Pettävä mies(?)

Ootteko epäileet miehenne pettävän? Mitä ootte tehneet ja ootteko saaneet selville että pettää tai varmistuksen ettei petä? Onko järkee kysyy asiaa suoraan kun vastaus tietenkin olisi ei joka tapauksessa!? Oliskohan hyvä kysellä muilta, sukulaisilta, kevereilta..? Mies on myöhään poissa ja muutenkin käytös muuttunut. Puhuu asioita ristiin ja valehtelee. Olenkohan vaan vaihoharhainen.
81135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mun ei ole tarvinnu epäillä miestäni pettämisestä tai sitten en ole vain älynnyt epäillä. Mutta eräs ystäväni on joutunut hiljan tuollaisen kohteeksi, ja olen aivan hämmästynyt, kuinka pitkään mies osasi salata tapahtuneen. Suhde oli kestänyt kuitenkin reilun vuoden.

Eli mies oli aina ajallaan kotona eikä lähtenyt koskaan millekään hämärille reissuille. Mies hoiti nimittäin suhteensa ja tapaamiset työaikana, lounastunnilla. Miehellä oli työpaikalla ns. deittikännykkä ja myöhemmin paljastunut salainen sähköposti, joten puhelimet ja e-mailit saivat lojua rauhassa auki kotona. Hotellit ja ruokailut hän maksoi aina käteisellä - ei visalla tm. jälkiä jättävällä välineellä. Eli mies eli niin tehokkaasti kaksoiselämäänsä, ettei hänen tarvinnut käytännössä edes valehdella. Riitti kun jätti kertomatta, missä lounastuntinsa viettää.

Tapahtuma tuli julki, kun tämä miehen tyttöystävä ilmoittautui ystävällisesti vaimolle. Eikä ystäväni osannut todellakaan epäillä miestä yhtään mistään, mitä nyt mies oli joskus kotosalla aina ärtynyt ja pahantuulinen ilman näkyvää syytä. Töissä oli stressiä jne. Kaikkea ne ihmiset osaakin!

Mä varmaan sinuna tekisin kuitenkin niin, että kysyisin rauhallisesti, että kauankos sä olet tätä toista naista tapaillut. Ja inttäisin aikani. Jos mies ei myöntäisi niin löisin homman sitten leikiksi. Jos epäilykset olisivat todella vahvat, voisin sitten tehdä vaikkapa pistokokeen työpaikalle, jos mies sanoo olevansa siellä poikkeuksellisen pitkään tms.

Äänestä

Itse kans huomasin, että mies pettää..

Käytös muuttui -KYLLÄ sen huomaa!!
Meillä meni sillein, että mies muuttui överi mustasukkaseksi, liekö silloin tuo toinen, kolmas, neljän... Nainen jättänyt?

Itse en ole koskaan ollut mikään parisuhdeihminen, joten asia juuri muuten haitannut, haittasi lähinnä se valehtelu!!

Sanoin miehelle, että OK, tehdään niin että pidetään AVOINsuhde, voidaan naida kaikkien kanssa. Hänelle se sopi.

Mutta annas olla, kun oli mun vuoroni lähteä ulos, hän ei ollutkaan valmis tulemaan kotiin lasten kanssa.

Joten aloin tekemään niin, että aina kun mies astui ovesta sisään painuin samantien pihalle. Suljin puhelimen (aivan kuten hän aina teki).

Palasin kotiin aina myöhään yöllä tai vasta seuraavana aamuna, en siis ollut miesten luona, vaan ihan kavereillani, joille hän aina soitteli perääni, mutta kun olin kertonut tilanteen, Ystäväni olivat puolellani.

Lopulta mies alkoi haukkumaan minua huoraksi ym.. Nauroin vaan, että taidat itse käydä huorissa, kun palkkaasi tässätalossa ei näy, minun rahoillani on elettävä, joten eikö ole sopivaa, että huoraan saadakseni tähän taloon ruuan ja vaatteet.

Tietäähän sen, tämä suhde ei kauaa kestänyt, mutta jälkikäteen mies itki, että rakastaa minua.

Mies aina tutki kännykkäni.
Mutta hän oli typerä ja unohti koneelle valmiit sanansyöttäjät (vai mitä ne onkaan, kun painat kirjainta niin kone ehdottaa muistissa olevaa sanaa) Sillein tuli nähtyä paljon hänen tekemisiään, en itse silloin käyttänyt konetta/nettiä juuri lainkaan.

Äänestä
  • toi oli muuten todella hyvää vinki, mä taidan ottaa tämän käyttöön..
    mies kun lapsi syntyi noin 3kk- halusi vapaaehtoisesti vahtia yöllä jne.. nyt viimeiset 3kk olen tehnyt kaikki yksin(kaikki vauvan liittyvä juttuja) mies vaan ma-su baarissa, valehtelee, näkee "uusia tyttökavereita" ja mä pyörin muksun kanssa 24/7 .. mä teen niin et kun haluun ulos, jätän miehelle muksun ja tuun seuraavana pvnä kotiin sitähän se tekee!

    Äänestä

ja aina vaisto ollut oikeassa.

Koko tarinaa en jaksa kirjoittaa, varsinkaan henkiseltä kantilta. Mutta petetyksi pahimman kerran tulin kun viimeisin lapsemme oli juuri syntynyt.. ja minä tyhmä uskoin sen paskan puhetta, olin aivan mielettömän onnellinen kunnes matto vedettiin alta. Ensin heräsi epäilys ja pian selvisi koko paska kun vähän aloin nuuskimaan..

Kokemus sen verran tuskallinen, että vieläkin on vaikeaa edes ajatella sitä..

Luota vaistoon. Se tunne ei normaalille ihmiselle synny turhasta.. Kannatan linjaa, ettet vielä ota puheeksi, vaan nyt seuraat miehesi puuhia sillain sivusilmällä.. Jos puhut, hän kieltää ja tietää että epäilet. Se puolestaan saa hänet käyttäytymään entistä varovaisemmin. Samalla hän leimaa sinut sairaaksi mustasukkaiseksi ämmäksi! Jossain vaiheessa, ja tekee jonkun ratkaisevan virheen ja jää kiinni siinämäärin ettei enää voi sitä kiistääkkään..

Voimia, toivon kuitenkin että jos joku nyt sinua pettäisi, se olisi vaistosi!!!!

Äänestä

mun ukko taas tekee niin että kyselee jatkuvasti että kuka tekstas, mitä tekstas, kuka soitti ja mitä asiaa..kuka lähetti sähköpostia jne. on kumman mustis jne. ja väittää itse että ei hänellä ketään ole. varsinkin jos kysyn niin aina työkaverit tekstaa jne.
jotain hämärää se puuhaa. jäi jo kerran kiinni ihastumisessaan toiseen.
hän oli aikoinaan vapaa menemään miten sattuu, ei vastannut viesteihin kun oli juhlimassa. kun itse harvoin menin niin oma puhelimeni lauloi kokoajan.

luota vaistoosi!!!!!

Äänestä
  • Terve!

    Eksyin tälle palstalle ilman mitään syytä,usko pois.( eka valehtelu:D)

    Olen mies ja kauhistuin kun luin tämän viimeisen viestin. Se olin kuin minä!

    Kun minä lähden, en vastaa puheluihin enkä muutoinkaan kerro mihin edes menen. No, naisia en ole hakenut, mutta lähinnä tuota viinaa kylläkin.

    Mutta kun vaimoni lähtee ulos, niin hän on kertonut että soittelen perään ja kyselen milloin tulet yms...kauheeta huomata, että näin minustakin ajatellaan.

    Tosiasia on miksi soitan ja kysyn milloin tuo eukko tulee kotiin, on se että tiedän sitten varautua siihen, muun ajan nautin täysillä kotona olemisesta YKSIN. Juon viinaa ja teen mitä haluan, nautin siitä. Se loppuu kun hän tulee kotiin. Pitää olla taas niinkuin nätisti.
    Joskus poltan tupakin tai 2 salaa vessassa oluen kanssa, aah sitä hetkeä! Olen kylläkin aikuinen mutta ei sitä varmaan uskoisi.

    Nostan tilitä rahaa salaa(??) omaan käyttöön vaikka käytänkin aina korttia, miksi rahaa siis??
    No, sitä hän ei tiedä että miesporukalla on oma juttu meneillään mihin tarvitaan käteistä, mutta en viitsi kertoa mikä se on.

    Hehheh, no minä siis en soita sen takia että olisin mustasukkainen, vaan etten itse kärähdä tyhmistä asioista kotosalla! Jos vaimoni on sovitusti poissa kotoa yhden yö, se on minulle varmasti JUHLAPÄIVÄ! Näin onkin käynyt vain yhden kerran...huuaah (syvä huokaus)

    Äänestä

  • Olenko kirjoitti:

    Terve!

    Oletko perheellinen? Meinaan jos olet niin vähän ihmettelen tuota viinan kanssa läträilyä.

    Äänestä

Kysyminen voi havahduttaa miehen ja ehkä skarppaa valehtelussaan yms sen jälkeen tai sitten voi käydä niin että lopultakin saa asian kakaistua ulos kun annat siihen tilaisuuden ja pakkaa tavarat ja häipyy samoin tein. Monta variaatiota mahtuu noiden väliin..

Urkkiminen on epäluottamus ja katalaa. Kyllä epäily pitää saada sanottua jos sellainen on. Sitten voi jatkoja miettiä jos vastaus ei tyydytä.

Usein ainakin miehen kaverit tietää, mutta ei ne kerro koska ovat lojaaleja ystävälleen. Jonku voi saada tukalaan välikäteen jolloin saa tavallaan varmistuksen. liian usein omatkin ystäväsi tietävät mutta eivät kerro ja sukulaisetkin..

On tylsää narauttaa pettäjä. Se on kuin kantelisi..

Muista että jos urkit ja jäät kiinni niin et ole miehen silmissä kovin rakastettava vaimo. Jos toiset alkaa puhua, että kyselet moista on sekin syyttömälle aika kova pala. Eli äkkiä loukkaat puoisoa jos siinä ei ole perää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Johanna......... kirjoitti:

Ootteko epäileet miehenne pettävän? Mitä ootte tehneet ja ootteko saaneet selville että pettää tai varmistuksen ettei petä? Onko järkee kysyy asiaa suoraan kun vastaus tietenkin olisi ei joka tapauksessa!? Oliskohan hyvä kysellä muilta, sukulaisilta, kevereilta..? Mies on myöhään poissa ja muutenkin käytös muuttunut. Puhuu asioita ristiin ja valehtelee. Olenkohan vaan vaihoharhainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu