Briteissä ovat jo kolmisen vuotta käyttäneet/kokeilleet Alemtuzumab-nimistä lääkettä, aiemmin leukemian hoidossa ollut tämä. Huomasivat että MS-taudissa erittäin tehokas apu. Kuulemma ihan korjaa jo syntyneitä vaurioita aivoissa asti, ja potilas saa takaisin jo menetettyjä tai kokonaan menetetyiksi luultuja toimintoja. Ei kuulosta huonolta ollenkaan. Siellä kuulemma tosi hyviä tuloksia "koekaniini"-potilailla. Tiedustelin lekuriltani, ja sanoi että Suomessa otetaan luultavasti käyttöön hyvinkin pian. Ei puhuta vuosista enää, vaan kuukausista. Jos 3 vuotta ovat jo hyvillä tuloksilla Briteissä käyttäneet, tulee käyttöön myös Suomessa, sanoi lekuri mulle. Tiedä häntä, mutta hyvä askel eteenpäin, vähintään. Kyselkää omilta lääkäreiltänne ihmiset, hyvä olisi saada moinen lääke käyttöön täälläkin. Enpä protestoisi jos parantaisi kävelyä ja liikkeitä tai muuta tuollainen lääke. Itseltäni ainakin alkaa jo ideat loppua.
uusi lääke
alemtuzumab?
2941
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
voi kun pitäisikin paikkansa, lääke olisi toimiva ja lääkettä saisivat muutkin kuin hyväkuntoiset ja vastasairastuneet, kuten tähän asti on ollut. minulle neuro totesi että tähän ei ole mitään parantavaa hoitoa, vain ns."apuvälineitä"
Niinhän sitä vouhkattiin jo feronin tulostakin, että mahtavaa on! Paskat oli.
Ite olin koekaniinina jo vuosia sitten, eikä paskan vaikutusta, osaansa on tyytyminen. Saahan sitä uskoa.