Onko nuorten harrastus mahdollisuudet kuppikuntien käsissä ?
Huskeissa (Haapaveden Jääkiekkojoukkue)tätä tyyliä viedään eteenpäin täydellä teholla.
Joukkueihin otetaan vain niitä ns parhaita pelaajia ja muut ovat sitten täytteenä niitä maksumiehiä. Halvemmaksi kaikille tämäkin homma tulisi jos mahdollisimman paljon poikia olisi mukana joukkuessa. Mutta olettamus on että paremmin pärjätään kun ns parhaat pelaajat vain pelaavat. No, sekin asia on nähty, että samoissa häntäpään sarjoissa mennään vuodesta toiseen. Täytyy vain todeta että on aika umpipuuta tuo pääkoppa kun aina vain jatketaan samaan tyyliin. Muutoksia on eräät henkilöt yrittänyt saada aikaan, mutta todennut tehtävän mahdottomaksi ja siirtyneet seurasta pois. Joukkueet vähenevät entisestään.
Eikä tukija yrityksetkään pitkään tällaista menoa ole tukemassa, sehän on selvä asia. Tukijat varmasti odottavat että heidän tukieurot menee kaikkien siinä laijissa harrastavien nuorten hyväksi. Näin pieni paikkakunta kun Haapavesikin on, niin nämä asiat menee varmasti heidänkin tietoon. Oletan että kohta jäähallilla löytyy luisteluaikoja mihin ajankohtiin vain.

Vastaukset 8
Vanhimmat
käytössä.
ei käyttöaika tuosta nykyisestä voi kasvaa.
nauraa kihertäen, että valmentaja otti mut mukaan vaan siks ku se saa rahaa
nytkin jo ole aukkoja vuoroajoissa. Ainakin oli, kun kävin nettisivulla katsomassa. Lisää niitä vuoroaukkoja on tullut väkisin, kun joukkueita on vähemmän, sehän on aivan selvää.
olla niin, että ns. parempien perheiden lapset pelaavat vain? vähän on sellaista kuullut, sitten maksatetaan osa niillä jotka ovat vain nimellisesti mukana, ei niitä päästetä pelaan,paremmille perheille haetaan vain mainetta???
Muualla seuroissa paremmin tasavertaita, niin pelaa herrojen ja narrien lapset joukkueessa.Ehkä osin myös Haapavedellä?
että kaikilla ostatetaan kamppeet, kaikkia kierrätetään pelireissuilla , ja osaa istutetaan vaihtoaitiossa, kun ne posket hehkuen innosta lähtee pelaamaan
mäöä toivotan koko lajin alimpaan helevettiin , myös haapaveen jääkiekon
joukkuelajista! sielä kasvaa aina ikäluokan suurimmat häiriköt sen tiiän varmasti
puhumattakaan "vanhemmista" ja vielä äideistä jokka huutaa ja kiroilee niille lapsilleen sinne pelikaukaloon.
mä voin suorastaan pahoin ku sitä nään
saarnaa mediassa, että pikkupojille ei riitä neljät harkat viikossa, pitää satsata enemmän harjotteluun
eikö noilla äijänkääkkänöillä oo mitään vastuuta ?
Kyllä nämä äijänkäkkänät on jo aikoja sitten pudonneet kelkasta, myös täällä Haapavedellä.
Näiltä äjänkäkkänöiltähän (Tamminen ja Jukka Jalonen, tämä uusi maa-joukkue valmentaja) nämä peluutamis ideat on tullut, vain parhaat pelaavat (kaksi kentää = 10kpl pelaajaa), muut joutavat ulos. Sitten nämä pikkuseurojen huippuvalmentajat apinoivat näitä ohjeita pilkkua myöten. Tässä on sitten se tulos (tämähän ei vielä ole se lopputulos, koska tämä syndroma on vielä keskeneräinen). Hyvää vauhtia ollaan kuitenkin pikkupaikkakuntien (ja isompienkien) jääkiekkoa hautaamassa lopullisesti. Hyvin menee, vaikka 80-vuotis juhlaa rummutetaan tv-tä myöten...