eka kerta

^minä vain^

****** Pikkujoulu ********

Oli lauantai iltapäivä, joulukuun aikoihin. Odotin kaveriani Jenniä meille, olin saanut kuin saanutkin perheeni lähtemään yöksi pois. Olisimme "viettämässä iltaa" parin kaverin kanssa. Ajatukset olivat tietysti vähän toiset, odotimme paria jätkää jotka toisivat kaikkien juomat. Emme olleet ihan varmoja ketä kaikkia tulisi, mutta sen tiesimme että Jennin kanssa olisimme ainoat tytöt.

Kello tuli viisi ja pojat saapuivat meille. Siinä oli kaverimme Joona, Tuomas, Anssi ja Nikolas. Olin ihan umpirakastunut Tuomakseen, olin kai vihjaillut hänelle siihen suuntaan, mutta siitä ei oolut sen enempää puhuttu, koska hänellä oli asiat sekaisin tyttöystävän jätettyä hänet.

Noh ilta alkoi hyvissä merkeissä, juomaa meni alas kurkusta ja jutun taso alkoi olla naurettavaa. Kaikilla oli hauskaa ja sivusilmällä katselin Tuomaksen touhuja, hän oli niin suloinen istuessaan kaljapullo kädessään toisella sohvalla. Vinkkasin hänelle silmää. Otimme pari valokuvaa ja kaikki alkoivat olla aika määrin humalassa.

Kutsuin Tuomaksen juttelemaan kanssani, en oikeinn itsekkään tiennyt mistä, mutta halusinpa vain hänet lähelleni.. Menimme huoneeseeni ja kerroin tunteeni. Hän ei torjunut ajatuksiani vaan sanoi että ymmärtää hyvin ja kyllä hänkin tuntee jotain minua kohtaan. Sitten silmämme kohtasivat ja aloimme suudella. Oh mikä ihana tunne valtasi mieleni.. Olin odottanut tätä niin kauan.

Leikittelimme ja suutelimme siinä kunnes hän alkoi varovasti hieroa selkääni paidan alta. Siirryin hänen syliinsä ja huomasin hänen pikkuveljensäkin heränneen.
Tajusimme sen verran siinä humalatilassa että menimme kylpyhuoneeseen ja lukitsin oven.
Jälleen kerran painauduimme toisiimme kiinni ja suutelimme. Tällä kertaa Tuomas alkoi kosketella minua enemmän, hieroi paidan alta, löysi pienet rintani ja alkoi hieromaan nännejäni. Minä huokaisin hyvästä tunteesta. Tuomas huomasi sen ja rupesi riisumaan paitaani pois, enkä vastustellut.
Sen jälkeen hän alkoi suutelemaan kaulaani, siirtyen alemmas, rinnoille saakka. Aloin huohottaa jo aika kovaan ääneen.
Tuomas lopetti ja kosketin hänen etumustaan. Hänen kova kyrpänsä halusi nähtävästi päästä pois housuista. Avasin hänen farkkunsa ja kaivoin tämän kuuman ja mahtavan elimen ulos.
Katselin sitä siinä hetken aikaa, enhän koskaan ollut tuollaista vielä tämmöisessä tílanteesa nähnyt. Silloin tuomas kuiskasi "Kosketa sitä.."
Otin kyrvästä hellän otteen ja aloin vetämään sitä eestaas. Liikuttelin esinahkaa ja sain Tuomaksen voihkimaan. Mieleni teki maistaa tuota ihanaa elintä, ja otin terskan suuhuni ja silloin tuomakselta pääsi kova voihkaisu.. "jatka,jatka, Sanna sä oot ihana".. otin yhä enemmän kyrpää suuhuni ja aloin imemään ja nuolemaan. Tuomas alkoi naida suuhuni aika kovaa tahtia kunnes sanoi "lopeta, tai mä tuun heti"..
Tottelin ja nousin ylös polviltani. Suutelimme, Tuomas sai maistaa omaa mauansa. Sitten olikin minun käsittelyni aika. Tuomas katsoi pirullisesti hymyillen ja avasi housuni ja riisui ne.
Hän alkoi hieromaan alavatsaani mennen yhä lähemmäs kaikkein pyhintäni. Minä suorastaan värisin kosketuksesta. Hänen kätensä menivät yhä alemmas lopulta tullen häpykummulleni. Hän alkoi hieroa häpyhuuliani pikkuhousujen läpi, kuitenkaan koskematta klitorikseeni. Tässä vaiheessa voihkin jo ääneen. Sitten hän nopeasti heitti alushousuni nilkkoihin ja kaatoi minut kylpyhuoneen matolle selälleni.
Tuomas alkoi nuolla sisäreisiäni ja olin aivan kiimassa, mehuni valuivat vaostani. Tuomas huomasi myös sen ja lopulta siirtyi pillun huulilleni ja alkoi nuolla häpyhuulia. Se tuntui taivaalliselta. Teemu työnsi kerralla kielensä vakooni ja minä huusin. Hän kiusoitteli siinä ja lopulta siirtyi klitorikselle. "aaah, Tuomas, ihanaa, älä lopeta..." mä huusin jo siinä vaiheessa. Hän nai minua suullaan yhä kovempaa tahtia ja tunsin tuon niin ihanan tunteen mahan pohjassani tulevan.
Mä huusin "AAAAAAAH, nyt mä tuunnh tuomas oot ihanaaaa, AAAh..." ja lopulta kehoni värisi orgasmin kourissa kuin viimeistä päivää. Taju meinas lähteä, en ole ikinä tuntenut mitään niin ihanaa.

Jäin selälleni makaamaan vähäksi aikaa ja hengitykseni tasaantuessa Tuomas tuli päälleni ja suuteli minua hellästi. Tajusin että hän ei ollut saanut vielä omaa tyydytystään, niimpä anelin häntä tulemaan sisälle, viemään neitsyyteni. Olin uudelleen aivan kiimassa. Teemu kaivoi jostain housujensa taskusta kondomin, jonka hän rullasi kyrpänsä päälle. Sanoin "tule jo sisälleni tuolla ihanalla kyrvällä" ja tunsin kuinka kova ja kuuma kyrpä kosketti pillunhuuliani mennen vähän kerrallaan sisään.
Tuomas työnsi varovasti, sillä näki että minuun sattui jonkun verran, mutta kipu ei haitannut. Lopulta kyrpä oli kokonaan sisälläni ja Tuomas piti pienen tauon. Sen jälkeen hän alkoi hitaasti työntelemään kyrpäänsä pilluuni ja kumpikin voihki. Minä hieroin klitoristani ja Tuomaksen työnnellessä minua kyrvällään en voinut enää kuin huutaa uuuden orgasmin tullessa ylitseni.
Huomasin Tuomaksen kiihdyttäneen vauhtia ja voihkivan yhä kovempaa. Kurkotuin ottamaan hänen palleistaan kiinni ja aloin hieromaan niitä. Pitkään ei tarvinnut odottaa kun tunsin kuinka hänen kyrpänsä alkoi pullistella sisälläni. Tuomas huusi todella kovaa "aah, nyt mä tuun, nyt mä laukeen" ja lopuksi rojahti lattialle viereeni vetäen kalun hiljalleen vaostani pois.

Makasimme siinä vähän aikaa selällämme aivan hiljaa. Nousin istumaan ja sanoin Tuomakselle "se oli ihanaa kulta, mä rakastan sua".
Tuomas katsoi suoraan silmiini ja sanoi "niin minäkin sinua".

Pukeuduimme päälle ja lähdimme hymyssä suin olohuoneeseen. Jenni oli siirtynyt Anssin kanssa jonnekkin huoneeseen ja muut rupesivat kiusoittelemaan meitä punaisista poskista ja hymy suista "tais tuomas saada tussuu". Hymähdimme vain ja kävimme sylikkäin istumaan sohvalle.
Mitä myöhemmin tapahtui se onkin jo eri juttu =)

--------
juu tämä oli mun eka novelli, arvostelkaapa vain =)
toivottavasti noin käy vielä joskus, ollaan suunnittelemassa kamuni kanssa pikkujouluja ;)

13

9417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jupe

      Tuomas vai Teemu siis kumpi heistä sinua rassasi vai kenties kumpikin ainakin jutun mukaan : )

    • SyysSipuli

      miten voi muka heti seksin jälkeen jo rakastaa?!*ei ymmärrä*
      ja eikös tuomaksella/teemulla ollu vasta menny poikki..outoo..
      no jaa muuten hyvä..
      niin kumpi se sitte oli teemu vai tuomas...:D
      ku siellä ilmsty teemu niminenki tyyppi..
      kävikö teemu pikasesti hoitamassa sua ja
      sitte tuomas jatko..*naur*
      hyvä tarina oli!!:)

      • minä

        se oli tosi hiývä!!
        oliks se tosi tarina??


      • ^minä vain^

        arvasin et se teemu on sinne eksyny, monesti kirjottaessani kirjotin teemu ja sit pyyhin ja uudelleen tuomas :) anteeks..


    • teemu vai tuomas

      mä en edes yleensä lue tälläsii mut nyt luin ja jäi vähän häiritsee et kummas kaa sä puuhastelit tuomaksen vai teemun??

      • gissa

        Juu, ihan hyvä oli. Peuhasit Tuomaksen kans, varmaan ihana kokemus :)) Mutta...Kuka on tuo salaperäinen Teemu joka ilmestyy kuvioon välillä?
        Taitaa olla pieniä ongelmia nimen muistamisen suhteen...


      • ^minä vaan^
        gissa kirjoitti:

        Juu, ihan hyvä oli. Peuhasit Tuomaksen kans, varmaan ihana kokemus :)) Mutta...Kuka on tuo salaperäinen Teemu joka ilmestyy kuvioon välillä?
        Taitaa olla pieniä ongelmia nimen muistamisen suhteen...

        .. sen takia lukee teemu siellä koska nykyinen poikaystäväni on teemu ja tämä tapahtui tuomaksen kanssa :).. siitä johtuu, anteeksi..
        ja kiitoksia kommenteista :)


      • ^MINÄ VAIN^
        ^minä vaan^ kirjoitti:

        .. sen takia lukee teemu siellä koska nykyinen poikaystäväni on teemu ja tämä tapahtui tuomaksen kanssa :).. siitä johtuu, anteeksi..
        ja kiitoksia kommenteista :)

        tänään hajamielinen, nimikin väärin :P
        koettakaa ymmärtää


      • pahis...
        ^MINÄ VAIN^ kirjoitti:

        tänään hajamielinen, nimikin väärin :P
        koettakaa ymmärtää

        ekana ajattelin, että meneepäs vähän pitkälle. Jos tämä on oikeesti tapahtunut, niin nostan hattua!
        Harrastitte siis suuseksiä ja normaalia seksiä ja se oli sun ekakerta. Aika kokenut olet varmasti, vai oliko se sittenkään sun ekakerta.Jos vielä laukesit kahdesti...en vois uskoa...muuten hyvä tarina


      • ööh
        pahis... kirjoitti:

        ekana ajattelin, että meneepäs vähän pitkälle. Jos tämä on oikeesti tapahtunut, niin nostan hattua!
        Harrastitte siis suuseksiä ja normaalia seksiä ja se oli sun ekakerta. Aika kokenut olet varmasti, vai oliko se sittenkään sun ekakerta.Jos vielä laukesit kahdesti...en vois uskoa...muuten hyvä tarina

        niin ja sitten kun oli vielä se teemu.... niin ja tuomaskin vielä


      • jeee!
        ööh kirjoitti:

        niin ja sitten kun oli vielä se teemu.... niin ja tuomaskin vielä

        niin joko sanottiin että oli sekä teemu, että tuomas


      • ^minä vain^
        jeee! kirjoitti:

        niin joko sanottiin että oli sekä teemu, että tuomas

        joo o, eli oon sanonu jo monesti että se teemu tuli sinne vahingossa, montako kertaa viel? :P eeh..


    • bum

      pikkuisen on kyllä vaikea uskoa että sillälaila laukeaa ensimmäisellä kerralla hirveässä tuiskeessa ja vielä kylppärinlattialla...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4878
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      10
      3320
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      17
      2545
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      56
      1633
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1316
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      93
      1249
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      217
      995
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      68
      942
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      855
    Aihe