aiheesta on runsaasti keskustelua, mutta onko teillä muilla samankaltaisia kokemuksia? Siis sellaisia, että suhteissa ahdistaa (niin että kuvittelee itsekin jo olevansa sitoutumiskyvytön k-pää tai ettei lainkaan pidä toisen sukupuolen edustajista yms.)- ainakin jossain vaiheessa, joskus jo melko alussa kunnes vastaan kävelee ihminen, jonka läsnäolo ei ahdista yhtään. Jotenkin vain sitä kemiaa on ihan toisella tavalla ja on niin helppo olla ja hengittää.
Aikaisemmin olen aina katsellut muualle. Ollut valmis pakenemaan, etsinyt pakoreittejä. Enää ei tarvitse. Vierellä on ihminen, jota jaksaisin katsoa maailman tappiin asti. Pakostakin sitä miettii, että ehkä niitä oikeita onkin olemassa ;)
Aikaisemmin olen aina katsellut muualle. Ollut valmis pakenemaan, etsinyt pakoreittejä. Enää ei tarvitse. Vierellä on ihminen, jota jaksaisin katsoa maailman tappiin asti. Pakostakin sitä miettii, että ehkä niitä oikeita onkin olemassa ;)
Vastaukset 3
Vanhimmat
niin samanlaisia ajatuksia mullakin... Siitäkö sen oikean sitten tunnistaakin?... siitä,ettei toisen läsnäolo ahdista vaan päinvastoin. Aikaisemmin joku on vienyt jalat alta, mutta silti on ahdistanut. Sitten tulee se, jonka läsnäolo tuntuu hyvältä... erilaista ja turvallista.
ainakin siihen asti kun matka sinne maailman napaan asti alkaa tuntua pitkältä ja puisevalta ja toinen enemmänkin väärältä.
Kuulin tuon vastaavan jutun eräältä nuorelta naishenkilöltä noin kaksi vuotta sitten kun hän puhui eräästä kaveristani. Homma päättyi sitten viime kesän aikana.
Vähän kirpaisee itseä vieläkin kun näen molemmat kun mielestäni he sopivat toisilleen ja ovat "ne oikeat" mutta nainen oli eri mieltä ja nosti kytkintä ja jätti tämän mukavan miehen taakseen. Nainen on tapaillut ainakin jonkinasteista "kapinallista" muusikkoa yms. tässä välillä.
Se niistä "oikeista".
.. mikä estää katsomasta maailman tappiin asti. Elämä voipi olla pitkä, mutta yhtä lailla lyhytkin. Itsestä tuntuu, kun olisin tällaisen ihmisen tavannut ja päätin, että teen kaikkeni sen ihmissuhteen eteen. Jos on tarkoitus, niin se jatkuu maailman tappiin, mutta minusta se jatkuminen ei ainakaan tule jäämään kiinni. Jos ei jatku, olen ainakin tehnyt sen mitä pystyn, eikä tarvitse surra jälkikäteen, ettei yrittänyt... :)