Kukkaromäen

Hiiteen sovittelut ja muut lässytys hössötykset ja kunnon rangaistus ryökäleille.
Tämä jää mieleen parhaiten, paljaalle perseelle ruoskalla niin että nahka räjähtää halki kuin makkaran kuori ja lopuksi istutetaan pakkasella rautaan kiinni.
Rekiä tuskin löytyy taajamasta mutta muukin rauta käy hyvin.
Jo lie vittu jos ihminen on niin älytön ettei tästä opi, niin sitten ei mistään.
81463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

erottaa Kukkaromäki ja Kukkaroniemi toisistaan

Äänestä
  • Oliko se sittenkin Kukkarojärvellä vai peräti Kukkarokujalla?

    Äänestä

Mikä nuorisoa vaivaa, kun kaikki pitää särkeä? Mistä tulee se paha olo, jota on purettava tuolla tavoin toisten omaisuutta rikkomalla? Kenellä olisi aikaa nuorille, kuunnella, keskustella, olla lähellä? Tämä on tulos ns. avainkaulalapsista, kun ei ole isää eikä äitiä muuta kuin nimellisesti huolta pitämässä ja neuvomassa. Ei kasvatus kuulu koulun tehtäviin, vaikka sitä jaksetaan jankuttaa. Kyllä ne opit kotoa on saatava, koulu täydentää niitä.

On sääli, että kun joku paikka kokoontumisille järjestetään, siellä pistetään kaikki palasiksi. Ei se kaupungin omaisuus tule jostain tuntemattomasta, itse me asukkaat se veroeuroilla maksetaan. Jopa nuorisokin tulevaisuudessa, jos heistä enää on töitä tekemään lapsena aloitetun juopottelun ja pillereiden sekakäytön seurauksena. Pelottavaa!!

Äänestä

mitä mies voi housut jalssa tehdä heti rynkyllä ampumisen jälkeen. että pitäkää se turpanne kiinni tai talibaani-eemeli räjäyttää teidät.

Äänestä
  • tämän uhkauksen lähetetyn komeen ip osoitteen. Odota poika milloin ovikello kilahtaa ja tietokoneesi takavarikoidaan tutkintaa varten

    Äänestä

  • poliisi tutkii kirjoitti:

    tämän uhkauksen lähetetyn komeen ip osoitteen. Odota poika milloin ovikello kilahtaa ja tietokoneesi takavarikoidaan tutkintaa varten

    Täsä mä ole tapa kaiki joka jauha TÄTÄ PASKA. Bum tuvas siks pomi jäliltä mökki.

    Äänestä

  • Talibaani Eemeli kirjoitti:

    Täsä mä ole tapa kaiki joka jauha TÄTÄ PASKA. Bum tuvas siks pomi jäliltä mökki.

    Uhkasi räjäyttää koulun,Sama eemeli varasi leirikeskuksen,täystuho Ei puhuta mistään poliisille tuntemattomasta pikkutekijästä

    Äänestä

Kiinassa osataan tuomita. Rotat polvilleen ja niskaan "naksu". Noin 30 senttiä/ pati ja mullat päälle. Taas on muutama ongelma hoidettu.Silmä silmästä toimii. Thaimaassa varkailta ym. katkaistaan käsi ranteesta. Tyngällä on huonompi hajottaa..... pitäiskö ottaa oppia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riehujille kirjoitti:

Hiiteen sovittelut ja muut lässytys hössötykset ja kunnon rangaistus ryökäleille.
Tämä jää mieleen parhaiten, paljaalle perseelle ruoskalla niin että nahka räjähtää halki kuin makkaran kuori ja lopuksi istutetaan pakkasella rautaan kiinni.
Rekiä tuskin löytyy taajamasta mutta muukin rauta käy hyvin.
Jo lie vittu jos ihminen on niin älytön ettei tästä opi, niin sitten ei mistään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu