Kumppanin löytäminen on lienee helpompaa niille, joilla on kyky ihastua helposti. Vai onko heillä vain rima alempana eli kelpuuttavat toisen kumppanikseen vähemmin vaatimuksin?
Ilmiö on minulle mysteeri, koska itse tarvitsen tietynlaisen sisäisen klik -tuntemuksen, ennen kuin joku alkaa kiinnostamaan. Ja tämä ihanuus tapahtuu todella harvoin. Monet kaverit sen sijaan löytävät seuralaisia ja tuntuvat ajautuvan ihan vakaviinkin ihmissuhteisiin kännissä örveltäessään, deitti-palstojen kautta, melkein missä vaan. Kun yksi jää/jättää, uusi löytyy muutamassa kuukaudessa viimeistään. Ihmiset katsovat jonkun sopivan seurustelukumppanikseen esim. pelkästään siksi, että tämä sattuu olemaan vapaa ja oikean ikäinen. Ystäväni sanoi nyk. kumppaninsa löydettyään, että ei hän kummoinen ole, mutta kelpaa. Ei kuulostanut ihastukselta, eikä rakkaudesta voinut puhua, mutta he ovat olleet yhdessä nyt varmaan 10v.
Itselläni ei helposti ihastumisen kykyä siis ole, joten luonto ei mielestäni ole tasapuolinen lahjoja jakaessaan. Sanokaa vaan reilusti krantuksi, mutta omasta mielestänin kyse ei ole siitä. Enemminkin ujoudesta tai jostain muusta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minusta tuo on pitkälti ulkonäkökysymys. Hyvännäköiset ihmiset vetävät puoleensa vastakkaisen sukupuolen edustajia ja siitä joukosta sitten aina löytyy joku todella kiinnostava yksilö.
Tietysti vaikka olisi miten kaunis/komea, mutta jos ei ikinä käy missään niin sitten tilanne voi olla toinen juttu.
Mutta, normaalilla sosiaalisella ihmisellä riittää seuraa.
Ehkä kaikki eivät halua olla voimakkaasti ihastuneita kun seurustelevat koska elämä on niin raskasta jos ajatukset pyörivät vain siinä vastapuolessa.
Sellainen pieni ihastus voi tulla helpostikin, mutta vain parin-kolmen vuoden välein tulee vastaan sellainen ihminen, ettei parinkaan tapaamisen jälkeen löydy mitään mikä tunnelman latistaisi, eli sellainen oikea ja kunnon ihastuminen. Harmi vain olen avioliitossa.. toki tunteiden osalta kuolleessa sellaisessa, mutta silti.
Ja mitä tulee tuohon toisten nopeaan ihastumiseen, niin olen havainnut (ja ihmetellyt) itsekin tuota, että joku voi löytää kuukaudessa-parissa eron jälkeen uuden suhteen.. eihän niitä "oikeita" voi olla niin paljon, että sellainen noin vain baarista hakemalla löytyy.. mutta meitä on joka junaan ja osa jää asemallekin :)