"Muisto vain jää"-biisin vuoro?
Sinulle (m).
Onko nyt tullut
151241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
nainen vai mies??
olisi :(
Mutta on kaikki on kiinni sinusta :)
!!!!!!!!
jonka toivoin olevan, sillä hän tietäisi, että en voi vaikuttaa tapaamisiimme. Kaikki riippuu hänestä. Nyt pelkään, että hän ei enää välitä ja pysyttelee siksi niin kaukana.
kyllä tunnistetta jos OIKEASTI haluaa jotakin.
että hän ei OIKEASTI pitäisi siitä, että laittaisin paljon tunnisteita, mutta tekstiini siältyy pari sellaista tunnistetta, että hän luultavasti fiksuna miehenä hoksaa.
minulle niin vastaus on että ei ole. Ei ole minkään hyvästelybiisien vuoro. Eihän me olla vielä päästy oikein alkuunkaan. :)
ei kyllä se ei ollut sulle,se oli mulle.
älä oo noin dorka.
toivon, että olisit se jonka olen tavannut kauan sitten. Ensitapaamisesta on kulunut jo kaksinumeroinen määrä vuosia.
11,5 vuotta aikaa?
on paljon kauemmin, joten et ole sitten, jota toivoin. Mutta ehkä hänkin lukee. Typerähän minä olen ollut, kun en ole jo tajunnut että et enää tahdo nähdäkään. Hyvää loppuelämää sinulle kuitenkin.
"nyt me mennään naimisiin ensi viikon lauantaina" tai jotain..?
minulle sopisi vaikka tämän viikon torstaikin...koska torstai on aina toivoa täynnä..:)
sun kanssa mä menen viellä naimisiin...usko tai älä?
Oliks tuo vastaus siihen kosintaan? Jee. Johan sitä on kyllä odotettukin, mutta että noin pikaiseksi menee häät. Mihinkäs nyt kiiré?
Entäs häämatka? Miten sen käy? Mihin mennään? Oon aina kuvitellu, että mentäs kattomaan niagaran putouksia tai sit jonnekin kuumille lähteille. Tiesitköhän muuten siitä edes, kun ei niistä häistä koskaan kuitenkaan edes puhuttu. Varmaan ootko suunnitellu senkin suhteen kaiken valmiiksi? Mut entäs jos meidän pitää tehdä jotain muutoksia niihin suunnitelmiin, niin onnistuuko se ilman että menee koko konsepti ihan kokonaan sekaisin?