KERRAN OLIMME ME
Peilaudumme taivaalta mereen.
Olemme yksi
ja kaikki.
Selkämme kaartuvat maailman eteen.
Palaavat laatikot hakemaan
sinua
haalean veden,
minua
jään sinisen.
Löytyy ihme sisältäsi,
otsallaan menneitä runoja.
Emme me niitä osaa.
****
Aika keinui sinut uneksi.
Enkä mieti mennyttä.
Vain kerran heijastaa aurinko
sillan.
Se kannattaisi
luoksesi.
Mutta pilvet ryöstävät lämmön.
Eikä ankkurini
enää
nouse.
Peilaudumme taivaalta mereen.
Olemme yksi
ja kaikki.
Selkämme kaartuvat maailman eteen.
Palaavat laatikot hakemaan
sinua
haalean veden,
minua
jään sinisen.
Löytyy ihme sisältäsi,
otsallaan menneitä runoja.
Emme me niitä osaa.
****
Aika keinui sinut uneksi.
Enkä mieti mennyttä.
Vain kerran heijastaa aurinko
sillan.
Se kannattaisi
luoksesi.
Mutta pilvet ryöstävät lämmön.
Eikä ankkurini
enää
nouse.
Vastaukset 12
Vanhimmat
En osaa parantaa sitä, mutta pidin siitä tuollaisenaan.
Kerran olimme me
peilauduimme taivailta silloin
kuohuviin meriin
Olimme yksi, yhdessä
ja kaikki
kaartuivat selkämme viiruisat kaaret
höyryävien lähteiden ääriin
Ne juovikkaat
voimalliset ja juonikkaat
taipuivat viimein kylmien taivaiden
kuun
tähtien eteen
Sinua, jään sini-harmaa
minua, tulen punainen polte
meidänhän piti
Hienosti kehitelty muunnelma omastani, pidän!
Sekä alkuperäinen että muunnos ovat kauniita. Alkuperäisessä runossa mielilauseeni oli "Aika keinui sinut uneksi", jäin kaipaamaan sitä tässä versiossa.
Luin äkkiä tän ketjun,
ja siis ihan pikana nyt
kirjoitin tän. Älkää siis runoilijat kimmastuko, tämä vain putkahti salamana.
Kirjoitan runoja, mutta runojen kirjoittamistekniikasta ei höytyväisen höyhentä ole minulla.
-
taivas peilautuu kuohuvaan mereen
juonikkaat tulenpunaisen poltteiset
me kaksi
kuunsäteisen kimmeltävät tähdet
lähteiden ääriin
Hei Scarabaeus (vai miten kirjoitetaankaan nimimerkkisi)
kauniita ajatuksia runossasi,
jäin pohtimaan
t alkuperäinen
Niin siis luin tämän ketjun ja nämä kaksi runoa yhdistämällä yhdeksi tunnelmaltaan sain salamana tämän.
Ensimmäisestä runosta en ottanut sanoja vaan vain sen, että siinä on kaksi ihmistä
me kaksi
ja loput sanat "runooni" nappasin tuosta toisesta
lisäämällä itse ainoastaan kuunsäteisen,
jos oikein nyt muistan.
Juu. Olen tällainen kirjoittaja, joka toisten teksteistä
omii lainaa ja varastaa
kaikenlaisia juttuja aina silloin kun
inspiraatio iskee !
Ja sehän tuolla Rakkausrunot puolella on moneen kertaan todettu, että en osaa kirjoittaa rakkausrunoja.
Kiitoksia!
...eteen
ja aika keinui sinut
villeistä viileiksi
uniksi
Selkämme kaartuvat maailman eteen
olemme yksi
ja kaikki, peilaudumme taivaalta mereen
löytyy ihme sisältäsi, otsalleen menneitä runoja
niitä emme osaa:
sinua minua
haaleaa vettä, jään sineä
****
En mieti mennyttä - aika keinuttaa sinut uneksi
sillat, heijastukset auringon
kannatellen luoksesi.
Taas
pilvet
asuttavat
niin
lämmön kuin Sinutkin
eikä ankkurini
enää
nouse
Tämä ei ole parannusehdotus vaan kokeilu :). Hauska kokeilla muuttaa jonkun toisen runoa, tosin perusajatus runossasi ehkä kärsi muokkaukseni takia.
vaikka siinä onkin yhtenäisyyttä. Mahdoton ehdottaa miten parantaa, koska joskus parannukset on huononnuksia ja hm. en tiedä. Ehkä itse suosin konkreettisia selkeäsanomaisia runoja ja sellaiset kryptiset silmänkääntötemput ei ole minun makuuni (en sano että tämä oli sellainen). Mutta en kyllä tiedä miten runoja voi parantaa.
Hei,
idea on:
kaksi eri kulttuurista tulevaa henkilöä rakastuu, palaa arkeen ja huomaa, että elämä ei olekaan niin helppoa kuin vastarakastuneena, kun mikään ympärillä ei vielä ns kosketa. Sitten tulee lapsi, iskee arki ja erotaan ja vain joskus, vuosien päästä, tulee katumus ja miete, mitä jos olisimme kuitenkin yrittäneet...
En osaa kirjoittaa runoja tiiviisti ja hienosti, siksi tämä ketju on hauska ja opettavainen, vaikka jotenkin runoja kai varmaan osaa kirjoittaa tai ei osaa, eli jonkinlainen lahja olisi oltava ja sitä minulla ei (vielä?) ole...