Aatelispojan piinat 1

Leopardipoika kirjoitti:

Varoitus. Seuraava jatkokertomus sisältää väkivaltaa, kidutusta, raiskauksia jne. Ellei kiinnosta, ei kannata lukea.



Ratsusaattue saapui kreivitär Nidia Giselon linnaan. Tom Dalen, miehuutta lähenevä aatelisnuorukainen katseli linnan valloittamattomia muureja. Hän oli vanki - kreivittären sotilaat olivat yllättäneet hänen pienen saattueensa ja tuhonneet sen. Tom ei silti ollut erityisen huolissaan. Sotamiehet olivat kohdelleet vangittua aatelista hyvin ja Tom uskoi joutuvansa vain viettämään muutamia viikkoja Nidian "vieraana", kunnes asianmukaisesta lunnassummasta päästäisiin sopimukseen. Kun saattue oli laskeutunut ratsailta linnan pihalla, sitä vastaan kiirehti hovimies.
- Pitäkää kiirettä. Kreivitär odottaa malttamattomana vankiaan, hän hoputti.

Tom seisoi kreivittären edessä tämän makoillessa mukavasti divaanilla ja imeskellessä rypäleitä. Läsnä oli useita vartijoita ja pieni määrä Nidian hoviväkeä. Itse kreivitär oli kaunis, noin 25-vuotias ruskeahiuksinen ja keskimittainen nainen.
- Kas niin, mitähän me sinun kanssasi tekisimme? Nidia kysyi. - Mitähän jos vain käskisin hirttää sinut linnantorniin varoitukseksi muille vihollisilleni?
Säikähdys kouraisi Tomin vatsanpohjaa, mutta hän ei tahtonut nöyristellä viholliselleen. Eikä varsinkaan naiselle.
- Älä ole hölmö. Perheeni maksaa minusta hyvät lunnaat ja tarvitset rahaa palkkasotureita varten, hän sanoi uhmakkaasti.
- Perheesi ei taida maksaa yhtään mitään, koska heillä on tarpeeksi tekemistä manalassa olemisessa. Et ilmeisesti tiedäkään, että sukulinnanne vallattiin rynnäköllä kolme päivää sitten ja setäsi markiisi Harald Dalenin pää koristaa parhaillaan sen portinpieltä.

Tom seisoi vaiti ja typertyneenä. Hän tajusi olevansa täysin vihollistensa vallassa. Kukaan ei häntä pelastaisi ja kukaan ei ostaisi häntä vapaaksi. Hänellä ei ollut mitään tarjottavaa kreivitär Nidialle.
- Mutta älä huoli, en minä noin kaunismuotoista nuorukaista halua hirteen laittaa korppien nokittavaksi. Sehän olisi pahimmanlaatuista tuhlausta. Sinulla ei ole kultaa, mutta sinun on lunastettava henkesi palvelemalla minua toisella tavoin.
- Mitä haluat minusta? Tom kysyi epäluuloisena.
- Riisu vaatteesi, Nidia käski. Tom tuijotti naista epäuskoisena.
- Mitä? Tässäkö? En varmasti.
- Vai uhmaa. Hyvä hyvä. Pidän uhmakkaista pojista ja erityisesti heidän uhmansa kesyttämisestä, Nidia myhäili ja antoi kädellään merkin vartijalle.

Mies veti tupesta partaveitsenterävän tikarin ja lähestyi Tomia. Poika pohti, mitä nyt tapahtuisi, tappaisiko mies hänet siihen? Koska pakeneminen linnasta oli mahdotonta, hän seisoi kuitenkin vain paikallaan yrittäen olla näyttämättä pelkoa kasvoillaan. Vartija käveli pojan viereen ja tarttui tätä hartiasta. Muutamalla nopealla viillolla hän ratkoi Tomin tunikan halki niin, että se putosi lattialle. Pojan ratsastus-, miekkailu- ja urheiluharjoituksissa karaistunutta vartaloa peitti enää lannevaate. Vartija leikasi nopeasti tomin sandaalien remmit poikki ja katkaisi sitten lannevaatetta sitovan narun. Nuorukainen seisoi nyt täysin alastomana vihollistensa edessä.
- Viekää hänet odottamaan, että minua huvittaa käsitellä häntä.

Tom oli linnan sellissä ja hän hytisi kivisen vankityrmän viileydessä. Nuorukainen oli yhä alaston ja hänet oli kahlittu ranteistaan kattoon niin, että hänen oli pakko seistä. Myös nilkkoja yhdistivät raskaat kahleet. Asento oli uuvuttava eikä hän voinut liikkua riittävästi lämmitelläkseen edes sillä. Tomin oli koko ajan jännitettävä käsiään tai annettava niiden roikkua, jolloin kahleiden särmät hiersivät ranteita tuskallisesti. Poika saattoi vain kuvitella, miten hänen ranteilleen kävisi, kun hän ei enää jaksaisi seistä, vaan hänen olisi roikuttava kahleiden varassa. Tom ei nähnyt mitään pimeydessä, mutta kuuli välillä askeleita tyrmän käytäviltä. Lopulta hän ei enää kestänyt, vaan päätti pyytää irrottamaan kahleet.
- Hei, vartija! hän huusi, kun kuuli seuraavan kerran askelet.

Avain kirskui lukossa ovi aukeni. Vartija piteli soihtuatoisella kädellään. Mies oli nuori, vaalea ja parraton, ei montaakaan vuotta Tomia vanhempi.
- Mitä asiaa vangilla on? mies kysyi.
- Voisiko minut päästää irti katosta? Olen seisonut jo pitkään ja käteni kipeytyvät pahasti.Muuten voin kyllä pitää kahleita, enkä minä pääse täältä mihinkään.
- Vai että poika pitäisi päästää irti kun pojan kädet kipeytyvät, vartija vastasi muka surkuttelevalla äänellä. - Onpa kurjaa, hän jatkoi pilkkaamista ja muutti sitten sävyä. - Et sinä ole kahleissa siksi, että et pääsisi pakoon. Olet kahleissa nimenomaan siksi, että kärsisit. Ja minä kyllä opetan sinut vikisemään minulta mitään, vartija sanoi ja veti vyöltään puupampun.

Vartija kohotti pampun. Tom ei voinut kahlittuna puolustautua mitenkään eikä edes suojautua iskuilta. Pamppu heilahti ja osui Tomin reiteen. Nuorukainen ähkäisi kivusta, mutta hän oli päättänyt olla huutamatta. Sitä tyydytystä hän ei kiusaajalleen soisi. Pamppu heilahti uudestaan ja iski Tomin tiukkoihin vatsalihaksiin. Iskuja tuli yhtensä kymmenkunta ja aina pojan suojattomiin lihaksiin, joissa ne tuottivat kovaa tuskaa, mutteivät murtaneet luita. Tom kesti pieksännän tuskat huutamatta ja vain irvistellen.
- Ha, vai et tahdo huutaa. Ei sitten, mutta kyllä kreivitär saa sinut vielä huutamaan. Kiljut tuskasta ja rukoilet, että saisit mieluummin kuolla kuin kestää vielä yhden kidutuspäivän. Mutta sinua piinataan senkin jälkeen vielä viikkoja, vartija lupasi ja jätti Tomin yksin pimeyteen miettimään ja pelkäämään tulevaa kohtaloaan.

Aika kului hitaasti. Vartijan antamasta pieksännästä oli ehkä tunti, ehkä kaksi. Iskujen tuottama tuska tuntui yhä pojan lihaksissa. Sitten ovi avautui yhtäkkiä. Sisään astui parissakymmenissä oleva vaaleahiuksinen, pitkä ja hoikka nainen lyhty kädessä. Koristeelluista, mutta paljastavista vaatteista Tom arvasi tämän orjattareksi. Nainen sulki tyrmän oven, laski lyhdyn lattialle ja astui Tomin eteen. Poika päätti odottaa vaiti. Hän ei halunnut enää vaikuttaa nöyristelevältä tai näyttää pelkoaan, vaikka kyllä hän pelkäsi.

- Minä olen Gina - kreivittären henkilökohtainen orjatar - ja tulin katsomaan sinua etukäteen. Me kaksi kun vietämme lähiaikoina paljon aikaa yhdessä.
- Miksi, mitä tapahtuu? Tom kysyi voimatta hillitä uteliaisuuttaan.
- Oletkin jo varmaan arvannut, että kreivitär Nidia nauttii nuorten miesten ja poikien rääkkäämisestä. Usein hän ostaa orjia pelkästään piinatakseen näitä ja nyt hän on saanut sinut kynsiinsä. Kreivitär ei kuitenkaan yleensä viitsi itse käsitellä piiskoja, puristimia, pihtejä ja muita instrumenttejä, joilla kipua tuotetaan. Siksi hänellä on oltava orja, joka tekee sen hänen puolestaan ja se olen minä.

- Sinä siis kidutat minua. Mutta miten minulle käy? Kidutetaanko viimein minut kuoliaaksi? Tom kysyi hätäännys äänessään
- Ei välttämättä. Kreivitär ei nauti tappamisesta. Orjat hän yleensä myy, kun kyllästyy näihin, mutten tiedä, mitä sinulle voidaan tehdä. Ei kreivitär kuitenkaan sinua pelkän nautinnon vuoksi tapa, ellei kidutus mene vahingossa yli. Mutta minä olen taitava ja osaan melkein aina lopettaa piinan ennen kuin sattuu mitään peruuttamatonta. Voisit tietenkin osoittaa minulle myöhemmin pientä kiitollisuutta, Gina sanoi ja tarttui Tomin kiveksiin. Kahlittu poika hätkähti naisen kosketusta.
- Teen mitä haluat. Mutta en aio nöyryyttää itseäni anelemalla armoa Nidialta, Tom sanoi yhä uhmakkaasti.
- Niinhän sinä luulet poikaseni, Gina sanoi ja puristeli Tomin kiveksiä entistä voimakkaammin saaden tämän nousemaan varpailleen. - Mutta nyt minun on mentävä, hän sanoi ja kääntyi lähteäkseen.
- Milloin kidutus alkaa? Tom kysyi vielä.
- Jaa, kreivittär nauttii tänä iltana pääskyspiiraita viinikastikkeessa ja luultavasti käyttää siihen koko illan. Sinun täytynee seistä siinä huomiseen asti, Gina sanoi ja jätti Tomin yksin pimeyteen miettimään tulevaa piinaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä