Kun hehkuttaa lehdissä olevan Niinistön kanssa monista asioista samaa mieltä.
Harkitseeko Urpilainen
loikkaamista?
8191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
malliksi, miten sivistyneesti tehdään politiikkaa valtakunnan tasolla. Ei tarvitse U:n haukkua Niinistöä "vitun mulkuksi", vaan kertoo avoimesti niistä asioista, joista on samaa mieltä. Ottakaahan mallia, ihan reilusti!
mutta kotkalainen kokoomuus olisi halunnut vihreitä loikkareiksi.
Foorumin kommenttien mukaan demareitahan sielläkin jo on. Salmisen lähettäminä?
kokoomuslaisia nähty hanskat kourassa talkoissa. Kohta soluttautuvat riveihinne Kataisen juonimina.
rahvaan tulisi ymmärtää se totuus, että onko kokoomus todellakin tavallisen palkansaajan puolue? Tai ajaako yleensä mikä tahansa porvaripuolue duunarin asiaa valtaan päästyään? Kannattaa ihan aidosti miettiä asiaa. Vaaleissa luvataan kauniita asioita, mutta mikä on totuus vaalien jälkeen? Sitä sopii pohtia.
ala näkyä kenen asioita Jyrki boy Katainen kumppaneineen ajaa. Merkit on jo ilmassa, ei ainakaan palkansaajan. Näyttää kumminkin uponneen sanoma viime vaaleissa kauniisiin ja rohkeisiin palkansaajiin. Säälittävää, toivottavasti silmät ja korvat aukeavat ennen seuraavia vaaleja. Kun taas lähtee työsuhde autot ja kännykät alta.
...joku kokoomus tai Jutta joku.
Telkkarista tulee salkkarit ja kaupasta saa keppanaa.
Tuossa on ikävä kyllä kiteytetty tämän päivän rivikansalaisen poliittinen aktiviteetti.
Aho ja Viinanen kertoili vuoronperään iltauutisissa, että suomalainen työ ei ole kannattavaa. Yrityksissä on liikaa väkeä. ja uskoivathan ne yrittäjätkin, väkeä vähennettin. Työt jäi tekemättä, savutettiin vieläkin vaikuttava pysyvä työttömyys.
Tänään meidän Katainen ja Vanhanen markkinoivat pitkää työhistoriaa, väsyneet ja sairaat vaan mukana työelämässä mahdollisimman pitkään. Ja missä on ne yritykset jotka arvostavat ammattitaitoja myös 50v jälkeen.Yritäppä työllistyä jos menee työpaikka alta. Työttömyyskorvausten pienentäminen on päivän teema. Se siitä palkansaajan puolueista.
kuin demareissa. Liian suuri hyppy Jutalle ja kun äänestäjät tietää taustan, uskottavuus mennyt. Pikkuhiljaa kun näiden feikki kokoomuslaisten aatemaailma paljastuu ja henkilöllisyys, niin ei tipu enää ääniä.