Sherifille

terveisiä

Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Terveys > Vaihtoehtoiset hoidot > Hypnoosi. Polku tarkoittanee sitä, että täällä keskustellaan hypnoosista ja siihen liittyvistä asioista – ei siis muista mielenkiintoisistakaan teemoista. Olenhan ymmärtänyt oikein? Jos näin on niin miksi täältä Suomi24:stä poistetaan toistuvasti hypnoosia käsitteleviä (eikä ainoastaan minun) kirjoituksia?

Yhdistysrekisterissä olevan, valtiontukea koulutukselleen saaneen SHY:n toiminta on julkista. SHYn toiminalla ja koulutuksella on keskeinen osa prosessia, joka aiheutti ”Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittävä työryhmän” asettamisen ministeri Paula Risikon toimesta. Lailla tullaan vaikuttamaan kaikkien ”maallikoiden” – siis myös suggestoterapeuttien ja muiden hypnoosia käyttävien ”maallikoiden” toimintaan. On ehdottomasti julkisen edun piirissä käydä keskustelua SHY:n merkityksestä työryhmän asettamisessa.

Yhdistystoiminnassa kärkevien jopa poleemisten mielipiteiden ilmaisu on lain mukaan sallittua. Nyt kun ”puoskarilain” valmistelu on käynnissä Suomi24:n sensurointitemput alkavat muistuttaa poliittista toimintaa, jonka tarkoituksena on epätoivoisesti estää hypnoosin ja suggestoterapian näkyvä käsittely julkisuudessa. Sensuroinnit ja muut mielipiteen ilmaisun rajoitusyritykset ovat sen verran omalaatuista toimintaa, että niistä käytävä keskustelu kuuluu ehdottomasti julkisen edun piiriin.

SHY:n johto on koko 2000 -luvun toiminnallaan ja linjauksillaan – unohtamatta Hypnologian kirjoituksia – tuhonnut sellaiset yhteiskuntasuhteet ja vaikutuskanavat, joiden kautta olisi voitu vaikuttaa lain tuloon tai sen sisältöön. Arvostuksensa niin hypnoosin asiantuntijana kuin demokraattisena yhteisönä menettänyttä SHY:tä ei ole pitkään aikaan kuin ihmetelty asiantuntija- ja virkamiespiireissä. Vaikutus tulee näkymään ”maallikoiden” toimintamahdollisuuksien määrittelyssä ja siten siitä keskustelu kuuluu ehdottomasti julkisen edun piiriin.

SHY:ssä tapahtuva asiakasturvallisuuden ja asiakkaan oikeuksien väheksyminen pelottavat terveydenhuollon asiantuntijoita. Vaikka otan asian esille viimeisenä niin kaikkein tärkein on keskustelu asiakasturvasta ja asiakkaiden oikeuksista. Ehdottomasti julkisen edun piiriin kuuluva keskustelun aihe.

Olen pyrkinyt saamaan aikaa asiallista keskustelua yllä olevista asioista. Lähettämieni viestien asiallisuudesta kertonee sekin, että olen allekirjoittanut ne omalla nimelläni. Jos haluat tutustua poistettuihin kirjoituksiini niin tutustu blogiini, samalla voit kritisoida ovatko ne hyvien tapojen vastaisia http://vainopertamo.blogspot.com/2009/01/kokemuksia-shyst.html

Sheriffille terveisiä:

Nuo ”perseenreikä” ja ”kusipää” -kirjoitukset ovat loukkaavia ja syytä poistaa välittömästi.

Mutta hypnoosista, sen käyttöön liittyvistä asioista, suggestoterapiasta, hypnoosiyhdistyksistä ja niiden toiminnasta tulee voida kirjoittaa rajoituksetta kunhan se tapahtuu hyvien tapojen mukaisesti. Myös nimien mainitseminen on sallittava kunhan ei käytä loukkaavia ja halventavia nimittelyjä. Tämä koskee erityisesti luottamustehtävissä toimivia henkilöitä, joiden tekemisiä tai tekemättä jättämisiä tulee saada arvostella.

En oikein ymmärrä miksi Suomi24:n hypnoosipalsta toiminnallaan (tahallisesti?) haittaa keskustelua hypnoosista, hypnoosiyhdistyksistä ja niihin liittyvistä asioista. Minulle on esitetty väite, että SHY:n taholta olisi painostettu ja jopa uhkailtu seurauksilla ellei SHY:tä kritisoivia kirjoituksia poisteta. Toisena vaihtoehtona on esitetty, että sheriffinä toimii joku SHY-läinen. Ovathan nuo tietysti mahdollisia mutta en tiedä ovatko ne tosia. Toisaalta tiedän, että nyky-SHY:ssä on pieni ryhmä, joka pyrkii tukahduttamaan kaiken keskustelun.

Väinö Pertamo

7

746

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väiski...

      kauanko sä viitsit toistaa noita samoja juttuja. Tosiasioitahan ne ovat, mutta tulee mieleen että oletko sinä kyrpiintynyt vai onko sun narsismia loukattu niin pahasti, että jatkat tuota saman asian toistoa. Eiköhän nuo faktat ole kaikkien tiedossa?

      • sensuroida

        ...asiatyylinen järjestöpolitiikkanne ja liiketoimienne arviointia? Aiotaanko pitkäänkin jatkaa julkisesti toimivan ja yhteiskunnan avustuksia saaneen yhteisön politiikkaa ja sen jäseniinsä tai asiakkaisiin kohdistamia toimia koskevan kirjoittelun tukahduttamista?

        Koska sellainen mielipiteiden poistaminen aikuttaa systeemattiselta ja järjestäytyneeltä, alkaa suggestioalan yhdistystoiminta kiinnostaa laajemminkin.

        Täällä vallitsee ulkopuolisen silmin sellainen kuvio, että keskustelun häirintä pelleilyillä, piikittelyillä tai loukkauksilla sallitaan, mutta puuhien asiakritiikkiä ei suvaittaisia - ja nimenomaan yhden henkilön asiallisia kirjoituksia poistetaan systemaattisesti.

        Ei ainakaan kirkasta hypnologien kuvaa yksilönoikeuksien, sananvapauden ja avoimuuden kunnioittajina.


      • kritiikinsieto

        Toisensa leikkaavien "kenttienne" asenteet avointa yhteiskuntaa ja tavallistenkin kansalaisten mielipidevapautta kohtaan poikkeaa turhan paljon mainstreamista.

        http://www.hypnoosi.net/phpBB2/viewtopic.php?t=103

        Toivottavasti edes asiakkaan oikeusturvaa, koulutettavan kuluttajansuojaa ja läheisten huolta kunnioitetaan hypnotisoijien "kentillä" paremmin kuin kansalaisten keskustelunvapautta ja suostumisesta oppienne ja yhteisöjenne julkiseen tarkasteluun.


    • arvostelu on..

      Julkisen yhteisön toiminnan arvostelu on osa sananvapautta. Ja sen perustana on Suomen perustuslaki. Suomi24:n ylläpito syyllistyy siis perustuslain vastaiseen toimintaan, poistaessaan näitä esim. Väiskin asiallisia kirjoituksia.

      Mikäli SHY:n lonkerot ovat ulottuneet niin pitkälle, että heillä on valta ja voima saada aikaiseksi näitä itselleen ei niin kovinkaan mairittelevia kirjoituksia, ei voi kuin ihmettellä ylläpidon asennetta.

      Olen lähettänyt useamman sähköpostikyselyn Suomi24:n ylläpidolle koskien näitä poistoja, mutta en ole sanut yhtäkään vastausta. Koska kyseessä on yksilön sananvapautta estävä toiminta, niin onhan eräs vaihtoehto että asia annetaan poliisin tutkittavaksi.

      Tapani Henttonen
      Suggestoterapeutti
      Nummela

    • puhdistus viipyy?
      • tarkoitat

        viestipuhdistuksella ?


    • Jonas77

      tsekkailin Pertamon blogin. ei ole ollut mitään pätevää syytä poistaa kaverin kirjoituksia palstalta. enpä ole moiseen järjestö-"toimintaan" ennen törmännytkään. tosi outoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      104
      9719
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      4982
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      66
      4749
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      5
      3243
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2451
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1696
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1468
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      53
      1441
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1408
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1331
    Aihe