Suomen lait

"Suomen lainsäädäntö on YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen periaatteiden mukainen ja lapsen edun huomioiminen kansallisessa lainsäädännössä on jo pitkään ollut keskeinen periaate. Suomen perustuslaissa lasten asema tasa-arvoisina yksilöinä on selkeästi ilmaistu. EU-jäsenyys on myös tuonut mukaan lapsen oikeuksia koskevia velvoitteita ja myös EU:n perusoikeusasiakirjassa huomioidaan lasten erityisasema.

Suomi on ollut YK:n lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen osapuolena vuodesta 1991 asti. Tänä aikana Suomi on raportoinut YK:n lasten oikeuksien komitealle kolme kertaa, viimeksi loppuvuonna 2003. Komitea käsittelee raportteja yleensä vuoden, kahden kuluttua sen luovuttamisesta. Se käsitteli Suomen edellistä raporttia ja antoi Suomea koskevia suosituksia vuonna 2000."

http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=VNS 2 /2004&base=ermuut&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD
14350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olisi kiinnostava tietää mitä hyvää EU on tuonut?

Jos ei linkkejä löydy, niin ihan jos joku vain tietää, millaisia pykäliä EUlla on lasten kohteluun?

Sinänsä Suomessa oli varmasti jo paremmat lasten oikeudet siinä vaiheessa kun EUniin liityttiin (väkivallan käyttö kasvatuksessa kielletty jne), eli ei varmaan mitään konkreettista muutosta meille tuonut...

Mutta olisi mielenkiintoista tietää mitkä on EUn minimivaatimukset lastenoikeuksiin, miettien jotain Bulgariaa ja muita "kehittymättömämpiä maita", jotka jäseneksi... Vaatiiko EU jäseniltään esimerkiksi tuon väkivallan kieltämistä kasvattamisessa?

Äänestä
  • "Lapsen oikeudet
    1. Lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Lapsen on
    saatava ilmaista vapaasti mielipiteensä. Lapsen mielipide on otettava huomioon häntä koskevissa asioissa,
    hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
    2. Kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava
    huomioon lapsen etu.
    3. Jokaisella lapsella on oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin
    vanhempaansa säännöllisesti, jollei se ole lapsen edun vastaista."

    http://www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf

    Äänestä

  • "Euroopan komissio on nyt valmistelemassa lasten oikeuksien strategiaa, jonka pitäisi olla valmis ensi vuonna. Ensimmäinen tiedonanto aiheeseen liittyen annettiin vuonna 2006 ja Euroopan parlamentti tuki viime tammikuun istunnossaan komission aloitetta. Työn pohjaksi on ensin tulossa keskustelualoite eli niin sanottu Valkoinen kirja lasten oikeuksista.

    Tavoitteena on saada EU:lle oma lasten oikeuksien strategia, joka pohjaa YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Strategian tavoitteita ovat muun muassa lapsia koskevien keskeisten kysymysten nostaminen EU:n asialistalle, lasten oikeuksien sisällyttäminen kaikkiin EU:n toimenpiteisiin sekä lasten oikeuksien edistäminen myös unionin ulkosuhteissa.

    Tavoitteiden toteuttamiseksi on suunniteltu erilaisia toimia, joista esimerkiksi yhteinen puhelinpalvelu EU-maissa kadonneiden ja hyväksikäytettyjen lasten löytämiseksi on jo aloittanut toimintansa. EU haluaa yhteisin toimin myös vahvistaa lasten turvallisuutta internetin maailmassa. Viime vuonna alkoi unionissa myös vertailukelpoisten, lapsia koskevien tietojen kokoaminen sekä EU- virkamiesten kouluttaminen lasten oikeuksista. Komissioon on jo nimetty lapsiasioista vastaava koordinaattori."

    http://www.eurooppa-tiedotus.fi/public/?contentid=130418&contentlan=1&culture=fi-FI

    Äänestä

  • kielletty bulgariassa.

    "Espanjankielisissä maissa lasten ruumiillisen kurituksen kieltäminen on nyt myötätuulessa. Marraskuussa 2007 Chile, Uruguay ja Venezuela kielsivät kaikki ruumiillisen kurituksen muodot. Aikaisemmin täyden kiellon ovat hyväksyneet Suomi, Itävalta, Bulgaria, Kroatia, Kypros, Tanska, Saksa, Kreikka, Unkari, Islanti, Israel, Italia, Latvia, Norja, Portugali, Romania, Ruotsi, Hollanti, Ukraina ja Uusi Seelanti.

