Tiltun elämäntarina.
Tiltu oli 8-vuotias katutyttö, kun poliisi otti hänet talteen ja
toimitti hänet Sortavalan diakonissalaitokseen hoidettavaksi. Tyttö
saatiin kiinni, kun hän raivokohtauksen huumamana oli juoksemassa
merenrantaa kohti ja kun oma koti oli perin kurja, oli lapsiraukalle
saatava hoitoa muualta. Tiltu lienee syntyessään ollut samanlainen kuin
muutkin lapset. Mutta kerran kun tyttö oli äidin sylissä, löi isä
juovuspäissään äitiä ja siitä toisella ikävuodellaan oleva pienokainen
säikähti niin, että silloin lienee saanut sen vamman, joka loppuijäksi
teki hänestä ruumiillisest ja henkisesti viallisen lapsen. Sekä tauti
että huono ympäristö turmelivat tytön pienestä pitäen. Jo
kahdeksanvuotiaana oli hänellä kehittyneet katulasten tavat. Tiltu
valehteli ja varasteli, kuleksi ja kerjäili, ja rivossa puhetavassa hän
veti vertoja vanhoille katusankareille. Ei ollut tytön kesyttäminen
uudessa kodissa helppoa. Kadulla opitut tavat eivät hevillä hänestä
lähteneet, semminkin kerjääminen. Väsymätön hän oli ahdistamaan
pyynnöllään Antakaa viis´penniä. Alussa oli hän myös paha
karkailemaan ja varsin itsepäinen. Kummastellen uusia tapoja hän kerran
kysyikin Pitääkö Sortavalassa totella heti Erittäin olivat
pienokaisessa kehittyneet leipähuolet. Aina hän pelkäsi ruuan
loppumista, ja kun pelko näyttäytyi turhaksi, hän kerrankin kimakalla
äänellään lausui ilmi ihmettelynsä Asuuko Sortavalassa vain rikkaita
ihmisiä, kun ei ruoka koskaan lopu Saako täällä ruokaa ilman
kerjäämistä - Kerran kun hänen luokseen laitoksen yläkerrasta tuli
Antti niminen toinen hoidettava, kysyi Tiltu tiukasti pojalta, mitä hän
sinne tuli. Tulin sinua kattoon (katsomaan), oli sinua niin ikävä,
virkkoi Antti. Vai minua kattoon - tänne tulit elätettäväksi, oli
tytön halveksiva vastaus. Rusinasoppa ja paisti oli parasta, mitä Tiltu
tiesi. Kun sitä saatiin sunnuntaina, saattoi hän maanantaista alkaen
joka päivä kysyä Joko se sunnuntai tulee, että saisi rusinasoppaa,
saanko viis´vaterkkaa Uudessa kodissa puhuttiin Tiltulle taivaasta.
Sen hän käsitti omalla tavallaan. Saako siellä viis´ vaterkkaa
rusinasoppaa Saako siellä paistia Saako, utelee tyttö. Ja nyt aina
hokemaan taivaasta. Täti, ottaako Jumala taivaaseen, jos minä pyydän
Ottaa. Nyt tyttö kiertämään pihaa, ääneen rukoillen Hyvä Jumala,
olekee Työ niin hyvä ja ottakee minua taivaaseen. Hyvä Jumala, olekee
Työ niin hyvä jne. yhtämittaisesti toistaen ehkä tuntikauden. Pihalla
odotteli ajuri, ja hartaaksi kävi tämänkin mieli, hänen kuunnellessaan
lapsen yksinkertaista pyyntöä. Oikein tätien hermot pantiin koetukselle,
kun tyttö lakkaamatta ahdisteli kysymyksiiään samoista asioista,
semminkin taivaasta ja rusinasopasta. Täytyy ensin kuolla, ja sitten
pannaan kirstuun, niinkuin Kallukin pantiin, selittää täti. Tämäpä jäi
Tiltun mieleen. Eräänä päivänä on Tiltu kadonnut. Ei löydetä mistään,
vaikka kuinka etsittäisiin. Lopulta oli muutamalla hoitajalla asiaa
kellarikäytävään. Tänne oli työhuoneesta tuotu valmistunut pieni
ruumisarkku. Arkussa on kansi väällä, mutta kannen raosta pistää esiin
heiluva käsi. Hoitaja säikähtää niin outoa näkyä, ettei tohdi mennä
perille, vaan huutaa toisia avuksi. Ja kun joukossa avataan kansi, on
arkussa - Tiltu. Eikä ymmärrä tyttöparka ollenkaan vaatimusta tulla pois
arkusta, kun juuri on selitetty, että sitä tietä taivaaseen mennään.
Mutta Tiltun ruumiillinen vamma oli sitä laatua, ettei hänen tarvinnut
kovinkaan kauan odottaa taivaaseen pääsyä. Pitkä ja vaikea oli kuitenkin
kuolintauti. Yhdeksättä kuukautta oli oltava vuoteen omana. Monta
miellyttävää kohtausta on kerrottu tältä kovalta ajalta. Mainittakoon
vain pari. Joku Tiltun entisistä hoitajista oli lähettänyt hänelle parin
ruskeita villasukkia - ja tästäpä jotain tuli! Minkä ilon nuo sukat
Tiltulle valmistivatkaan. Tuntui melkein kuin olisi viikatemieskin
viivähtänyt hetkeksi tuota kuvaa katsahtamaan. Rakkaat sukat riippuivat
vuoteen laidalla, ja suuret, loistavat lapsensilmät niitä säteillen
katselivat. Onko ne Tiltun omat - oikein ihka omat Antaako Jumala
taivaassakin niitä pitää Pyydän Jumalan panemaan ne päällekin! Hyvä on
- oikein omat! niin livertelee lapsonen, ja pieni, valkoinen kätönen
silittämistään silittää rakkaudenlahjaa. Verrattain valoisaa aikaa oli
Tiltulle ollut laitoksessa olo. Mutta oli sielläkin hänen mielessään
puutteensa. Poistunevatko ne taivaassa Siinä mielessä hän eräänä
päivänä kysyi; Tuleeko Allikin taivaaseen Alli oli potilasraukka,
joka oli paha lyömään. Tiltuparka pelkäsi, että tuo kiusoittelija
mahdollisesti hänkin pääsisi taivaaseen sielläkin rauhaa häiritsemään.
Myöskin tuumitteli lapsi, otetaanko taivaassa pois ohimossa oleva suuri
kuhmu, joka varsinkin taudinkohtausten aikana tavattomasti pingottui. Ei
katkennut vähällä heikko elämänlanka. Kauhea oli kuolinkamppaus. Kahtena
vuorokautena oli kohtauksia lakkaamatta, ensin viiden minuutin väliajoin
ja sitten vain kolmen. Viimeisinä päivinä ei ollut yhtään kohtauksia. Ja
kun silmä oli kuoloon ummistunut, painui samassa pelätty kuhmu aivan
olemattomaksi. Turha oli ollut Tiltun huoli. Hautausmaalla oli
laitoksella varsin kauniissa rauhallisessa metsikössä oma osastonsa.
Tänne kätkettiin Tiltun tomumaja. Juhlallinen oli hetki, kun pappi
haudalla johdatti mieleen Tiltun vaiheet. Nälkää, sairautta, tylyyttä,
armottomuutta, ilotonta elämää - siinä Tiltun lapsuus. Katu oli kouluna.
Kerjuu, valehtelu, rivot sanat opittavana Ja pian Tiltu siinä koulussa
kehittyi. Uusi päivä nousi Tiltu-poloiselle, kun hän pääsi tänne uuteen
kotiin, hellien tätien hoitoon. Nyt ei tarvinnut talven tuiskuun ja
pakkaseen lähteä kerjäämään, eikä ruoka kesken loppunut. Vieläpä Tiltu
sai täällä kuulla kolmannesta kodista, jonka tädit sanoivat olevan hyvän
Jumalan luona taivaassa. Vähän Tiltu siitä ymmärsi. Siitä hän vain
tahtoi tulla vakuutetuksi, ettei siellä ole kipua eikä ruuanpuutetta. -
- Nyt saa Tiltu kasvoista kasvoihin nähdä Jeesuksen ja kokea, että
taivaassa on paljon parempaa ja ihanpaa kuin hän koskaan osasi
kuvitellakaan, päätti pappi puheensa.
Aili hyppii varpaillaan kuin lintu. Juoppo isä läksi lapsen 6 viikon
vanhana ollessa Amerikkaan, eikä sen jälkeen ole pitänyt huolta
perheesrään. 3 vuoden vanhana tyttö alkoi lyödä päätään esineitä vasten,
oli kovin levoton, eikä nukkunut paljon ensinkään. Äidin täytyi yöt
päivät kanneksia häntä, kunnes ei enää jaksanut; lopulta hän sai kunnan
suostumaan lähettämään lapsen Sortavalan laitokseen. Aili on perin ovela
ja kiusallinen, on varsin paha lyömään ja puremaan mitä eteen sattuu,
ihmisiä, esineitä ja itseään.
Huugo esiintyy myöskin kuvassa 15 halonkantajana. Hän onkin jo vankka
poika. Neljävuotiaana laitokseen tuotaessa hän oli hervoton kuin
lankavyyhti, kalpea ja surkea, ei pystynyt jaloilleen eikä puhunut.
Mutta niinpä oli hänen entinen hoitonsakin ollut senmukaista. Äiti oli
naimaton tylsämielinen talontytär. Huugoa oli syysmyöhään pidetty yksin
kylmässä aitassa ja sittemmin tuvannurkkaan tehdyssä karsinassa. Isoäiti
vuodostaan kirosi sekä äitiä että lapsia. Huugolla oli nim. lisäksi yhtä
avuttomassa tilassa oleva nuorempi veli, kitukasvuinen Kallu. Tämä eli
näöltään tajutonta elämää pienessä sängyssään, mutta huomattiin kerran
kaikkien ihmeeksi hyräilevän kuulemaansa laulunvirttä. Kallu on jo
kuollut.
Unto ei ole hänkään enää laitoksessa. Kun hän oli 4 kuukauden ikäinen,
alkoivat hänen jäsenensä pehmetä. 2-vuotiaana hän rupesi määräaikoina
huutamaan ja puremaan itseään.
Natu on keskellä kuvaa olevan tytön nimi. Äitinsä on Suomalainen, mutta
isä Vienankarjalainen laukunkantaja. Lapsi on hauskannäköinen, mutta
kuuromykkä ja ja tylsä. 9-vuotisena laitokseen tuotaessa oli hän niin
rampa, että aina vain istuskeli kyyryssä paikallaan, ja hyvin epäsiisti.
Laitoksessa hän oppi kävelemään ja siistiksi. Mielitekonsa oli
huopapeitteistä ja sukista repiä langanpätkiä, jotka imeskelemällä
liotettiin päistä ja sitten erinnäisellä taidolla heitettiin kattoon ja
seiniin niin että tarttuivat niihin kiinni. Höyhenen hän taas saattoi
puhaltelemalla pitää pitkät ajat ilmassa. Natu oli hyvin kiivas ja
itsepäinen. Tovereilleen hän ei olisi suonut mitään leikkikaluja, mutta
itse hän osasi tuohesta valmistaa joitakin leluja.
Sigurd on jo kuollut. Hän oli tylsä, sokea, mykkä ja rampa. Hänh huusi
usein, löi itseään ja kaivoi tyhjiä silmäkuoppiaan, jotka olivat syvällä
pään sisässä. Kun hänet tuotiin laitokseen, oli koko iho ruvessa, ja
pysyi se edelleen aina punaisena. Sigurd parani huomattavasti, oli
hyvällä tuulella ollessaan niin iloinen, että naureskeli oikein
sydämestään. Paljon hän piti hyväilemisestä.
Kalle oli sokea, kuuromykkä ja tylsä, eikä kyennyt kävelemään muuten
kuin taluttamalla, istui muutoin aina paikallaan. Millään keinoa ei
häntä saatu muuta syömään kuin leipää ja maitoa. Puuhevoseensa hän oli
niin mieltynyt, ettei hennonnut jättää sitä yöksikään, joten monesti yön
hiljaisuudessakin saattoi kuulua Kallen hevosen kolahdukset sängyn
laitaa vasten.
Väinö on kotoisin kaukaa Lapin rajoilta, kuulee, mutta ei puhu, on hyvin
epäsiisti ja älytön. Hyppien yhdessä kohdon hän käsillään lakkaamatta
tekee tahdottomia liikkeitä silmäin kohdalla. Tovereistaan välittämättä
hän elää vain omaa hiljaista elämäänsä.
Tiltu oli 8-vuotias katutyttö, kun poliisi otti hänet talteen ja
toimitti hänet Sortavalan diakonissalaitokseen hoidettavaksi. Tyttö
saatiin kiinni, kun hän raivokohtauksen huumamana oli juoksemassa
merenrantaa kohti ja kun oma koti oli perin kurja, oli lapsiraukalle
saatava hoitoa muualta. Tiltu lienee syntyessään ollut samanlainen kuin
muutkin lapset. Mutta kerran kun tyttö oli äidin sylissä, löi isä
juovuspäissään äitiä ja siitä toisella ikävuodellaan oleva pienokainen
säikähti niin, että silloin lienee saanut sen vamman, joka loppuijäksi
teki hänestä ruumiillisest ja henkisesti viallisen lapsen. Sekä tauti
että huono ympäristö turmelivat tytön pienestä pitäen. Jo
kahdeksanvuotiaana oli hänellä kehittyneet katulasten tavat. Tiltu
valehteli ja varasteli, kuleksi ja kerjäili, ja rivossa puhetavassa hän
veti vertoja vanhoille katusankareille. Ei ollut tytön kesyttäminen
uudessa kodissa helppoa. Kadulla opitut tavat eivät hevillä hänestä
lähteneet, semminkin kerjääminen. Väsymätön hän oli ahdistamaan
pyynnöllään Antakaa viis´penniä. Alussa oli hän myös paha
karkailemaan ja varsin itsepäinen. Kummastellen uusia tapoja hän kerran
kysyikin Pitääkö Sortavalassa totella heti Erittäin olivat
pienokaisessa kehittyneet leipähuolet. Aina hän pelkäsi ruuan
loppumista, ja kun pelko näyttäytyi turhaksi, hän kerrankin kimakalla
äänellään lausui ilmi ihmettelynsä Asuuko Sortavalassa vain rikkaita
ihmisiä, kun ei ruoka koskaan lopu Saako täällä ruokaa ilman
kerjäämistä - Kerran kun hänen luokseen laitoksen yläkerrasta tuli
Antti niminen toinen hoidettava, kysyi Tiltu tiukasti pojalta, mitä hän
sinne tuli. Tulin sinua kattoon (katsomaan), oli sinua niin ikävä,
virkkoi Antti. Vai minua kattoon - tänne tulit elätettäväksi, oli
tytön halveksiva vastaus. Rusinasoppa ja paisti oli parasta, mitä Tiltu
tiesi. Kun sitä saatiin sunnuntaina, saattoi hän maanantaista alkaen
joka päivä kysyä Joko se sunnuntai tulee, että saisi rusinasoppaa,
saanko viis´vaterkkaa Uudessa kodissa puhuttiin Tiltulle taivaasta.
Sen hän käsitti omalla tavallaan. Saako siellä viis´ vaterkkaa
rusinasoppaa Saako siellä paistia Saako, utelee tyttö. Ja nyt aina
hokemaan taivaasta. Täti, ottaako Jumala taivaaseen, jos minä pyydän
Ottaa. Nyt tyttö kiertämään pihaa, ääneen rukoillen Hyvä Jumala,
olekee Työ niin hyvä ja ottakee minua taivaaseen. Hyvä Jumala, olekee
Työ niin hyvä jne. yhtämittaisesti toistaen ehkä tuntikauden. Pihalla
odotteli ajuri, ja hartaaksi kävi tämänkin mieli, hänen kuunnellessaan
lapsen yksinkertaista pyyntöä. Oikein tätien hermot pantiin koetukselle,
kun tyttö lakkaamatta ahdisteli kysymyksiiään samoista asioista,
semminkin taivaasta ja rusinasopasta. Täytyy ensin kuolla, ja sitten
pannaan kirstuun, niinkuin Kallukin pantiin, selittää täti. Tämäpä jäi
Tiltun mieleen. Eräänä päivänä on Tiltu kadonnut. Ei löydetä mistään,
vaikka kuinka etsittäisiin. Lopulta oli muutamalla hoitajalla asiaa
kellarikäytävään. Tänne oli työhuoneesta tuotu valmistunut pieni
ruumisarkku. Arkussa on kansi väällä, mutta kannen raosta pistää esiin
heiluva käsi. Hoitaja säikähtää niin outoa näkyä, ettei tohdi mennä
perille, vaan huutaa toisia avuksi. Ja kun joukossa avataan kansi, on
arkussa - Tiltu. Eikä ymmärrä tyttöparka ollenkaan vaatimusta tulla pois
arkusta, kun juuri on selitetty, että sitä tietä taivaaseen mennään.
Mutta Tiltun ruumiillinen vamma oli sitä laatua, ettei hänen tarvinnut
kovinkaan kauan odottaa taivaaseen pääsyä. Pitkä ja vaikea oli kuitenkin
kuolintauti. Yhdeksättä kuukautta oli oltava vuoteen omana. Monta
miellyttävää kohtausta on kerrottu tältä kovalta ajalta. Mainittakoon
vain pari. Joku Tiltun entisistä hoitajista oli lähettänyt hänelle parin
ruskeita villasukkia - ja tästäpä jotain tuli! Minkä ilon nuo sukat
Tiltulle valmistivatkaan. Tuntui melkein kuin olisi viikatemieskin
viivähtänyt hetkeksi tuota kuvaa katsahtamaan. Rakkaat sukat riippuivat
vuoteen laidalla, ja suuret, loistavat lapsensilmät niitä säteillen
katselivat. Onko ne Tiltun omat - oikein ihka omat Antaako Jumala
taivaassakin niitä pitää Pyydän Jumalan panemaan ne päällekin! Hyvä on
- oikein omat! niin livertelee lapsonen, ja pieni, valkoinen kätönen
silittämistään silittää rakkaudenlahjaa. Verrattain valoisaa aikaa oli
Tiltulle ollut laitoksessa olo. Mutta oli sielläkin hänen mielessään
puutteensa. Poistunevatko ne taivaassa Siinä mielessä hän eräänä
päivänä kysyi; Tuleeko Allikin taivaaseen Alli oli potilasraukka,
joka oli paha lyömään. Tiltuparka pelkäsi, että tuo kiusoittelija
mahdollisesti hänkin pääsisi taivaaseen sielläkin rauhaa häiritsemään.
Myöskin tuumitteli lapsi, otetaanko taivaassa pois ohimossa oleva suuri
kuhmu, joka varsinkin taudinkohtausten aikana tavattomasti pingottui. Ei
katkennut vähällä heikko elämänlanka. Kauhea oli kuolinkamppaus. Kahtena
vuorokautena oli kohtauksia lakkaamatta, ensin viiden minuutin väliajoin
ja sitten vain kolmen. Viimeisinä päivinä ei ollut yhtään kohtauksia. Ja
kun silmä oli kuoloon ummistunut, painui samassa pelätty kuhmu aivan
olemattomaksi. Turha oli ollut Tiltun huoli. Hautausmaalla oli
laitoksella varsin kauniissa rauhallisessa metsikössä oma osastonsa.
Tänne kätkettiin Tiltun tomumaja. Juhlallinen oli hetki, kun pappi
haudalla johdatti mieleen Tiltun vaiheet. Nälkää, sairautta, tylyyttä,
armottomuutta, ilotonta elämää - siinä Tiltun lapsuus. Katu oli kouluna.
Kerjuu, valehtelu, rivot sanat opittavana Ja pian Tiltu siinä koulussa
kehittyi. Uusi päivä nousi Tiltu-poloiselle, kun hän pääsi tänne uuteen
kotiin, hellien tätien hoitoon. Nyt ei tarvinnut talven tuiskuun ja
pakkaseen lähteä kerjäämään, eikä ruoka kesken loppunut. Vieläpä Tiltu
sai täällä kuulla kolmannesta kodista, jonka tädit sanoivat olevan hyvän
Jumalan luona taivaassa. Vähän Tiltu siitä ymmärsi. Siitä hän vain
tahtoi tulla vakuutetuksi, ettei siellä ole kipua eikä ruuanpuutetta. -
- Nyt saa Tiltu kasvoista kasvoihin nähdä Jeesuksen ja kokea, että
taivaassa on paljon parempaa ja ihanpaa kuin hän koskaan osasi
kuvitellakaan, päätti pappi puheensa.
Aili hyppii varpaillaan kuin lintu. Juoppo isä läksi lapsen 6 viikon
vanhana ollessa Amerikkaan, eikä sen jälkeen ole pitänyt huolta
perheesrään. 3 vuoden vanhana tyttö alkoi lyödä päätään esineitä vasten,
oli kovin levoton, eikä nukkunut paljon ensinkään. Äidin täytyi yöt
päivät kanneksia häntä, kunnes ei enää jaksanut; lopulta hän sai kunnan
suostumaan lähettämään lapsen Sortavalan laitokseen. Aili on perin ovela
ja kiusallinen, on varsin paha lyömään ja puremaan mitä eteen sattuu,
ihmisiä, esineitä ja itseään.
Huugo esiintyy myöskin kuvassa 15 halonkantajana. Hän onkin jo vankka
poika. Neljävuotiaana laitokseen tuotaessa hän oli hervoton kuin
lankavyyhti, kalpea ja surkea, ei pystynyt jaloilleen eikä puhunut.
Mutta niinpä oli hänen entinen hoitonsakin ollut senmukaista. Äiti oli
naimaton tylsämielinen talontytär. Huugoa oli syysmyöhään pidetty yksin
kylmässä aitassa ja sittemmin tuvannurkkaan tehdyssä karsinassa. Isoäiti
vuodostaan kirosi sekä äitiä että lapsia. Huugolla oli nim. lisäksi yhtä
avuttomassa tilassa oleva nuorempi veli, kitukasvuinen Kallu. Tämä eli
näöltään tajutonta elämää pienessä sängyssään, mutta huomattiin kerran
kaikkien ihmeeksi hyräilevän kuulemaansa laulunvirttä. Kallu on jo
kuollut.
Unto ei ole hänkään enää laitoksessa. Kun hän oli 4 kuukauden ikäinen,
alkoivat hänen jäsenensä pehmetä. 2-vuotiaana hän rupesi määräaikoina
huutamaan ja puremaan itseään.
Natu on keskellä kuvaa olevan tytön nimi. Äitinsä on Suomalainen, mutta
isä Vienankarjalainen laukunkantaja. Lapsi on hauskannäköinen, mutta
kuuromykkä ja ja tylsä. 9-vuotisena laitokseen tuotaessa oli hän niin
rampa, että aina vain istuskeli kyyryssä paikallaan, ja hyvin epäsiisti.
Laitoksessa hän oppi kävelemään ja siistiksi. Mielitekonsa oli
huopapeitteistä ja sukista repiä langanpätkiä, jotka imeskelemällä
liotettiin päistä ja sitten erinnäisellä taidolla heitettiin kattoon ja
seiniin niin että tarttuivat niihin kiinni. Höyhenen hän taas saattoi
puhaltelemalla pitää pitkät ajat ilmassa. Natu oli hyvin kiivas ja
itsepäinen. Tovereilleen hän ei olisi suonut mitään leikkikaluja, mutta
itse hän osasi tuohesta valmistaa joitakin leluja.
Sigurd on jo kuollut. Hän oli tylsä, sokea, mykkä ja rampa. Hänh huusi
usein, löi itseään ja kaivoi tyhjiä silmäkuoppiaan, jotka olivat syvällä
pään sisässä. Kun hänet tuotiin laitokseen, oli koko iho ruvessa, ja
pysyi se edelleen aina punaisena. Sigurd parani huomattavasti, oli
hyvällä tuulella ollessaan niin iloinen, että naureskeli oikein
sydämestään. Paljon hän piti hyväilemisestä.
Kalle oli sokea, kuuromykkä ja tylsä, eikä kyennyt kävelemään muuten
kuin taluttamalla, istui muutoin aina paikallaan. Millään keinoa ei
häntä saatu muuta syömään kuin leipää ja maitoa. Puuhevoseensa hän oli
niin mieltynyt, ettei hennonnut jättää sitä yöksikään, joten monesti yön
hiljaisuudessakin saattoi kuulua Kallen hevosen kolahdukset sängyn
laitaa vasten.
Väinö on kotoisin kaukaa Lapin rajoilta, kuulee, mutta ei puhu, on hyvin
epäsiisti ja älytön. Hyppien yhdessä kohdon hän käsillään lakkaamatta
tekee tahdottomia liikkeitä silmäin kohdalla. Tovereistaan välittämättä
hän elää vain omaa hiljaista elämäänsä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.