Minkä ikäisenä?

Samoin mulla, kaikki epäterveellinen pois ja karkkilakko yms. Olin 10 vuotias, en aluks ees ite tajunnu koko juttuu. Mä en alkanu liikkuu mitenkää kauheen paljoo enempää ku mulla on tosi rankat harkat muutenki, mutta kyllä liikunta lisäänty. Lopuks en liikkunu yhtää ku en jaksanu..

Olin 13- vuotias kun minulla diagnosoitiin anoreksia. Noin vuosi sitten kun päätin aloittaa syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän vaikka liikuin jo silloin paljon ja ruoka valiossani ei ollut vikaa. Jätin muun muassa karkit ja herkut pois ruokavaliosta ja aluksi en edes huomannut että painoni alkoi pudota. Aloin käydä puntarilla päivittäin ja kontroloin syömistäni sen mukaan. Tunsin itseni onnistuneeksi jos paino oli pudonnut, jos se oli noussut päiväni oli pilalla. Olin sairas. En kertonut sairaudestani kenellekkään mutta luultavasti kaikki huomasivat rajun laihtumiseni. Saatoin elää jopa viikon pelkällä vedellä. Asetin itselleni koko ajan uusia paino tavotteita. Aluksi painoin 55 kiloa ja olin 162cm ja tunsin olevani lihava, meni vain pari kuukautta kun painoni oli tippunut 37 kiloon eli painoni laski 18 kiloa. Entiset vaatteeni eivät enää sopineet ja näytin muutenkin kuolleelta. Ennen sairautta olin pirteä ja olin paljon kavereiden kanssa. Mutta yhtäkkiä kaikki oli toisin, yritin vältellä kaikkia tilanteita jossa voisin joutua syömään eli siis toisin sanottua välttelin myös kavereita. Minulla oli joka päivä harjoitukset ja aloin huomata että en jaksa enään osallistua kuten ennen. Sairauden edetessä kehoni alkoi ottaa ravintoa lihaksista sillä en syönyt mitään. Eli siis kaikki lihakset joita olin hankkinut 7 vuodessa pelaamalla lentopalloa ja harrastamalla aeropikkiä surkastuivat. Onneksi liikunnan opettaja otti asian esille ja jouduin painokontroliin. En tajunnut olevani hengenvaarallisen laiha, sillä kun katsoin peiliin en näyttänyt mielestäni laihalta. Kun hiukseni alkoivat lähteä proteiinin puutteen vuoksi tajusin että en halua kuolla tähän ja haluan parantua. En halunnut apua parantumiseen vaan halusin tehdä sen itse. Anoreksiasta ei voi ikinä parantua vasten tahtoaan. Aluksi lihominen kuulosti kamalalta. Mutta söin vaan päivä päivältä enemmän vaikka se tuntui pahalta. Parantumista vaikeutti paljon kavereiden ja muiden kommentit ” sä oot lihonu” koska silloin painoni laski jälleen. Lopulta päätin olla välittämättä muista. En enää käynyt puntarilla sillä en halunnut tietää painoani. Aloin elämään elämää joka ei pyöri vain ruuan ja laihduttamisen ympärillä. Aloin syömään normaalisti,otin mallia kavereistani vaikka aluksi ruoka määrät kauhistuttivat ja painoni nousi hiljalleen 10 kiloa ja nyt olen nyt tyytyväinen ja tunnen itseni terveeksi .