Olen aina yrittäny olla jotain mitä minun sukulaiset, ainakin omasta näkökulmasta ovat, eli selän takana toisista puhuvia, yksinkertaisia idiootteja.
Isän ja äitin suvut on vihoitelleet toisilleen aina ja joka kerta kun jonku sukulaisen tykönä käy niin saa kuulla kaikkea paskaa jommasta kummasta vanhemmasta, kaikki haukkuu kaikkia, Isä on alkoholisti, vanhat kaverit jätti koska en halunnut polttaa/juoda alkoholia yläasteellam ehkä juuri siksi kun isä sattuu olemaan alkoholisti, ne vanhat kaverit jotka jäi, oli säälittäviä, vittuilevia ja paskaa puhuvia nistejä joita sieti vain siksi kun ei muita ollu.
Isältä tai äidiltä ei ole oikeastaan koskaan herunut minkäänlaista kannustusta mihinkään harrastukseen, eikä heille edes mitään uskalla kertoa, koska tuntuu että siitäkin tulee vain paskaa niskaan entistä enemmän.
Olen siis näin mukavan ympäristön kasvatti. Mistäköhän johtuu sitten että olen pessimisti, poltan tupakkaa ja juon alkoholia nykyisin, olen masentunut ja tekee mieli tuikata itseä puukolla vatsaan että saa jotain uutta arkeen? Sairaalassa makaaminen kuulostaisi suorastaan lomalta.
Kehenkään ei voi luottaa, kaikki kyrpii, yksinäisyys pukkaa päälle ja sitten kun kuulee että jollakin menee hyvin niin rupeaa vituttamaan entistä enemmän.
Aina välillä tulee mietittyä, että miksi kaikki on niin kuin on ja jotenkin saa sellasen kokonaiskuvan siitä mistä mitkäki johtuu, mutta mitä iloa siitä on että tietää mistä kaikki johtuu. Ei niin mitään.
Kaikkea tätä paskaa ja koko ikä pitäny kuunnella arvostelua kaikesta mitä teen ja olen, sukulaisilta, "kavereilta" ja kaikilta muilta. Ikinä ei tule mitään hyvää sanomista kenelläkään. En muista millon joku olisi kehunut mitään -minussa- itsessä.
Mitähän tässä pitäisi tehdä, että paskat kokemukset ihmisten kanssa unohtus ja jaksais jotain.
Itkeä en edes osaa, joten sekään ei tule kysymykseen. Ala-asteen saanu kuulla siitä kun en osannut itkeä, sitten kun viimein ratkesi kyynelehtimään kun luokan voimalla koitettiin, niin sai sietää vielä lisää paskaa.
Sitten kaikki sanoaa että pessimistit on perseestä. Miten sitä voi olla optimisti jos pessimistisellä asenteella on elämän aika pettyny kaikista vähiten ja paskamaiset arvaukset ja oletukset osuu aina oikeaan?
Puuh.. Tulipa vaahdottua.. Eikä kyllä paljon auttanut. Itseni puukotus kuulostaa edelleen aika houkuttelevalta, tästä päästäänkin seuraavaan kysymykseen. Mora vai lihaveitsi?
Isän ja äitin suvut on vihoitelleet toisilleen aina ja joka kerta kun jonku sukulaisen tykönä käy niin saa kuulla kaikkea paskaa jommasta kummasta vanhemmasta, kaikki haukkuu kaikkia, Isä on alkoholisti, vanhat kaverit jätti koska en halunnut polttaa/juoda alkoholia yläasteellam ehkä juuri siksi kun isä sattuu olemaan alkoholisti, ne vanhat kaverit jotka jäi, oli säälittäviä, vittuilevia ja paskaa puhuvia nistejä joita sieti vain siksi kun ei muita ollu.
Isältä tai äidiltä ei ole oikeastaan koskaan herunut minkäänlaista kannustusta mihinkään harrastukseen, eikä heille edes mitään uskalla kertoa, koska tuntuu että siitäkin tulee vain paskaa niskaan entistä enemmän.
Olen siis näin mukavan ympäristön kasvatti. Mistäköhän johtuu sitten että olen pessimisti, poltan tupakkaa ja juon alkoholia nykyisin, olen masentunut ja tekee mieli tuikata itseä puukolla vatsaan että saa jotain uutta arkeen? Sairaalassa makaaminen kuulostaisi suorastaan lomalta.
Kehenkään ei voi luottaa, kaikki kyrpii, yksinäisyys pukkaa päälle ja sitten kun kuulee että jollakin menee hyvin niin rupeaa vituttamaan entistä enemmän.
Aina välillä tulee mietittyä, että miksi kaikki on niin kuin on ja jotenkin saa sellasen kokonaiskuvan siitä mistä mitkäki johtuu, mutta mitä iloa siitä on että tietää mistä kaikki johtuu. Ei niin mitään.
Kaikkea tätä paskaa ja koko ikä pitäny kuunnella arvostelua kaikesta mitä teen ja olen, sukulaisilta, "kavereilta" ja kaikilta muilta. Ikinä ei tule mitään hyvää sanomista kenelläkään. En muista millon joku olisi kehunut mitään -minussa- itsessä.
Mitähän tässä pitäisi tehdä, että paskat kokemukset ihmisten kanssa unohtus ja jaksais jotain.
Itkeä en edes osaa, joten sekään ei tule kysymykseen. Ala-asteen saanu kuulla siitä kun en osannut itkeä, sitten kun viimein ratkesi kyynelehtimään kun luokan voimalla koitettiin, niin sai sietää vielä lisää paskaa.
Sitten kaikki sanoaa että pessimistit on perseestä. Miten sitä voi olla optimisti jos pessimistisellä asenteella on elämän aika pettyny kaikista vähiten ja paskamaiset arvaukset ja oletukset osuu aina oikeaan?
Puuh.. Tulipa vaahdottua.. Eikä kyllä paljon auttanut. Itseni puukotus kuulostaa edelleen aika houkuttelevalta, tästä päästäänkin seuraavaan kysymykseen. Mora vai lihaveitsi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
mä tiiän karkaa kotoas.Jos sulla on rahaa. Tai sit meet lastenkotiin. Se saattas olla kiva paikka ja kavereitakin saattas läytyy.
Mitään pysyvää ikäväähän ei ole tapahtunut.
Jos haluut niin aina voit puhuu vaik terkkarille.
Niille saa kertoo mitä on mieles.
Jonkun uuden harrastuksen voit aina alottaa.
Ja vaik tulis vähän kommenttia niin ei sitä silleen tartte miettii.
Suosittelen välttämään moisia teräviä esineitä. Mikäli käyt koulua on oppilaitoksessa aina opinnonohjaaja tai terveydenhoitaja jolle kannattaa käydä asioitaan tilittämässä. varsinkin jos tilanne on mennyt siihen asteelle et puukot alkaa noin vahvasti kiinnostamaan. Kyseiset työntekijät on koululla opiskelijoiden tarpeita varten, myös auttajina/ kuulevina korvina rankoissa elämäntilanteissa. Paikkakunnan nuorisotyöntekijät ovat myös yksi työntekijäryhmä joka voi oikeasti olla avuksi. Paikallisista nuortenilloista on aina hyvät mahkut bongata uusia frendejä :) Voimia!
Kuulostaa rankalta, en osaa kuvitellakaan mitä olet kestänyt, ja jos lohduttaa yhtään, olet aikamoinen selviytyjä! Jotkut toiset olisivat jo iskeneet sen puukon vatsaansa mutta sinä et. Keneen ei vaikuttaisi ympäristön palaute, ja sinä olet saanut pelkkää negatiivista palautetta itsestäsi. Muista että olet kuitenkin tärkeä ihminen siinä missä kuka tahansa muukin. Tätä on varmaan jo ehdotettukun aiemmissa viesteissä mutta kannattaisi varmasti puhua jollekin kodin ulkopuoliselle kuten kouluterkkarille tms. Tiedät varmaan. Sun ei tarvitse kestää noin paljoa yksin, voit puhua siitä jollekin luotettavalle aikuiselle (ja usko minua että kouluterkkari on luotettava aikuinen, tai jos ei ole niin puhu vaikka koulukuraattorille, jollekin opettajalle kunhan puhut). Tsemppiä, sinä pärjäät!!
Voin sanoa et oon ylpeä sinusta vaikka en sinua tunnekaan.Olet tosi sitkeä,kunnon selviytyjä :)
Onko sinulla haaveita,unelmia? :) Miksi haluisit tulla ja mitä sinä haluut elämältäs? :)Jos on,haluaisin että toteutat haaveesi :) Se on sama mitä muut ajattelevat tai sanovat sinulle,voit 5v. päästä kehua et musta sentäs tuli jotain,niistä paskanjauhajista ku ei yleensä tuu muuta ku alkoholisteja ja työttömiä :)
Olet sitkeä selviytyjä,tähän asti oot selviytyny tosi hyvin :) Toivon,että jatkat samaan malliin ja toteutat haaveesi :) Paskanjauhajat ja vittuilijat saavat vaan tosi huonon työpaikan ja huonon palkan,sinä voitat heidät ja silloin sinä saat heille nauraa,he ovaat sitten kateellisia sinulle :)
Mutta tsemppiä sinulle ja ole sitkeä ja voimakas!Pystyt mihin vain,kunhan uskot itseesi! :)