Ääniä päässä

Eli minulla on ongelma, joka ei tavallista elämääni haittaa, mutta yksin ollessa se todella ahdistaa. Kuulen päässäni ääniä, eräänlaisia kuiskauksia, jotka muuttuvat huudoksi. Toisinaan meteli on niin kova, etten pysty olemaan, vaan hermostun ja yritän peittää sitä muilla äänillä. Yleensä laitan radion päälle tai alan katsoa televisiota, mutta toisinaan kuiskaukset jatkuvat. Se kuulostaa siltä, kuin joku tulisi kaukaa, kuiskaisi jotain korvaani ja lähtisi pois. Lopulta kuiskauksia tulee jatkuvana virtana ja ne muuttuvat kakofoniaksi. Aina en saa selvää sanoista, mutta yleensä ne ovat vain toisistaan riippumattomia sanoja tai lyhyitä järjettömiä lauseita. Olen 20-vuotias ja tätä on jatkunut jo lähes 6 vuotta, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Sressin aikana äänet ovat jatkuvia ja niihin liittyy kummallinen tunne hampaiden "turpoamisesta". Lopulta tuntuu, että hampaani täyttävät koko suun ja kurkunkin. Eli kyselen nyt, kärsiikö joku muu samanlaisesta ongelmasta? Suvussani on periytyvänä skitsofreniaa ja lisäksi äitini ja mummuni syövät kumpikin mielialalääkkeitä (masennus, paniikkihäiriö).
Eli ei hyvältä näytä =( Muuten elän kyllä ihan normaalia elämää, seurustelen, minulla on kavereita...
Kertokaahan, kuulostaako tämä tutulta, vai olenko yksin ongelmineni?
132176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mene hyvä ihminen lääkäriin! toi kuulostaa ihan kauheelta!

Äänestä
  • rohkeesti lääkäriin älä enää oottele

    Äänestä

en kärsi...onneksi...
joo oon aivan samaa mieltä mee lääkäriin..
sanoit että tuntuu ku hampaat täyttäis koko suun...:O
aaaapua....
voi sua...auttaisin jos voisin...:(
mut mun neuvo..
mee ihmees lääkäriin...
en voi älyy miten jo n.6-vuotta oot tota jo kestäny..???
huhuhuhhh..
eips muuta....moiks.

Äänestä

no eihän tossa ole enää mitään vaihtoehtoa kuin että sulla on selvä skitsofrenia puhjennut. sehän alkaa yleensä n. 20v hujakoilla ja yksilöllisesti joskus jopa vuosia aikaisemmin ja toisilla paljon myöhemminkin. oireisiin kuuluu juuri äänet päässä ja muutkin harha-aistimukset, kuten näkee "näkyjä", hahmoja tms mitä muut ei näe. sitten myös iholla voi tulla tuntoaistimuksia (esim. kutinaa joka ei ole todellista). luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka....
mutta nyt pian apua hakemaan milenterveystoimistosta ja saat lääkityksen kohdalleen niin äänetkin häviävät. mutta muista että lääkkkeitä pitää syödä ohjeen mukaan eikä saa jättää yhtään ottamatta, muuten oireet palaavat.

Äänestä

joku on kusettanut sua. ei semmosia ole.
herkkäuskoiset uskovat vaikka nähneensä jumalan. älä ole herkkäuskoinen.

Äänestä

mee ihmeessä lääkäriin! Miekin kuulin ääniä ja isä pakotti psykiatrille. vuosi sitten todettiin sairauden kuva.

Äänestä
  • ...oikeassa siis olen ollut. Kait. pakko kai se on lääkäriin lähteä. ei ne äänet mua silti (ainakaan vielä) haittaa niin paljon, että haluaisin siihen jotain lääkettä syödä. Paraneeko skitsofrenia? Taisi olla tyhmä kysymys.
    Mun mummuni sisko sairastui skitsofreniaan 15-vuotiaana ja oli sen jälkeen täysin poissa pelistä ja tavallisesta elämästä laitoksessa. Mulla on kyseisestä sairaudesta vain tämä kuva. Rikkokaa se kuvitelma. Joohan.

    Äänestä

  • Tuulia kirjoitti:

    ...oikeassa siis olen ollut. Kait. pakko kai se on lääkäriin lähteä. ei ne äänet mua silti (ainakaan vielä) haittaa niin paljon, että haluaisin siihen jotain lääkettä syödä. Paraneeko skitsofrenia? Taisi olla tyhmä kysymys.
    Mun mummuni sisko sairastui skitsofreniaan 15-vuotiaana ja oli sen jälkeen täysin poissa pelistä ja tavallisesta elämästä laitoksessa. Mulla on kyseisestä sairaudesta vain tämä kuva. Rikkokaa se kuvitelma. Joohan.

    Skitsofreniasta paranee. Suurin osa jotka ovat aloittaneet hoidon nuorena parenee täysin.
    Ja jos ei niin lääkkeillä saa ainakin oireet pidettyä kurissa ja elämä on aivan normaalia.
    Pääsee työelämään ja arkeen kiinni. Ei siellä laitoksissa enää nykyään pidetä kauaa. Jos on akuutti kohtaus silloin on hyvä mennä hoitoon, mutta heti kun lakaa toipua saa lähteä kotiin ja palata normaaliin arkielämään.
    Ei skitsofreenikkoja enää edes huomaa. Lääkitys on nykyään niin hyvä, että emme edes huomaa jos joukossamme on joku joka sairastaa mielialan sairautta.
    Itse kärsin depressiosta, mutta ei sitä kukaan huomaa, sillä lääkityksellä saan itseni normaaliin kuntoon, tosin työelämä on ollut pakko jättää toistaiseksi.
    Tytär tässä tokaisi, että sä äiti olet sellainen iloinen masentunut.

    Rohkeasti hakemaan apua, sillä selviää elämästä.

    Äänestä

  • leelia kirjoitti:

    totta, että ajan myötä sairaus paraneen niinkuin itsestään, mutta ei ilman lääkkeitä. Itse syön kolmea eri lääkettä ja hyvin on toiminu. Pisimmillään sairaalassa oon ollu 7 kuukautta.

    Äänestä

  • skitsofrenikko kirjoitti:

    totta, että ajan myötä sairaus paraneen niinkuin itsestään, mutta ei ilman lääkkeitä. Itse syön kolmea eri lääkettä ja hyvin on toiminu. Pisimmillään sairaalassa oon ollu 7 kuukautta.

    Miten muuten olet tullut sinuiksi sairautesi kanssa?
    Oletko hyväksynyt sen osaksi elämääsi, entä miten ympäristö siihen on suhtautunut.

    Itselläni on krooninen masennus ja olen syonyt läkkeitä kohta 20 vuotta. Läheiset ovat hyväksyneet sairauteni, mutta sitten jotkut ei niin läheiset puhuvat siitä kuinka pitäisi parantua. En aina oikein ymmärrä miksi pitäisi parantua, eikö se ole parantumista, että vihdoin viimein hyväksyy oman "erilaisuutensa" ja on iloinen ja onnellinen kaikesta huolimatta.
    Tosin niitä mustia kausia tulee, mutta tiedän että niistä selviää ja lääkitys on onneksi kunnossa.
    Tämä on minun elämäni ja tämä on minun kohtaloni ja olen ennellinen etten näe maailmaa mustavalkoisena vaan siinä on paljon erilaisia värejä, sellaisia joista moni ei edes tiedä.
    Psyyken sairaus on toisaalta ihan siunaus , tuntee aidommin.

    Onnea sinulle elämääsi:)))

    Hyväksyn sairauteni ja vähitellen vanhempanikin alkavat hyväksyä sairauteni, vaikka aluksi yrittivät kiistää sen. Pääsin n. 2 viikkoa sitten pois sairaalasta. Olen ollut 6 kertaa pakkohoidossa, suljetulla. Kamalia kokemuksia.

    Äänestä

  • leelia kirjoitti:

    Skitsofreniasta paranee. Suurin osa jotka ovat aloittaneet hoidon nuorena parenee täysin.
    Ja jos ei niin lääkkeillä saa ainakin oireet pidettyä kurissa ja elämä on aivan normaalia.
    Pääsee työelämään ja arkeen kiinni. Ei siellä laitoksissa enää nykyään pidetä kauaa. Jos on akuutti kohtaus silloin on hyvä mennä hoitoon, mutta heti kun lakaa toipua saa lähteä kotiin ja palata normaaliin arkielämään.
    Ei skitsofreenikkoja enää edes huomaa. Lääkitys on nykyään niin hyvä, että emme edes huomaa jos joukossamme on joku joka sairastaa mielialan sairautta.
    Itse kärsin depressiosta, mutta ei sitä kukaan huomaa, sillä lääkityksellä saan itseni normaaliin kuntoon, tosin työelämä on ollut pakko jättää toistaiseksi.
    Tytär tässä tokaisi, että sä äiti olet sellainen iloinen masentunut.

    Rohkeasti hakemaan apua, sillä selviää elämästä.

    Kävinkin lukemassa skitsofreniasta enemmän, ja mukava kuulla, että siitä voi parantua. En silti koe oireitani mitenkään elämää rajoittavikis muuten, kuin etten halua missään nimessä olla yksin. Olen käynyt nuorisopsykologilla vuoden verran, kun olin 14-vuotias (vakava masennus, HYVIN vaikeat perhesuhteet, itsetuhoa...). Nykyään en käy missään, mutta syön unilääkkeitä, joten minun todellakin olisi syytä hakeutua hoitoon. Jotenkin tuntuu typerältä, että sen jälkeen perheessämme ei ole enää kuin isä, joka ei käy hoidossa...
    Äitini on muutaman vuoden syönyt mielialalääkkeitä masennukseen (ja on erittäin vaikea persoona), pikkusiskoni käy psykologilla, minä olen muuten vain sekaisin ja isälläni on alkoholiongelma. Myös mummuni on nyt mielialalääkityksellä (masennus, paljon luulosairautta) Vanhemmillani on juuri nyt ero käynnissä. Joten nyt ei ehkä ole paras mahdollinen aika puhua. Jos isäni saisi tietää, se voisi olla aika paha paikka, hän kun on usein ottanut negatiivisessa valossa äidin puolelta periytyvän skitsofrenian esille. Se on sellainen hyssyttely-asia meidän perheessä, häpeä oikeastaan. En haluaisi missään nimessä syödä lääkkeitä.

    Mutta...
    Aika näyttää, kyllä minä hengissä pysyn! Ihanaa, että olette jaksaneet vastailla.

    Millähän ilveelle toisen sais hakemaan apua?
    Puoliso kuulee säännöllisen epäsäännöllisesti ääniä, joita sanoo valtion aiheuttamiksi. Satunnaisesti näkee kasvoja edessään tms.
    Asiasta keskustelu menee poikkeuksetta yksipuoliseksi huutamiseksi ja syyttelyksi. Viime aikoina itseäni on syytelty sairaaksi mieleltääni. Kun en ole kovin supliikki miehiä niin tulee lähdettyä usein tupakille odotteleen, että puolisko rauhoittuis.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tuulia kirjoitti:

Eli minulla on ongelma, joka ei tavallista elämääni haittaa, mutta yksin ollessa se todella ahdistaa. Kuulen päässäni ääniä, eräänlaisia kuiskauksia, jotka muuttuvat huudoksi. Toisinaan meteli on niin kova, etten pysty olemaan, vaan hermostun ja yritän peittää sitä muilla äänillä. Yleensä laitan radion päälle tai alan katsoa televisiota, mutta toisinaan kuiskaukset jatkuvat. Se kuulostaa siltä, kuin joku tulisi kaukaa, kuiskaisi jotain korvaani ja lähtisi pois. Lopulta kuiskauksia tulee jatkuvana virtana ja ne muuttuvat kakofoniaksi. Aina en saa selvää sanoista, mutta yleensä ne ovat vain toisistaan riippumattomia sanoja tai lyhyitä järjettömiä lauseita. Olen 20-vuotias ja tätä on jatkunut jo lähes 6 vuotta, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Sressin aikana äänet ovat jatkuvia ja niihin liittyy kummallinen tunne hampaiden "turpoamisesta". Lopulta tuntuu, että hampaani täyttävät koko suun ja kurkunkin. Eli kyselen nyt, kärsiikö joku muu samanlaisesta ongelmasta? Suvussani on periytyvänä skitsofreniaa ja lisäksi äitini ja mummuni syövät kumpikin mielialalääkkeitä (masennus, paniikkihäiriö).
Eli ei hyvältä näytä =( Muuten elän kyllä ihan normaalia elämää, seurustelen, minulla on kavereita...
Kertokaahan, kuulostaako tämä tutulta, vai olenko yksin ongelmineni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu