37 vuotta pelkoa

mies löytyy täältä joka pelkää lentämistä ja kaikkea mitä ei voi hallita maan päällä ja ulkopuolella
pelkoa on ollu jo 37vuotta eli aina
kaverit matkustaa millä tahansa, mutta minä omalla autolla ja vain suomessa
kysyisin onko vastaavia täällä
5638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

40-vuotta pelkoa takana, minä kun en menisi mihinkään edes autolla ellei ole ihan pakko, saati siten ulkomaille (enää) lentokoneella.

Äänestä

ihan samanlainen, mutta lopulta kysyin itseltäni että haluanko jäädä kotiin talvipakkaseen yksin kypsymään vai lähdenkö muun perheen kanssa viettämään riemulomaa etelään. Kymmenen vuotta jätin lomamatkat väliin, mutta lopulta päätin että jos kerta etelän lämpöön haluaa niin lennetään sitten. Pahin pelko on nyt talttunut vaikka en lentämistä vieläkään rakasta. Aina se sama kuristava tunne iskee kun on aika nousta koneeseen, mutta sitten tulee mieleen taas kaikki se kiva mikä määränpäässä odottaa ja saan itseni kuriin. Lentämistä kurjempi vaihtoehto on jäädä hankien keskelle kun samaan aikaan voisi pitää todella hauskaa lomalla.
Pari kertaa on meinannut paniikkikohtaus koneessa iskeä, mutta sitten rauhoitan itseni katselemalla ympärilleni ja huomaamalla että kaikki muut voivat ihan hyvin vauvasta vaariin. Ja tunnustan että kaksi konjakkia matkan aikana kuluu, mutta vain kaksi.

Äänestä

rahat säästyy kun ei lennä ja telkkarista ,netistä näkee minkälaista on muualla!
itse tykkään olla suomessa ja on turvallista!

Äänestä
  • kun ei käy ulkomailla, ei tauteja ,kolareita ,ei mitään ,kun pysyy kotomaassa ja rahat eennen kaikkea säästyy

    Äänestä

lähtien erittäin paha paniikkihäiriö ja hyperventilaatio. Esti kaksikymppiseen kaiken sosiaalisen elämän ilman viinaa. Kyhjötin siis kotona melkein aina. Koulua pystyin jotenkin käymään. Armeijankin jotenkin menin läpi. Yliopistoon opiskelemaan tultuani menin suoraan lääkärille ja sanoin tulevani hulluksi. Siitä suoraan psykiatrin vastaanotolle. Lääkkeitä vaikka mitä lajia ja aina päädyttiin Diapamiin. Ilman niitä en olisi tullut toimeen enkä ilman viinaa. Kuitenkaan en sekoittanut niitä keskenään.

Matkustaminen onnistui lentäen vain humalassa. Siihen aikaan en käyttänyt diapamia lentopelkoon. nykyisin olen käyttänyt noin kymmenen vuotta lentäessä diapamia riittävän suurina annoksina ja hyvin on mennyt reissut. Ilman lääkkeitä en edes menisi lentokentän lähellekkään. Joku voi moralisoida lääkkeiden syömistäni mutta itse en koe mitään tunnontuskia. Pystyn elämään ja matkustamaan niiden avulla täysipainoisesti. En ole tokkurassa, koska olen niihin jo niin addiktoitunut, että kukaan ei huomaa lääkehumalaani.
Tsemppiä niile, jotka pystyvät irrottautumaan kemiallisista aineista tai alkoholista ja matkustamaan täysin selvin päin lentokoneessa.
Niin siis oma aikani viinan ja bentsojen kanssa on kestänyt tasan 43 vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies treeltä kirjoitti:

mies löytyy täältä joka pelkää lentämistä ja kaikkea mitä ei voi hallita maan päällä ja ulkopuolella
pelkoa on ollu jo 37vuotta eli aina
kaverit matkustaa millä tahansa, mutta minä omalla autolla ja vain suomessa
kysyisin onko vastaavia täällä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu