vuoksi suostua.
Mielestäni meillä ei ollut "hurjaa", mutta tässä suhteessa mielipiteeni voi tietenkin olla subjektiivinen omien lapsuuskokemusteni vuoksi ja niihin verrattuna. Yksinhuoltajuus on mielestäni "hurjaa", koska siinä otetaan lapsen toiselta vanhemmalta käytännöllisesti katsoen vanhemmuus pois.
Enpä osannut tuolloin eksyä näille keskustelupalstoille. Jos olisin sattunutkin eksymään, ensimmäiseksi silmään osuvat yksinhuoltajaäitien kirjoitukset olisivat varmasti saaneet minut pelästymään ja lähtemään pois. Myöskään viranomaisten ilmoitustauluilta ei löydy neuvoja tässä tilanteessa oleville isille.
vanhemmuutta ja lasten tapaamista.
Teitkö mitään sen eteen että olisit otanut väkivallan käräjäoikeudessa esille? Olitko hankkinut hyvän lakimiehen?
Ei varmaankaan ole erikseen neuvoja väkivaltaa kokeneille isille. Suurin osa kuitenkin on äitejä, mutta olisit voinut soveltaa sitä samaa tekstiä omaasikin tilanteeseesi.
Siis, ensin kerrot, että teillä oli väkivaltaa ja sitten vähättelet sitä? Onko exäsi vieläkin väkivaltainen? oletko edelleenkin huuolissasi lapsista? Ovatko lapset kertoneet mitään halyyttävää viime aikoina? Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä, jos kokee että siihen on aihetta.
"Ei yksinhuoltajuus vie pois vanhemmuutta ja lasten tapaamista."
jäin miettimään. Miksi tämä neuvoja-etäisä ajattelee noin mustavalkoisesti ja mikä asia olisi toisin yhteishuoltajuudessa?
Joku kilisee, olisiko laakerit....
Lakimieheni oli mielestäni ihan ok, mutta ei hänkään mahtanut mitään nuorimman lapsen iälle. Äidin mustamaalaamislinjalle emme halunneet lähteä sen paremmin käräjillä kuin muuallakaan.
Myönnän, että kirjoitukseni tuon "hurjuuden" tasosta saattavat olla paikoin hieman ristiriitaiset. Syy on se, että en halua paisutella negatiivista asiaa lasteni äidistä. Myönnän kyllä toimineeni väärin niinä kertoina, jolloin en lähtenyt lapsen kanssa lääkäriin äitiä suojellakseni.
No tuosta läpsimisestä kuulen ajoittain. Montako kertaa pitää sanoa, että viranomaiset eivät ota minua kuullakseen? Tämä lienee sellainen isien erityisongelma, johon ei löydy vastausta äitien palstoilta.
Kun itse määrittelen, että isyys=läsnäolo lapsen kanssa, en oikein lämpene tuolle, että jo etävanhemmaksi joutuminen itsessään ei olisi vanhemmuuden menettämistä, huoltajuuden menettämisestä nyt puhumattakaan. Äitiyttä en ryhdy määrittelemään, se jääköön äitien tehtäväksi. Mutta oletan, että ei teistäkään tuntuisi kovin "äidiltä" jos lastenne isä olisi yksinhuoltaja.
hyvin selvästi, että mielummin suojelit lapsesi äitiä kuin lastasi. Ei se ole äidin mustamaalaamista vaan lapsen suojelemista, jos on oikeasti huolissaan väkivallasta.
Aina kannattaa tehdä se lastensuojeluilmoitus kuin vain voivotella, että mitään ei ole tehtävissä.
Jos äiti joutuu etävanhemmaksi sellaisessa tilanteessa, jossa isä on väkivaltainen, niin tietenkin siinä äiti haluaa säilyttää edes sen yhteishuoltajuuden! Ihan kuten sinäkin omassa tilanteessasi. On aivan eri asia silloin, kun se väkivaltainen henkilö saadaan perheestä erilleen ja halutaan saada se vallankäyttö minimiin yksinhuoltajuuden turvin.
olisi helppo saada yksinhuoltajuus. Palkkaa kuitenkin kunnion juristi itsellesi. Jos olet ollut vain "suhteessa" tuohon mieheen, etkä naimisissa hänen kanssaan, niin ihmettelen, että olet myöntänyt hänelle yhteishuoltajuuden. Ei sellaisia pidä tehdä.