Kuopion torin alle tuplaten autopaikkoja

STT

Alatorihankkeen suunnittelu jatkuu Kuopiossa. Suunnitelmissa on laajentaa torin alaista pysäköintilaitosta ja peruskorjata kauppahalli. Hallin kellariin rakennetaan mahdollisesti ravintola.

Kaupunginhallitus päätti jatkovalmistelun periaatteista ja uudesta aikataulusta maanantaina.

Suunnitelmien mukaan torinalaisten autopaikkojen määrä kaksinkertaistuisi yli 1300 paikkaan, mikä maksaisi noin 25 miljoonaa euroa. Työt alkaisivat mahdollisesti vuoden kuluttua ja valmistuisivat alkuvuodesta 2012.

Kauppahallin peruskorjauksen arvioidaan maksavan 1,8 miljoonaa euroa. Kustannusarvioon ei sisälly hallin kellariin suunniteltu ravintola, jonka kustannuksista vastaisi pääosin tuleva vuokralainen.

Alatorihankkeeseen liittyy myös runsaasti katu- ja liikennejärjestelyjä. Hankkeen työllistäväksi vaikutukseksi on arvioitu yli 200 henkilötyövuotta.
181157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Savolaissutjakkeilla ei ole jo valmiina parkkiluolaa aivan kävelyetäisyydellä toristansa kuten Turun keskustassa on vajaakäytöllä toimiva Louhi,mitä kätevästi laajentamalla ja ajoramppeja lisäämällä saadaan erittäin toimiva parkkiluola lyhyin etäisyyksin kaikesta tarpeellisesta.Hinta on murto-osan luokkaa verrattuna parkkiluola lobbari-Randellin ja siipeilijöidensä raivokkaasti ajamaan Toriparkkiluolaan.

Äänestä
  • Kukaan ei tunnu muistavan Turun mutaista maapohjaa, yli 40 metriä mutaa, sinne uppoaa paalua ja rautaa poikineen, hintaa kertyy, vielä kun ilmaston sanotaan lämpiävän vesi nousee, vallihauta pettää, Turku vaipuu jokeen

    Äänestä

Kuopion laajennus maksaa 25 miljoonaa ja sillä saadaan 600 parkkiruutua. 42 tuhatta euroa per ruutu. Jos tunti maksaa 3€, niin vaaditaan lähes 14 tuhatta tuntia pysäköintiä per ruutu. Jos laskee että yhdessä ruudussa olisi keskimäärin 10 tuntia pysäköintiä kuutena päivänä viikossa, niin pelkän hallin investoinnin maksamiseen tarvitaan lähes viiden vuoden käyttö.

Yllä olevassa ei ole mukana infrakuluja, eikä tietenkään hallinkäyttö ja ylläpitokuluja.

Mutta Kuopiossa parkki onkin kaupungin omistama eikä sen edes odoteta olevan kannattava.

Turussa kustannukset ovat valitettavasti moninkertaiset, johtuen vaikeammista perustamisolosuhteista. Vuosia sitten tehdyssä laskelmassa puhuttiin jo yli 70 tuhannen euron kustannuksista ruutua kohden. Summa oli heti alkuun alakantissa ja inflaatio on tehnyt tehtävänsä.

Ruutua kohden hintaa tulee niin paljon että on sula mahdottomuus maksaa niitä liiketoiminnan tuloilla, joka tarkoittaa sitä että yhtiö kaatuu ja Turku maksaa takaamansa velat.

Äänestä

http://www.vartti.fi/artikkeli/2cf76820-fb68-4b92-aef8-0b7b451b6c8d

Uusiksi ratikoiksi tulvii ehdokkaita
Kroatialaiset raitiovaunut piristivät katukuvaa viime vuonna. Muilla valmistajilla ei ollut mahdollisuuksia heittää koeajoon tuotannossa olevia mallejaan.   Piritta Mänd

Helsingin uusien matalalattiaratikoiden hankinta on alkanut lupaavasti. EU:n virallisessa lehdessä ollut ilmoitus innosti toistakymmentä vaunuvalmistajaa viestittämään tarjoushalukkuudestaan.

Parhaillaan HKL laatii hankekuvausta, jossa määritetään, mitkä ovat Helsingin tarpeet. Valmistajat vastaavat kyselyyn kertomalla, millaisen vaunun he katsovat parhaiten soveltuvan kaupunkiin. Vasta sen jälkeen käydään varsinainen tarjouskilpailu, jonka on määrä ratketa loppukesästä.

- Jos olisimme aloittaneet jo nyt tarkalla tarjouspyynnöllä, se rajaisi pois monia valmistajia, joilla voi olla hyviä ajatuksia, kommentoi pitkää ja monivaiheista tarjouskierrosta kehittämispäällikkö Ollipekka Heikkilä HKL:stä.

Uudet raitiovaunut joudutaan kuitenkin rakentamaan Helsingin mäkisiin ja talvisiin olosuhteisiin soveltuviksi. Tarjottuun koeajomahdollisuuteen eivät tarttuneet muut kuin kroatialainen valmistaja.

Vaihtoehdot syynätään tarkkaan

Matalalattiaratikoiden tekniikassa ei ole tapahtunut mitenkään merkittävää läpimurtoa, joten vaunujen kunnossapitoon ja elinkaaren kustannuksiin paneudutaan huolellisesti.

Edellisestä tarjouskierroksesta oppineena HKL:ssä tiedetään, mitä on tulossa. Valmistajien puheita kuunnellaan kriittisesti.

- Bombardierin kanssa tehty sopimus on taannut sen, ettei HKL:lle ole koitunut taloudellista tappiota. Mutta sehän ei korvaa sitä, ettei vaunu kuljeta matkustajia, sanoo Heikkilä.

Jos hankinta etenee kitkatta, uusien matalalattiaratikoiden prototyypit tulevat koeajoon vuoden 2011 lopulla. Kaikki 40 kulkupeliä voisivat olla käytössä 2010-luvun lopulla. Ratikat maksavat noin 110 miljoonaa euroa.

Äänestä

Heillä on jo paljon kokemuksia Toriparkista, usealta vuodelta. Mutta tekniikka sen saamiseksi olikin erilainen, kuin Turussa; tehtiin ensin vain pieni halli pienellä vastustuksella ja kun se on todettu hyväksi, lisätään hallia. Harvat vastustavat. Ehkä tässä olisi mallia Turullekin ?? Tehdään ensin vain pieni Toriparkki Yliopistonkadun ja Kauppiaskadun kulmaan. Kustannukset olisivat olemattomat ja vastustajat hiljenisivät vähitellen. Samoin vältettäisiin kallis kansanäänestys. Valitut poliitikot vosivat tehdä rauhassa sitä työtä, mihin kaupungin enemmistö on heidät valinnut.

Äänestä
  • Todellinen kuningasidea sulla. Et ole ajatellut kaupunginvaltuustoon pyrkiä? Miten olisi samalla pieni bussiterminaali kun iso ei mahdu tai pieni juna-asema?

    Herätkää nyt jumalisten todellisuuteen toriparkin kanssa. Se on VAIN JA AINOASTAAN TOK:n ajama hanke jota Wikke ja Börs saisivat parkkipaikkoja LISÄÄ. Rakennuskustannukset ovat niin jumalattomat että pysäköinmakut tulevat koviksi ja TOK:n ihku ihanat asiakasomistajat maksavat bonuksistaan parkkipaikkaa KAUAN!

    Äänestä

  • Mikko V kirjoitti:

    Todellinen kuningasidea sulla. Et ole ajatellut kaupunginvaltuustoon pyrkiä? Miten olisi samalla pieni bussiterminaali kun iso ei mahdu tai pieni juna-asema?

    Herätkää nyt jumalisten todellisuuteen toriparkin kanssa. Se on VAIN JA AINOASTAAN TOK:n ajama hanke jota Wikke ja Börs saisivat parkkipaikkoja LISÄÄ. Rakennuskustannukset ovat niin jumalattomat että pysäköinmakut tulevat koviksi ja TOK:n ihku ihanat asiakasomistajat maksavat bonuksistaan parkkipaikkaa KAUAN!

    miten se voisi olla vain TOK:n ajama hanke, jos suurin osa turkulaisten kunnallisvaaleilla valitsemasta kaupunginvaltuustosta on asian takana ? Kunpa joku minulle tyhmälle maalaiselle tämän selittäisi.... Mutta ilman kaunaa tai poliittisia taka-ajatuksia.

    Äänestä

  • maalaispappa kirjoitti:

    miten se voisi olla vain TOK:n ajama hanke, jos suurin osa turkulaisten kunnallisvaaleilla valitsemasta kaupunginvaltuustosta on asian takana ? Kunpa joku minulle tyhmälle maalaiselle tämän selittäisi.... Mutta ilman kaunaa tai poliittisia taka-ajatuksia.

    Raisiossa on ostari nimeltä mylly. Vähän kyläkauppaa isompi. TOK suunnitteli Myllyn rakentamista Turkuun mutta turun silloiset päättäjät eivät innostuneet epävarman kauppakeskuksen rakentamisesti. Raisio tarjosi tonttia, jonka TOK hyväksyi. Nyt kun TOK ehdottaa toistamiseen jotain "isoa" rakennettavaksi turkuun kaupunginjohto ei uskalla kieltäytyä vaan isolla riskillä vailla järkiperusteita ovat hyväksymässä toriparkin rakentamisen.

    Kaikki perusteet rakentaa toriparkki palvelevat TOK:n kaupallisia etuja (Wikken Börsin parkkipaikka). Esim. Hansaan pääsee aivan yhtä läheltä/kaukaa nykyisestä P-Louhesta. Kovasti väittävät että tunnelit ovat kova juttu ja niissä ihmiset haluavat kulkea keskustassa. Miksi ihmeessä esim. kauppakeskus Forum on niin hiljainen? No juuri sen takia että siellä ei ole juuri ikkunoita ulos --> ahtaan tuntuinen!

    Äänestä

  • maalaispappa kirjoitti:

    miten se voisi olla vain TOK:n ajama hanke, jos suurin osa turkulaisten kunnallisvaaleilla valitsemasta kaupunginvaltuustosta on asian takana ? Kunpa joku minulle tyhmälle maalaiselle tämän selittäisi.... Mutta ilman kaunaa tai poliittisia taka-ajatuksia.

    siksi niille kelpaa namut ja tyhjät lupailut.

    Mikään ei ole niin tyhmä kuin turkulainen poliitikko. Tyhmiä päätöskiä vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • Ai ton näköstä on toriparkissa, en olisi uskonut. Autoja tolleen rivissä ja joku ihmeen käytävä jätetty väliin?? Pakkohan tollanen saada turkuun! Jippii!

    Äänestä

  • Addmm kirjoitti:

    Ai ton näköstä on toriparkissa, en olisi uskonut. Autoja tolleen rivissä ja joku ihmeen käytävä jätetty väliin?? Pakkohan tollanen saada turkuun! Jippii!

    Kovin pieneltä näytä!

    Äänestä

Rakentaja huomasi, että maaperä torin alla oli parasta mahdollista soraa! Se myytiin kunnon voitolla: olihan kuljetusmat kaupungin keskustan tarpeisiin ennätysmäisen lyhyt. Soralle on helppo rakentaa vaikka parkkiluola.

Turussa ei kukaan taida maksaa mitään savivellistä - niin turkulaista "ihtiään" kuin se onkin? Haittaa vaan rakentamista niin pal perusteellisesti.

Äänestä

Jos oikeasti Kuopio ja Mikkeli ovat Turulle jotain esikuvia, niin... Bye bye Turku, Turku good bye. Jätän suosiolla Suomen entisen kaupungin naapurikuntalaisten kaahausradaksi, jos se on kaupungin isienkin pyhin tahto. Turha ihmetellä miksi mm. kaikki julkkiksetkin ovat 90-luvun jälkeen kaikonneet, kutakuinkin heti kun Tuomaansilta ja uusi moottoritie toi keskustaan entistä enemmän autoja.

Äänestä
  • Minulle vakuutettiin, ettei Helsingin kaupunkimoottoritie tuo lisää autoja keskustaan. Sataman liikennekin ohjataan ohikulkutien kautta.

    Kyllä silloin jo vähän ihmettelin, mitä varten sitä sitten oikein rakennettiin jos ei autoja varten!?

    Joskus kyllä epäilen vieläkin asiaa, kun katselen kuinka rekat toinen toisensa perään ajavat kilpaa ritirinnan kahta kaistaa kaupungin ohi.

    Äänestä

  • "Jos oikeasti Kuopio ja Mikkeli ovat Turulle jotain esikuvia"


    Kyllä sitä nyt katselleeaan pienempiä kaupunkeja pitkin Turkulaista nenänvartta.

    Mutta ottakaa huomioon että nämä kaupungit pistävät sentään tuumasta toimeen ja saavat jotakin aikaan.

    Toisin kuin Turku joka jahkailee asioita vuosikymmeniä ja ei sittenkään saa mitään aikaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin muualla kirjoitti:

STT

Alatorihankkeen suunnittelu jatkuu Kuopiossa. Suunnitelmissa on laajentaa torin alaista pysäköintilaitosta ja peruskorjata kauppahalli. Hallin kellariin rakennetaan mahdollisesti ravintola.

Kaupunginhallitus päätti jatkovalmistelun periaatteista ja uudesta aikataulusta maanantaina.

Suunnitelmien mukaan torinalaisten autopaikkojen määrä kaksinkertaistuisi yli 1300 paikkaan, mikä maksaisi noin 25 miljoonaa euroa. Työt alkaisivat mahdollisesti vuoden kuluttua ja valmistuisivat alkuvuodesta 2012.

Kauppahallin peruskorjauksen arvioidaan maksavan 1,8 miljoonaa euroa. Kustannusarvioon ei sisälly hallin kellariin suunniteltu ravintola, jonka kustannuksista vastaisi pääosin tuleva vuokralainen.

Alatorihankkeeseen liittyy myös runsaasti katu- ja liikennejärjestelyjä. Hankkeen työllistäväksi vaikutukseksi on arvioitu yli 200 henkilötyövuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu