Raskaana?

Tosiaan en ole testiä päässyt vielä tekemään, tai tein viime viikolla yhden mutta näytti ainakin silloin negatiivista. Menkat kun pitäisi alkaa vasta tän viikon lopulla. Olen ollut kerran aiemminkin raskaana joten muistan sen ihmeellisen selittämättömän tunteen mikä silloin oli. Ja minulla on nyt taas se sama tunne.

Jalkani ovat turvonneet, ja tällä hetkellä kätenikin ovat hieman kankean ja turvonneen oloiset. Minua on väsyttänyt viime viikosta lähtien ihan mielettömästi koko ajan ja haukotuksesta ei tahdo tulla loppua. Minulla on aamuisin ja iltaisin todella huono olo, ja jotkut päivät on ollut huono olo melkein koko ajan. Vatsa tuntuu ihmeelliseltä ja aina välillä voi alavatsa hieman särkeä tai nipistää. Viime viikolla oli semmoisen vartin kestävä pistävä kipu alavatsassa.

Minulla on koko ajan pissahätä, herään yölläkin monta kertaa vessaan ja nukkuessani näen unta vessassa käymisestä. :D Janottaa myös mielettömästi. Rinnatkin on tosi arat mutta kun en tiedä että johtuuko siitä että on menkat tulossa vai vauva tulossa.

En jaksaisi odottaa enää viikkoa että voin tehdä testin. Menkat oli viimeks 4.1 ja kiertoni on ihan normaali 28 päivää, joten voisikohan se testi näyttää jo oikein!? En tiedä noista oireistakaan että voiko ne oireet tosiaan näin aikaisessa vaiheessa ilmetä. Viimeks ei kyllä muistakseeni tai sitten en vain kiinnittänyt niihin yhtä paljon huomiota.
1249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

viikkoa, osta 7 testiä ja tee yksi joka aamu. Viikon lopussa tiedät varmasti totuuden :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Malttamaton kirjoitti:

Tosiaan en ole testiä päässyt vielä tekemään, tai tein viime viikolla yhden mutta näytti ainakin silloin negatiivista. Menkat kun pitäisi alkaa vasta tän viikon lopulla. Olen ollut kerran aiemminkin raskaana joten muistan sen ihmeellisen selittämättömän tunteen mikä silloin oli. Ja minulla on nyt taas se sama tunne.

Jalkani ovat turvonneet, ja tällä hetkellä kätenikin ovat hieman kankean ja turvonneen oloiset. Minua on väsyttänyt viime viikosta lähtien ihan mielettömästi koko ajan ja haukotuksesta ei tahdo tulla loppua. Minulla on aamuisin ja iltaisin todella huono olo, ja jotkut päivät on ollut huono olo melkein koko ajan. Vatsa tuntuu ihmeelliseltä ja aina välillä voi alavatsa hieman särkeä tai nipistää. Viime viikolla oli semmoisen vartin kestävä pistävä kipu alavatsassa.

Minulla on koko ajan pissahätä, herään yölläkin monta kertaa vessaan ja nukkuessani näen unta vessassa käymisestä. :D Janottaa myös mielettömästi. Rinnatkin on tosi arat mutta kun en tiedä että johtuuko siitä että on menkat tulossa vai vauva tulossa.

En jaksaisi odottaa enää viikkoa että voin tehdä testin. Menkat oli viimeks 4.1 ja kiertoni on ihan normaali 28 päivää, joten voisikohan se testi näyttää jo oikein!? En tiedä noista oireistakaan että voiko ne oireet tosiaan näin aikaisessa vaiheessa ilmetä. Viimeks ei kyllä muistakseeni tai sitten en vain kiinnittänyt niihin yhtä paljon huomiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu