Jouluperinteet?

Vietämme ensimmäistä kertaa joulua omassa kodissamme kahden pienen lapsemme kanssa. Kiinnostaisi tietää millaisia jouluperinteitä teillä muilla on - millainen on esim. aaton ohjelma, onko joulupäivinä jotain erityistä, mitä jouluruokanne käsittää; aamupuuro? millainen jouluateria, jälkiruoat? onko aina samat perinteet vai uusia kokeiluja? sauna, kirkko, pukki, mitä kaikkea? ...Odotan innolla vastauksianne :)
6739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meidän jouluaatto on ollut aina melko samanlainen. Nyt ei tietty enää, kun me lapset olemme isoja, ja kaikki ei asu kotona, voi ihan samanlaista ohjelmaa ollakkaan, kun ihmiset tulee eri aikaan lapsuudenkotiin ja osa on joutunut olemaan töissäkin aattona. Mutta suunnilleen näin se sujuu.

Aamulla syödään kinkkuvoileipiä edellisenä iltana paistetusta kinkusta. Aamupäivä menee jouluohjelmia katsellessa, joululauluja kuunnellessa ja paketteja hiplaillessa:) Kahdeltatoista katsotaan joulurauhan julistus ja sitten avataan yhdet lahjat. Vieläkin, vaikka ollaan jo aikuisia kaikki. Sitten syödään joulupuuroa, joskus on ollut hyvät naapuritkin mukana. Käydään hautausmaalla, jos on ollut hyvä ilma. Sen jälkeen on sauna, ketä haluaa mennä. Iltapäivällä torkutaan, katsellaan telkkaa ja joulukuusta, kuunnellaan musiikkia ja jutellaan. Ruoka syödään kuuden maissa, silloin on jo lähimmät sukulaiset tulleet paikalle. Ruoan jälkeen avataan lahjat. Illalla halukkaat on joskus lähteneet jouluyön messuun tai vastaavaan, mutta kirkko sinänsä ei ole perinne. Pukki ei käynyt kun silloin, kun me lapset oltiin ihan pieniä.

Äänestä

Tänä vuonna poiketaan tavoista sen varran, että vanhempien luona vieraillaan päivä ennen aattoa, eli ei enää "aattokierrosta."

Ovikello irti ja puhelimet kiinni...

Aattona juodaan aamulla kahvit ja käydään haudoilla laittamassa kynttilät.
Laitellaan ruokaa...Osa ruuista ym. herkuista on tehty jo edellisinä päivinä.
Menu:
Kinkku- ja kalkkunarullat,ruskeakastike, porkkana- ja lanttulaatikko, perunamuusi, rosoli, italiansalaatti, savu- ja graavilohi, mätimössöä.

Leipäjuustoa, goudaa ym. viinirypäleitä, satsumoita, suolakeksejä...

Riisipuuro ja marjakiisseli,Pipareita, suklaamurupipareita, aleksanterintorttu/ fazeriinaruudut, joulutortut...

Juomina: 1-olutta, maitoa, glögiä...

Siinä riittää aika paljon tekemistä...
ja paljon syömistä kahdelle hengelle!

päivällä syödään puuroa ja käydään kävelyllä pällistelemässä jouluvaloja ym.
Saunotaan, syödään, annetaan lahjat ja otetaan rennosti...

Haudoilla käymistä ja lahjojen antamista lukuunottamatta meno jatkuu samana tapaniin asti.

Äänestä

ennen aattoa kinkku on yön uunissa ja aamulla herätään kinkun tuoksuun ja isä hakee poikien kans joulukuusen sisälle. Kaikki yhessä koristellaan kuusi ja katotaan telkkarista jouluohjelmia. N. klo.12 syödään kinkkuvoileipiä (joululimppu) ja joulupuuro. sitte jatketaan kodin koristelua jos vielä kesken ja katotaan telkkaria, kuunnellaan joululauluja ja ehkä käyään ulkona... viiden aikaan syödään jouluruoka(perunoita, kinkkua, rosollia, maksa-, porkkana-, ja lanttulaatikkoa, joululimppua) sitte mennään käymään hautausmaalla ja sen jälkeen saunotaan. Sitte laitetaan jouluset vaatteet päälle ja ootetaan joulupukkia. lahjojen jälkeen juuaan glögiä ja syyään torttuja ja pipareita. elikkäs tälläsiä jouluja mun lapsuudessa, nykyään vain käväsen kotona ku en asu enää siellä.

