Kerran, 80-luvun alussa olimme eräällä Jussi Ketolan laivalla viemässä jyväkuormaa Rosariosta Batumiin. Eräänä päivänä ollessamme jossain "linjan"alapuolella, tuli päällikkömme ,kuuluisa "nahkatukka" sillalle, katseli hetken aikaa ulos kannelle ja "loihe lausumaan":Perämies, tiedättekö, että matruusi on Englanniksi ablebody (able bodied)seaman, päästä ei puhuta mitään. Sen jälkeen lähti alas
Merimiesjuttu
Even keel
7896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
uskoisin kuitenkin seilanneeni saman persoonan alaisuudessa yliperämiehenä. Hyvin tulimme toimeen puolin ja toisin. Ehkä samansuuntainen huumori yhdisti meitä? Kehui peräti maasta taivaisiin meikäläisen konttorin merihenkilöstön päällikkölle. Se siitä.
Mulla ei jäänyt mitään kyseistä kipparia vastaan
Olin sitten samalla matkalla, muistaakseni lähtö Rosariosta oli lievästi kostea
Nostin aihetta kun näin Even keelin Kamppuri palstalla.
Taidettiin ajaa keelin kanssa samaa vahtia
Samaisella matkalla nahtukka kysyy perämieheltä:
Mitä on pääteltävissä ankkurissa olevan laivan suunnasta ?
perämies:- virtauksen suunta
nahkatukka: - Niin, minä arvasin ihan oikein että vain yksi sadasta vastaa juuri noin, ... laivan sunnta näyttää tuulen ja virtauksen resultantin.
Myöhemmin vahdin aikana perämies kertoi minulle: - näin nahkatukka halusi sanoa että vain yksi sadasta voi olla niin tyhmä kuin minä.
selvennökseksi tuossa oli kysymys pellen käsityksestä huumorista, ei perämiehen tyhmyydestä.
Pelle vaan rankaisi heti huolimattomasta vastauksesta.
Kaikki perämiehet oli ehdottomasti fiksuimmasta päästä joiden kanssa oli mukava ajaa vahtia.
Itse olin ko laivalla puolikkaana
Jotenkin on sellainen harmaa muisikuva että olin kuulemassa ko juttua. Taisin olla viemässä sillalle kahvia.