”Olen 23-vuotias yliopisto-opiskelija Porista. Syntyjäni tosin olen hieman loitompaa...ääh. Mitä minä tähän ruotsin esseeseen kirjoittaisin?” pohti Julius kirjoituspöytänsä ääressä. Työn palautusajankohta alkoi olla käsillä, tarkalleen ottaen seuraavana päivänä, eikä hän ollut saanut paperille mitään muuta kuin nuo sanat. Osittain turhautumisestaan sekä osittain laiskuudestaan johtuen Julius jätti keskeneräisen kirjoitustyönsä odottamaan ja päätti alkaa siivota. On kummallista, kuinka alkaa tehdä mieli siivota aina silloin, kun pitäisi tehdä tärkeitä koulutehtäviä. Useat Juliuksen koulutoverit olivat kertoneet samaa ja tämän hän muisti vallan hyvin myös lukioajoiltaan. Tätä hänen vanhempansa olivat luonnollisesti sangen kovasti ihmetelleet, sillä ylioppilaskirjoituksia edeltäneen lukuloman alkupuoliskolla Juliuksen huone oli ollut kuin sikolätti – loppupuolella hän taas oli suorastaan yhtä kyytiä imurin tai mopin varressa.
Julius otti pyykkikorin kainaloonsa ja avasi asuntonsa ulko-oven. Kerrostaloyksiö ei ollut koolla pilattu, mutta riitti yksin asuvalle aivan mainiosti. Julius alkoi kävellä kohti kellarikerroksen pyykkitupaa ja ohitti talonmiehen asunnon. Talonmies Gustafsson oli melko erakoitunut ja omalaatuinen mies. Vain aniharvoin hänet näki ulkona jutustelemassa muiden parhaiten tuntemiensa talon asukkaiden kanssa ja nämä asukkaat olivat toden totta harvassa. Yhtäkkiä ovi avautui ja Gustafsson astui käytävään. ”Pä-päivää...” sopersi Julius kohdattuaan Gustafssonin katseen säikähdettyään tätä yllättävää kohtaamista. Säikähtyneisyyden tunnetta lisäsi se, että Gustafssonin ulkomuoto on lievästi sanottuna karski. Yli kaksimetrinen varsi, reilu ylipaino, harmaantunut tuuhea parta sekä viikset ja kalju päälaki tuovat ennemmin mieleen eläkkeelle jääneen moottoripyöräjengiläisen kuin satakuntalaisen kerrostaloyhtiön talonmiehen. Gustafsson murahti jotain epämääräistä vastaukseksi ja saapasteli käytävää toiseen suuntaan. Julius poistui käytävää päinvastaiseen suuntaan ja olan yli tulosuuntaansa vilkaistuaan hän huomasi talonmies Gustafssonin tekevän samoin. Tämän katseessa oli jotain sanoinkuvailemattoman erikoista viekkautta. Nopeasti katseensa takaisin eteen päin kääntäen Julius kiihdytti askeleitaan ja pyykkitupaan vievään portaikkoon päästyään hän huomasi Gustafssonin kadonneen. Hänen katseestaan välittynyttä erikoista tunnelmaa Julius mietti vielä pitkään.
Kului kaksi tuntia. Pyykit olivat kuivumassa, astiat tiskattu, asunto imuroitu, pölyt pyyhitty ja kello jo lähempänä kahdeksaa. Nyt takaisin ruotsin esseen kimppuun, jottei seuraavana päivänä tarvitsisi ahkeroida enää aamulla. Kuinka helppoa olisikaan kirjoittaa vaikkapa pari lausetta per päivä ja tehtävänannon mukaisen lopputuloksen saisi laadittua pikkuhiljaa vain kymmenen minuutin päivittäisellä vaivannäöllä. Ei pitkä aika tosiaankaan, mutta ihminen on perimmiltään laiska, muisti Julius mumminsa alituiseen virkkoneen. Noin kolmen vartin kirjoittelun jälkeen Julius laski saaneensa kasaan 150 sanaa. Vaatimukseksi opettaja oli antanut vähintään kaksi sataa sanaa, joten loput urakasta hän päätti sittenkin säästää seuraavaksi aamuksi, koska motivaatio oli käynyt varsin olemattomaksi. Varttia vaille yhdeksän... Kymmenen tienoilla alkaisi hyvä elokuva, joten tähän väliin passaisi ottaa pienet nokoset, jotta sen jaksaisi katsoa loppuun asti. Julius asettautui sohvalle ja sulki silmänsä.
Tuokion kuluttua uni keskeytyi siihen, kun Julius kuuli ulko-oven avautuvan. ”Äiti...?” hän huikkasi. Juliuksen äidillä oli vara-avain hänen asuntoonsa, mutta tulija ei ollut äiti. Ikkunoista kuultavat katuvalot piirsivät seinälle talonmies Gustafssonin ronskin profiilin, jonka keskeltä kiilui pari silmiä. Sanaakaan sanomatta Gustafsson jatkoi kulkuaan kohti sohvaa, jolla Julius makasi kauhusta mykkänä. Gustafssonilla oli yllään virttynyt kauluspaita, jonka napit olivat jätetty irstaasti auki paljastaen hänen harmaantuneet rintakarvansa. Lopulta tämä raavas mies saapui niin lähelle, että Julius saattoi erottaa kunnolla hänen kasvonsa. Ilme oli lievästi ilmaistuna himokas.
Edelleen tyystin vaiti Gustafsson kävi kiinni Juliuksen rinnuksiin ja repäisi hänen paitansa auki painaen kasvonsa tämän rintaa vasten. Toisella kädellä Gustafsson piti Juliusta aloillaan ja toisella hän tarttui hänen pakaroihinsa kourien niitä ahnaasti. Gustafsson nuoli kiihkeästi Juliuksen rintalihaksia. Julius ei edelleenkään osannut sanoa mitään. Hän oli kerta kaikkiaan kauhusta lamaantunut ja näin ollen täysin karskin talonmiehen kyltymättömien himojen armoilla. Aikansa Juliuksen rintaa hyväiltyään – niin suullaan kuin käsillään – Gustafsson kuljetti kättään pakaroista Juliuksen haaroväliin tunnustellen hänen genitaalialuettaan. Samalla tämä täysin hullaantunut mies avasi Julius-raukan farkkujen sepaluksen ja riisui housut parilla riuskalla riuhtaisulla. Tässä välissä Julius voihkaisi hieman kivusta, mutta oli edelleen kuin halvaantunut pelosta. Talonmies Gustafssonin ahnas katse kirkastui entisestään hänen tarttuessaan Juliuksen siittimeen. Toisella kädellä hän alkoi riisua housuja myös itseltään ja tuota pikaa hänellä oli kourassaan oma järkyttävän kokoinen lemmen valtikkansa. Juliusta näky ainakin järkytti... Penis oli valtava ja tanassa kuin taloyhtiön savupiippu.
Aikansa kuola suupielestä valuen Juliuksen alapäätä massiivisella patukallaan hierottuaan Gustafsson pakotti Juliuksen sohvalle nelin kontin. Varsin heiveröisellä yliopistopojalla ei ollut mitään sanan sijaa tätä riuskaa talonmiestä vastaan. Julius voihkaisi tuskasta tuntiessaan talonmiehen keskisormen uppoavan peräaukkoonsa. Gustafsson itse oli täysin sekaisin kiimasta sekä alistamisen suomasta vallantunteesta ja kihersi hyvin himokkaasti. Kohta hän lopetti ja Julius kuuli, kuinka talonmies räkäisi kämmenellensä. Seuraavaksi kuului, kuinka hän levitti limaista räkää peniksensä ympärilleen ja survaisi sen yhdellä työnnöllä Juliuksen anaaliin. Tästä eteen päin Julius häilyi koko ajan tajunnan rajamailla. Hän ei erottanut enää asunnostaan kuin korkeintaan etäisiä ääriviivoja ja silmissä sumentui edelleen tuskan kyynelten valuessa pitkin poskipäitä. Talonmiehen riuskat työnnöt sattuivat kerta toisensa jälkeen enemmän ja Juliuksen korvissa kaikui vain Gustaffsonin härskin ja ahnaan sekaiset murahtelut, joista aisti kyltymätöntä himoa. Julius menetti ajan tajun täysin ja jokainen sekunti tuntui ikuisuudelta. Työntöjen tahti tihentyi jatkuvasti, Juliuksen näkökenttä sumentui täysin ja verkkokalvoilla pyöri vain tähtiä. Tuska yltyi samaa tahtia, mutta talonmies Gustafsson kiihdytti tahtia puristaen samalla Juliuksen lantiota isoilla kourillaan. Lopulta talonmies veti siittimensä ulos ja samalla sekunnilla Julius tunsi kuinka lämmintä spermaa lensi hänen niskaansa asti... Kuin paloletkusta lentävää lastia riitti peittämään koko hänen selkänsä ja talonmies murisi kiimasta tyhjentäen valtavat kassinsa poloisen opiskelijapojan päälle. Tässä vaiheessa Julius menetti tajuntansa lopullisesti.
Herätyskello soi kello yhdeksän aamulla. Julius avasi silmänsä vaivalloisesti, muttei kyennyt nousemaan sohvalta herätyskelloa sammuttamaan, koska hänen peräaukkoonsa sattui kuin sinne olisi tungettu kaktus. Kyynel silmässä hän käänsi kylkeään tarkastellakseen näkyisikö talonmiestä enää missään. Illan vierailusta ei ollut kuitenkaan enää muistona muuta kuin karmea määrä kuivunutta siemennestettä Juliuksen selässä sekä sohvalla. Juliukselta kuluu noin kymmenen minuuttia saada itsensä istuma-asentoon, sillä persettä viiltävä kipu on aivan järkyttävä. Lähestulkoon yhtä kauan häneltä kestää lyllertää parvekkeelle haukkaamaan hieman raitista ilmaa, sillä asunnossa on todella tunkkaista. Myös talonmiehen partavesi tuoksuu edelleen etenkin sohvan läheisyydessä. Järkytyksekseen Julius näkee talonmies Gustafssonin pihatöissä vihellellen iloisesti. Juliuksen huomattuaan hän iskee silmää ja lähettää lentosuukon. Tämä on liikaa Juliukselle... Hän matelee lääkekaapille etsimään Buranaa. Tuloksetta. Kipu yltyy jälleen ja hänen on pakko mennä polvilleen lattialle. Koko tapahtuma tuntuu vain kamalalta painajaiselta, mutta on silti totta... Julius oksentaa keittiönsä lattialle itkien samalla vuolaasti.
Hänen onnistuu kontata makuuhuoneeseensa, kivuta sängylle ja noukkia puhelin yöpöydältä. Ruotsin luennot alkaisivat kymmeneltä, mutta Julius ei todellakaan ollut valmis menemään sinne. Hän valitsee ruotsin opettajan numeron ja soittaa. ”Julius Wettenstrand tässä hei...tuotaaijh... Olen estynyt pääsemästä luennoille palauttaakseni työn, joten... Tiedän, opettaja... Tiedän, että luento oli merkitty pakolliseksi, mutta nyt on oikeasti pitävä este... Ei, en oikein pysty paljastamaan, mutta saisinko lisäaikaa esseen palautukselle... Ahaa... Vai niin... Eipä voi sitten mithääängggh... Khyylemiin...” Asento, josta hän opettajalleen soitti lisäsi vihlovaa kipua entisestään. Julius laski puhelimen yöpöydälle ja itki itsensä takaisin uneen.
Mitä me tästä opimme: kannattaa tehdä ne ruotsin tehtävät hyvissä ajoin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.