Äänestä

meillä joulukuusi koristellaan aaton aatto iltana koko perheen voimin. minä ja mieheni ja kolme lasta. aatto aamuna minä nousen laittamaan uuniin riisipuuron tulemaan ja lapset katsovat joulupukin kuumaa linjaa. sauna käydään pistämään lämpenemään ja sillä välin nautimme joulupuurosta. ennen saunaan menoa laitamme laatikot ja kastikkeet uuniin lämpenemään kun olemme saunassa. saunan jälkeen vähän levähdetään ja sit katetaan ruokapöytä.jouluna syömme peruna,lanttu,porkkana ja maksalaatikoita hyvän lihakastikkeen kera. meillä lapsille pitää keittää myös spagettia. myös kinkku kuuluu perinteiseen jouluun.ja salaatit.jälkiruokana meillä syödään hedelmäsalaattia kermavaahdon kera. syönnin jälkeen levätään, ollaan vaan. illalla kun on pimeää, käymme ulos laittamaan kynttilöitä palamaan. ja sitten me lähdemme käymään hautausmaalla viemässä kynttilöitä., sillä välin on pukki käynyt kylässä ja tuonut lahjat kuusen alle. ja kyllä on kiva katsella kun pääsemme kotiin, kuinka lapsilla on kivaa, kun näkevät lahjoja. että tälläinen on meidän jouluperinne. oikein hyvää joulun odotusta teille..

Äänestä

Meillä alkaa joulu aatonaattoillasta, jolloin laitamme kinkun yöksi uuniin. Aamulla heräämme kinkun tuoksuun, sitä ennen jo kerran jos toisen siihen, että koirat kiertelevät uunin ympärillä nenä maassa, levottomina.. :) Aattoaamuna haudutan riisipuuron, johon kätken mantelin. Sitä syömme aamiaiseksi, ja lisäksi oikein hyvää tuoretta ruisleipää ja juustoja. Kuusi tuodaan sisälle aamupäivällä, sen saavat lapset koristella. Lounaaksi syömme lipeäkalaa, nam! Kynttilöitä sytytellään, yhä useampia ja useampia, joulumusiikki soi. Sähkövaloja emme polta ollenkaan. Pientä jännitystä ja juhlantuntua ilmassa.. Illan hämärtyessä sytytämme ulos soihtuja, sekä jäälyhtyihin kynttilät, mikäli niitä on voinut ilmojen puolesta tehdä. Päivälliseksi laitamme pöytään kinkkua ja laatikoita, rosollia ym. Pienellä kävelylenkillä meidän on tapana käydä aattoiltana, on ihanaa katsella sitä valojen ja tulien loistoa, ja nähdä vilaukselta pukki siellä täällä, jopa hyvässä lykyssä vaihtaa hänen kanssaan sananen, pari! Haudoilla käymme myös. Lahjat ovat odottaneet kuusenalla jo aamusta saakka, joten aattoillan viimeisenä askareena alamme availemaan kääröjä. - Kaiken kaikkiaan, joulu on ihanan tunnelmallista aikaa!

Äänestä

Meillä on jouluperinteet pysyneet aikalailla samanlaisina, koska koko ajan on ollut myös pikkuväkeä. Joulua vietetään isolla porukalla, siis vanhempani, sisarukseni perheineen, molemmat mummuni, sekä vanhempieni sisaruksia. Ensi jouluna meitä pitäisi olla 18 :).

Aamulla miehet tuovat kuusen sisään ja koristelevat sen sekä laittavat muut joulukoristeet, -matot, -liinat ja -verhot paikoilleen. Naisväki tekee illaksi salaatteja ja muita ruokia ja mummu keittää riisipuuroa.

Puolenpäivän aikaan syödään joulupuuro ja sekahedelmäsoppaa. Sitten mennään saunaan. Jouluna lämmitetään rantasauna ja jos järvi on sula, käydään uimassa. Kun kaikki ovat saunoneet juodaan kakkukahvit, koska sisareni tyttärellä on syntymäpäivä.

Kahvien jälkeen jatketaan ruoan tekoa ja halukkaat lähtevät joulukirkkoon. Kun hämärtyy sytytetään ulkotulet. Ruoka syödään yleensä kuuden maissa. Kinkkua, peruna-, porkkana-, lanttu- ja maksalaatikkoa. Livekalaa, paria laatua silakoita ja lohta. Italiansalaattia ja 2-3 muuta salaattia. Leipiä sekä juomaksi kotikaljaa, viiniä, maitoa tai vettä.

Kun on syöty ja siivottu tulee joulupukki. Illalla syödään suklaata ja torttuja ja glögiä ja yleensä on tehty juustotarjotin. Ja sitten pelataan uusia ja vanhoja pelejä ja valvotaan niin myöhään kun jaksetaan.

Ihanaa, kun tulee joulu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:-) kirjoitti:

Vietämme ensimmäistä kertaa joulua omassa kodissamme kahden pienen lapsemme kanssa. Kiinnostaisi tietää millaisia jouluperinteitä teillä muilla on - millainen on esim. aaton ohjelma, onko joulupäivinä jotain erityistä, mitä jouluruokanne käsittää; aamupuuro? millainen jouluateria, jälkiruoat? onko aina samat perinteet vai uusia kokeiluja? sauna, kirkko, pukki, mitä kaikkea? ...Odotan innolla vastauksianne :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu