Pari ajatusta

Alkoholiongelman väitetään(AA.ssa ainakin) pahenevan ajan kuluessa. Minun kokemukseni on erilainen. Enne saatoin juoda 12 kaljaa ja pullon väkevämpää päivässä. Nykyään en enää juo kun korkeintaan 5-6 olutta päivässä, turvottaa liikaa. Ja väkevistä menee kuuppa liian sekaisin ja tulee paha olo, joten en juo enää niitäkään.

Toinen ajatus: Ihmiset hylkäävät tai jättävät, mutta Pullo ei hylkää milloinkaan.

(toinen painos)
3274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pitkissä putkissa mulla juodun alkoholin määrä ensin kasvaa, mutta sitten se alkaa pikkuhiljaa vähentyä. Oleellista tässä on se, että juo jotakin mietoa, kuten keskiolutta.
Toleranssi on kasvanut, niin oluella ei saa enää itseään känniin, eikä lopulta edes pöhnään.

Paras esimerkki on, että olen aloittanut krapulan pelossa yhdeksältä aamulla juoda olutta ja juonut sitä koko päivän. Hakenut lisääkin välillä.
Sitten nukkumaan mennessä joskus yöllä kahden aikoihin olen testimielessä puhaltanut alkometriin, ja se on näyttänyt 0,4 promillen lukemat. Joku nyt takuulla väittää että se alkomittari näyttää perunoita, mutta olotila tuki ihan täysin tuota näyttämää, ja parin tunnin nukkumisen jälkeen sitä sitten heräsikin siihen että lakana ja peitto on litimärkiä hiestä, kun se krapula iski päälle.
Tosin kun noin pienillä promilleilla tissuttelee, niin näemmä saa juoda ihan kuinka pitkään vaan, eikä siitä tule sen kummempaa krapulaa, mitä tuo hikoilu.

Äänestä
  • Ja joka päivä heti aamusta ainakin iltapäivään, joskus myöhempäänkin. Pelkästään kaljaa mutta tyhjien pullojen määrä on hirvittävä. Lauantaina aloin ajaa alas, olo oli sen verran finaalissa. Join vielä eilen heti aamulla klo 7 kaksi pulloa lonkeroa ja siihen se loppui.

    No, hapisin eilen vielä kuin horkassa ja viime yönä sittten näin vähint. 10 erilaista painajaisunta ja peitto ja tyynyi kastui läpimäräksi. Uni oli tietty katkonaista, paikoissa nyki ja vähän outoja ääniä kuului päänupista. Tänään hikoilin ja kädet täris vielä aamupäivällä jonkin verran mutta nyt olo on aivan normaali. Suihkussa käyty ja ruoka maistuu taas. Tosin ensi yö voi vanhasta kokemuksesta olla vielä hiukan hikinen, saas nähdä.

    Uskon että pelkkä kaljan tai lonkeron juominen pitempäänkään ei aiheuta niin karmeita viekkareita kuin väkevien lipittäminen. Siinä Oolohvi on varmaan oikeassa.

    Äänestä

  • tenuttu kirjoitti:

    Ja joka päivä heti aamusta ainakin iltapäivään, joskus myöhempäänkin. Pelkästään kaljaa mutta tyhjien pullojen määrä on hirvittävä. Lauantaina aloin ajaa alas, olo oli sen verran finaalissa. Join vielä eilen heti aamulla klo 7 kaksi pulloa lonkeroa ja siihen se loppui.

    No, hapisin eilen vielä kuin horkassa ja viime yönä sittten näin vähint. 10 erilaista painajaisunta ja peitto ja tyynyi kastui läpimäräksi. Uni oli tietty katkonaista, paikoissa nyki ja vähän outoja ääniä kuului päänupista. Tänään hikoilin ja kädet täris vielä aamupäivällä jonkin verran mutta nyt olo on aivan normaali. Suihkussa käyty ja ruoka maistuu taas. Tosin ensi yö voi vanhasta kokemuksesta olla vielä hiukan hikinen, saas nähdä.

    Uskon että pelkkä kaljan tai lonkeron juominen pitempäänkään ei aiheuta niin karmeita viekkareita kuin väkevien lipittäminen. Siinä Oolohvi on varmaan oikeassa.

    Välillä tulee ylilyöntejä, mutta sit taas viikolla saa päivä päivältä homman silleen kuriin, että promillet käy nollassa. Välillä ihan jopa tunteja.

    Olo on niin kauan ihan siedettävä, kun pysyttelee makuulla, mutta jos nousee ylös, niin sitten ei taas jaksa olla korkkaamatta kaljaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oolofi kirjoitti:

Alkoholiongelman väitetään(AA.ssa ainakin) pahenevan ajan kuluessa. Minun kokemukseni on erilainen. Enne saatoin juoda 12 kaljaa ja pullon väkevämpää päivässä. Nykyään en enää juo kun korkeintaan 5-6 olutta päivässä, turvottaa liikaa. Ja väkevistä menee kuuppa liian sekaisin ja tulee paha olo, joten en juo enää niitäkään.

Toinen ajatus: Ihmiset hylkäävät tai jättävät, mutta Pullo ei hylkää milloinkaan.

(toinen painos)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu