Jasmin Mäntylä on ainakin mun mielestä olevansa aika fiksu likka. Tällä tavalla kirjottaa ninasta blogissaan
24. tammikuuta 2009
Uskomattomia puheita!
Tässä on lehtien sivuilta saanut jo jonkin aikaa seurata Mikkosen perheen kasvatusoppeja, sekä niitä vastustavien henkilöiden kauhisteluja.
En ole kummemmin asiaan ottanut kantaa, eikä minun tietysti tarvitsisikaan, mutta tämänpäiväinen lööppi: "Huono äiti menee töihin" on jo uskomatonta potaskaa. Jokaisella perheellä on varmasti omat tyylinsä lastensa kasvatuksessa ja siinä, miten elämänsä haluaa elää. Minäkin pystyn ajattelemaan asiaa vain minun äitini ja oman perheemme kannalta.
Kun olin pieni, asuimme kolmistaan äitini ja (äitiäni 40 vuotta vanhemman) isoäitini kanssa. Vanhempani olivat eronneet ja isäni asui Kanadassa - kuten asuu edelleenkin. Äitini oli pakko käydä töissä elättääkseen perheensä ja taata siten hyvä elämä meille. Olen aina ollut onnekas, koska minusta on pidetty äärimmäisen hyvää huolta. Kun äiti oli töissä, vietin päivät mummini seurassa. En tosin näe pahana vaihtoehtona sitäkään, jos olisin ollut päivät vaikkapa tarhassa. Siellähän lapsi oppii jo pienestä pitäen sosiaalisia taitoja.
Se, että äiti haluaa työssäkäymällä turvata rahallisestikin hyvän lapsuuden lapselleen, on todella kaukana itsekkyydestä. Kaikilla ei vain ole mahdollisuutta jäädä vuosiksi kotiin halimaan ja pusimaan lapsiaan, vaan heidän on ansaittava elantonsa ja sitä kautta ne ihanat yhteiset hetket perheensä seurassa.
Teidän Jasmin
Lähettänyt Jasmin klo 12:56
Vaikka Jasmin ei ite äiti olekkaan niin tosi hyvin kirjotettu ja ajateltu.

Vastaukset 14
Vanhimmat
sitä mieltä että Jasmin ei ole ihan kynäpaketin terävimpiä, mutta kyl mä nyt tiäks oon jo sitä mieltä et mieluummin juttelisin Jasminin kun Ninan kanssa!
Kato kato, luulin että nää kaks rinnakkain ois ollu vähän vaikeempi keissi.
Tuo Nina on tehnyt itestään niin pellen ettei mitään järkee.
Jasminhan on muutenkin viime vuosina jättänyt tuommoset ihme lehtijutut pois ja esiintyny oikeestaan vaan politiikkaan ja kokoomukseen liittyvssä jutuissa. Voisi tuo Ninakin miettiä mitä suustaan päästää. Joillain kaunottarilla näköjään mahtuu päähän muutakin.
Miksei käytännöstä SAA olla erimieltä? Mielipide
ei ole rikos vakavemmissakaan jutuissa.
Päivähoitoa meillä käytetään todella väärin
joten kyllä keskustelua pitää herättää vaikkakin provosoimalla äitylit, hyvä näin
Eihän tässä ole pahinta se että nina on erimieltä asiassa vaan se että haukkuu kaikkien muiden tavat ja tyylit. Ei ihmistä voi haukkuu huonoksi äidiksi siks että hän käy töissä.
http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/788579?mantyla_jasmin
Kyllä tosiaan hyvin sanottu Jasmiinilta. Niina vois mennä yksikseen puheitaan miettimään.
Ja varmaan huomisen päivän lehdessä. Niistähän lehdet nykyään juttunsa onkii.
Fiksu kuin mikä.
saa kait sitä ihminen omaan blogiinsa mielipiteensä kirjottaa, eipä ole hirveesti tätä neitoa nykyään lehdissä näkynyt. lueppas ihan huvikses muita sen kirjotuksia sieltä blogista niin saat aika positiivisen kuvan hänestä. mulla ainakin nitten perusteella on muuttunut paljon parempaan suuntaan näkemys jasminista. tässä asiassa ei ole muita tyhmiä kun mikkoset.
No, Jasminin tähänastisesta elämäntyylistä totta tosiaan näkee että on päiväkotilapsi.
Huomiota ja julkisuutta on hakenut kyseenalaisilla tavoilla. Miessekoilut, nakuilut ja kännissä ajamiset ja mitä vielä. Tämän te tietty haluatte vielä eduskuntaan.
Jasmin kirjoitti, että kasvoi kotona mummonsa hoidossa, kun äiti kävi työssä. Ei siis ollut tarhassa, vaan kotona. Päättele siitä, kuinka hyvää se on tehnyt.
Justhan tuo Jasmin kirjoitti olleensa itse lapsena kotihoidossa. Mummin joka asui samassa taloudessa hänen ja äitinsä kanssa hoiti hänet äidin töissäolon aikana.
Olisi tosin itse halunnut päiväkotiin kavereiden kanssa leikkimään.
Jos osaatte lukee ollenkaan jasmin kirjoitti olleensa mummin kanssa kotona mutta tarhassa olokaan ei olisi haitannut. Ei siis teilaa kumpaakaan vaihtoehtoa. Sanonta että Asiat näkee niin kuin ne haluaa pitää näköjään paikkansa. Olen täysin Jasminin kirjotuksen ja mielipiteen kannalla, hän on todistanut olevansa fiksu nuori nainen.
Muutenkin tyhmää vetää sen menneisyyttä tähän aiheeseen mukaan. Nainen on vasta jotain 26 v ja on jo nyt paljon fiksumpi kun monet huomattavasti vanhemmat tyypit. Eli eiköhän hän ole aika hyvin menneisyyden mokailut saanut käännettyä voitokseen. Ainakin mun mielestä on tosiaan tehnyt näin.
Jumatsuikki, kaikilla on asiasta mielipide, jopa Jasminilla. Hauskoja nuo lehtiset. Hyvä Mikkoset! Hyvin vedätätte kansaa ja lehdistöä. Mikkosen poppoo on pop!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901260195624_uu.shtml
Minä haukun mediaa.