Minua on terapoitu ahdistuneisuuden ja ajoittaisen masennuksen vuoksi vuosikymmenet, ei juuri mitään hyötyä eli oireet samat kuin aina.
Myöhemmällä iällä lähdetty tutkimaan työterveyshuollon toimesta mahdollista ADHD:ta (jonkinlaista keskittymishäiriötä on, mutta ei diagnoosiin saakka) ja siinä vaiheessa neuromies sanoi ettei ole aspergeria. Nyt se tuli uudelleen esille psykologin kanssa.
Omasta mielestäni olen "selvä" asperger-tapaus lukuunottamatta rutiineita ja halua tietää tulevaisuus ja jotain muuta pientä. Siitä testistä, mikä netissä on, en saa riittävästi pisteitä, jotta minulla asperger olisi.
Kysynkin: onko diagnoosista mitään hyötyä, jos sellaisen saisi? Voiko aspergeria esimerkiksi hoitaajotenkin tehokkaasti? Tutkiminen ja tutkiminen ja sitten mahdollisesti joku diagnoosi ei elämää miksikään muuta.
Myöhemmällä iällä lähdetty tutkimaan työterveyshuollon toimesta mahdollista ADHD:ta (jonkinlaista keskittymishäiriötä on, mutta ei diagnoosiin saakka) ja siinä vaiheessa neuromies sanoi ettei ole aspergeria. Nyt se tuli uudelleen esille psykologin kanssa.
Omasta mielestäni olen "selvä" asperger-tapaus lukuunottamatta rutiineita ja halua tietää tulevaisuus ja jotain muuta pientä. Siitä testistä, mikä netissä on, en saa riittävästi pisteitä, jotta minulla asperger olisi.
Kysynkin: onko diagnoosista mitään hyötyä, jos sellaisen saisi? Voiko aspergeria esimerkiksi hoitaajotenkin tehokkaasti? Tutkiminen ja tutkiminen ja sitten mahdollisesti joku diagnoosi ei elämää miksikään muuta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei mulla ainakaan asperger-diagnoosista olisi mitään hyötyä, siitä olen aika varma. Siksi en luultavasti sitä koskaan lääkärille mainitse.
Sitä tässä olen kyllä pohtinut, josko mainitsisin mahdollisesta ADD:sta.. jos siitä saisi apua keskittymiseen koulussa.
homemyrkkyjä.
Asperger tuntuu olevan nyt ilmeinen muotidiagnoosi. Kukapa ei haluaisi olla rajoittunut - ja silti samalla ehkä piilevän lahjakas?
Ei diagnoosin vaihdos aikuisiällä mitään muuta. Aspergeria voi olla perin vaikea hoitaa mitenkään.
Ei diagnoosista sinällään ole mitään hyötyä eikä aspergerin kaltaista neurologista tilaa tietääkseni voida parantaa jollain lääkkeellä, ja miksi pitäisikään. Itselläni tieto aspergerista kuitenkin jo sinällään helpotti. Ei tarvitse ajatella, että minussa on joku kummasti vialla, kun psykoterapiat ja muut tuntuvat turhilta, enkä väen vängälläkään pysty loihtimaan itselleni sellaista terapeutin toivomaa ankeaa lapsuutta, joka selittäisi toimintamallini ja niiden ongelmat. Tämä (muiden mielestä) kummallinen tapani kokea ja kommunikoida on ollut olemassa jokseenkin aina.
"Itsensä tunnistaminen" auttaa myös huomaamaan kommunikaation ongelmia ja ainakin eteenpäin pyrkimyksissä muuttaa toimintaansa. Enkä usko, että kyseessä on mikään muotidiagnoosi. Toki tietyt sairaudet johonkin diagnostisiin kriteereihin päästyään nousevat pinnalle hetkeksi, kuten ADHD aikanaan, mutta ei se tarkoita, että tilaa itsessään ei olisi (/ollut aiemmin) olemassa.
Ja en minä ainakaan erityisemmin halua olla rajoittunut. Itse asiassa antaisin rajoitteeni pois vaikka heti. Ja siitä piilevästä lahjakkuudesta... Minun kohdallani se ainakin on nimensä mukaisesti todellakin piilevää. :) Minulla on hyvä muisti, mutta siinäpä se. Eikä korkea älykkyysosamäärä tai laaja tieto jostakin erityisalueesta kohdalle sattuessa sen kummallisemmalta tunnu eikä niistä sen kummempaa hyötyäkään ole. Erikseen on sitten ne parisenkymmentä savant-ihmistä, jotka oikeasti ovat poikkeusyksilöitä jossain. Enemmänhän sitä ihminen sosiaalisella älyllä ja verkostoilla elämässään pärjää, ja minulta ne juuri puuttuvat.