    YK on asettanut tavoitteeksi lasten ruumiillisen kurituksen universaalin kiellon vuoteen 2009 mennessä. Ruumiillisen kurituksen kieltäminen lailla on yksi kansainvälisen Planin työn tavoitteista. "

    http://www.plan.fi/ajankohtaista/uutiset/single-view/article/ruumiillinen-kuritus-pannaan-espanjassa/?tx_ttnews[backPid]=37&cHash=1a8f96ef91

    Äänestä

  • tätä tietoa kirjoitti:

    "Lapsen oikeudet
    1. Lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Lapsen on
    saatava ilmaista vapaasti mielipiteensä. Lapsen mielipide on otettava huomioon häntä koskevissa asioissa,
    hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
    2. Kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava
    huomioon lapsen etu.
    3. Jokaisella lapsella on oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin
    vanhempaansa säännöllisesti, jollei se ole lapsen edun vastaista."

    http://www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf

    Eli varmaan jäseneksi pääsyn edellytys on, että nuo velvoitteet on täytetty...

    Hmmm... Kovin on ympäripyöreitä ja mitään sanomattomia.

    En teidä vieläkö EUsta pyritään tekemään liittovaltiota, jolla olisi yhtenäiset lait? Sittenhän noiden asetusten tulisi olla vähän tarkempia... Jotenkin odotin, että Eu olisi jonkun minimi tason asettanut ihan konkreettisesti, eikä vain sanahelinänä...

    Äänestä

  • kuritus on kirjoitti:

    kielletty bulgariassa.

    "Espanjankielisissä maissa lasten ruumiillisen kurituksen kieltäminen on nyt myötätuulessa. Marraskuussa 2007 Chile, Uruguay ja Venezuela kielsivät kaikki ruumiillisen kurituksen muodot. Aikaisemmin täyden kiellon ovat hyväksyneet Suomi, Itävalta, Bulgaria, Kroatia, Kypros, Tanska, Saksa, Kreikka, Unkari, Islanti, Israel, Italia, Latvia, Norja, Portugali, Romania, Ruotsi, Hollanti, Ukraina ja Uusi Seelanti.

    YK on asettanut tavoitteeksi lasten ruumiillisen kurituksen universaalin kiellon vuoteen 2009 mennessä. Ruumiillisen kurituksen kieltäminen lailla on yksi kansainvälisen Planin työn tavoitteista. "

    http://www.plan.fi/ajankohtaista/uutiset/single-view/article/ruumiillinen-kuritus-pannaan-espanjassa/?tx_ttnews[backPid]=37&cHash=1a8f96ef91

    Kun muistelee Romanian lasten oloja Zauzeschkun (sanahirviö, en osaa...) -aikaan, niin on äärimmäisen hämmästyttävää, jos Romaniassa on kielletty lasten fyysinen kuritus samaan aikaan kuin suomessa... Eikö hää käyttnyt ihan lapsisotilaitakin, vai olisko se vain legendaa?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Eihän tuo juttu kertonut milloin Romania on sen kieltänyt, eli varmaan diktatuurin loputtua vasta ovat kieltäneet...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Kun muistelee Romanian lasten oloja Zauzeschkun (sanahirviö, en osaa...) -aikaan, niin on äärimmäisen hämmästyttävää, jos Romaniassa on kielletty lasten fyysinen kuritus samaan aikaan kuin suomessa... Eikö hää käyttnyt ihan lapsisotilaitakin, vai olisko se vain legendaa?

    missä lukee bulgaria eu:n tarkkailussa, luki kokonaisuudessaan bulgaia ja romania eu:n tarkkailussa, eli jotain häikkää siellä vielä on!

    Äänestä

YK:n lapsen oikeuksien julistus ja -sopimus koskee sekä syntyneitä että syntymättömiä lapsia. Tämä on kirjoitettu jo tekstien johdantoon.

Suomessa poliitikot ovat sittemmin dekriminalisoineet ja sallineet abortin. Onko siis ihme jos poliitikot ja hallinto raportoi "kaiken olevan kunnossa Suomessa"??????

Yksinkertainen tosiasia on että n. 11 000 lasta surmutetaan aborteissa Suomessa vuosittain. Sen jälkeen joku ilkeää kirjoittaa, että lasten oikeudet olisivat kohdallaan!

Kun lukee aborttiväen asenteita lasta kohtaan, niin nousee tukka pystyyn, niin vihamielisiä ja ihmisvastaisia "mielipiteitä" useinkin näkee. Juuri tämä porukka haluaa innokkaimmin hokea, että lasten oikeudet ovat kohdallaan samalla kun he elvistelvät mahdollisuudellaan abortoida omat lapsensa.

Röyhkeimmät perustelevat abortteja jopa sillä, että muuten lapset pahoinpideltäisiin vanhempina. Siinäpä olisi poliitikoille ja raportööreille työmaata.

Äänestä
  • ettei tosiasiat kelpaa?

    "...vetoaa lasten vanhempiin, miehiin ja naisiin yksilöinä, vapaaehtoisiin järjestöihin, paikallisiin viranomaisiin ja maiden hallituksiin, jotta ne tunnustaisivat nämä oikeudet ja pyrkisivät turvaamaan niiden kunnioittamisen lainsäädännöllisten ja muiden toimenpiteiden kautta seuraavien periaatteiden mukaisesti:...

    Lapsen ja hänen äitinsä on sen vuoksi saatava erityistä hoitoa ja huolenpitoa siihen luettuna asianmukainen hoito ennen ja jälkeen synnytyksen. "

    Valtion pitää turvata lasten oikeudet niiden periaatteiden mukaan, jotka on mainittu. Ainoa lause jossa mainitaan "ennen ja jälkeen syntymän" on periaatteessa 4. Ja kun tuon koko lauseen lukee missä se "ennen ja jälkeen syntymän" on, tajuaa jokainen vähä-älyinenkin, että siinä tarkoitetaan raskauden aikaista hoitoa eli neuvolaa meilläpäin!!! Tiedätkö miksi? Koska siinä lukee LAPSEN JA HÄNEN ÄITINSÄ ON SAATAVA ASIANMUKAISTA HOITOA ENNEN JA JÄLKEEN SYNNYTKSEN!!! Eli Suomessa lasten oikeudet ovat todellakin kunnossa!!! Luuletko ettei YK tiedä, että Suomessa abortti on laillinen????

    Ja kun lueskelet vähän enemmän keskuteluita, saatat törmätä sellaiseen linkkiin, missä YK on huolissaan Puolan tiukasta aborttilaista! Ja löytyy myös Suomen aborttihistoriasta, missä kerrotaan selvällä Suomen kielellä, että laittomia abortteja olisi tehty neljä kertaa enemmän kuin nykyään. Joten eiköhän suunta ole kuitenkin oikea???

    Äänestä

  • kumma on kirjoitti:

    ettei tosiasiat kelpaa?

    "Ja kun tuon koko lauseen lukee missä se "ennen ja jälkeen syntymän" on, tajuaa jokainen vähä-älyinenkin, että siinä tarkoitetaan raskauden aikaista hoitoa eli neuvolaa meilläpäin!!!"

    Siis sinä tajuat sen noin..

    Yk tietää monen maan lapsen oikeuksia rikkovasta laista, ja toteaa että on paljon paranettavaa.
    Yk.n lapsen oikeuksien komitea ei ollut sen Puolan tilanteen huolestumisen takana.. Yk.ssa on useita komiteoita.

    "Ja löytyy myös Suomen aborttihistoriasta, missä kerrotaan selvällä Suomen kielellä, että laittomia abortteja olisi tehty neljä kertaa enemmän kuin nykyään. Joten eiköhän suunta ole kuitenkin oikea???"

    Mistähän semmoinen spekulaatio löytyy paljonko 'olisi tehty' ja kuka sen esittää? Vai oliko se oma oletuksesi ennen vuotta 70 lukujen mukaan (jollonka ehkäsysaatavuuskin oli hiukan eri luokkaa..)?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    on tahallaan tyhmä. Kerro sitten minulle, viisaana, mitä tämä KOKO lause tarkoittaa, kun minä kerta olen väärässä?

    "Lapsen ja hänen äitinsä on sen vuoksi saatava erityistä hoitoa ja huolenpitoa siihen luettuna asianmukainen hoito ennen ja jälkeen synnytyksen. "

    "Yk tietää monen maan lapsen oikeuksia rikkovasta laista"

    Lapsen oikeuksien julistus ei ole laki, muuten hyvä yritys :)

    "Yk.n lapsen oikeuksien komitea ei ollut sen Puolan tilanteen huolestumisen takana.. Yk.ssa on useita komiteoita. "

    Mutta se suurin ja mahtavin lienee itse YK???

    "Mistähän semmoinen spekulaatio löytyy paljonko 'olisi tehty' ja kuka sen esittää? Vai oliko se oma oletuksesi ennen vuotta 70 lukujen mukaan (jollonka ehkäsysaatavuuskin oli hiukan eri luokkaa..)? "

    "1940-l. lopulla arvioitiin, että Suomessa tehtiin 25 000-30 000
    laitonta aborttia vuodessa"

    En tiedä ehkäisynsaatavuudesta, mutta sen voin sanoa faktana, ettei seksiä "harrastettu" niinkuin nykyaikana.

    http://www.helsinki.fi/hum/renvall/eka/teaching/2007-08/eka08terveys_9sukupuoli.pdf

    Äänestä

  • kun ihminen kirjoitti:

    on tämä "lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua ja huolenpitoa, siihen luettuna asianmukainen hoito sekä ennen syntymää että sen jälkeen", joten mistä tämän 'hänen äitinsä' ja 'synnytys'-kohdan löydät, vai onko se itse muotoilemasi..?

    Niin, Yk.ssakin on eri oikeuksien komiteoita, laaja organisaatio, enkä ihmettelisi vaikka naisen oikeuksia ja lapsen oikeuksia ajavat olisi paikoin ristiriidassa..ja niinhän ne näytäisi olevankin.

    Vai ei seksiä harrastettu ennen niinkun nyt :D kuule ehkä sitä harrastettiin mutta homma tehtiin häveliäästi piilossa eikä siitä puhuttu..

    Eli se 'olisi tehty' on pelkkää mutuasi ja perustui johonkin 40-luvun arvioon.. no minäpä arvioin että niitä ei tehtäisi puoliakaan nykyisestä jos aborttilaki tiukentuisi. Kun se holtittomien osuuskin alkaisi ilman helpon pakotien mahdiollisuutta kiinnostua kummasti niistä ehkäsyistä.. marginaalinen osuus olisi niin epätoivoisia että alkaisi rikkoa/kiertää lakia ja riskeeraisi jopa henkensä puoskarilla.

    Äänestä

  • julistuksessa kirjoitti:

    Aborttiväki valehtelee hätäpäissään. Porukka on niin harhaista, että kirjoittaa mitä miellyttää ja sitten itsekin uskoo satuihinsa.

    Lapsen oikeuksien julistus ja lapsen oikeukisen sopimus puhuu lapsesta ennen ja jälkeen syntymän. Tämä on kitkerää myrkkyä aborttiväelle, joka ei pidä lasta missään arvossa ja hukkaa lapsen hengen mukavuusaborteissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

noudattavat sopimusta kirjoitti:

"Suomen lainsäädäntö on YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen periaatteiden mukainen ja lapsen edun huomioiminen kansallisessa lainsäädännössä on jo pitkään ollut keskeinen periaate. Suomen perustuslaissa lasten asema tasa-arvoisina yksilöinä on selkeästi ilmaistu. EU-jäsenyys on myös tuonut mukaan lapsen oikeuksia koskevia velvoitteita ja myös EU:n perusoikeusasiakirjassa huomioidaan lasten erityisasema.

Suomi on ollut YK:n lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen osapuolena vuodesta 1991 asti. Tänä aikana Suomi on raportoinut YK:n lasten oikeuksien komitealle kolme kertaa, viimeksi loppuvuonna 2003. Komitea käsittelee raportteja yleensä vuoden, kahden kuluttua sen luovuttamisesta. Se käsitteli Suomen edellistä raporttia ja antoi Suomea koskevia suosituksia vuonna 2000."

http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=VNS 2 /2004&base=ermuut&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu