Tällä palstalla on paljon kirjoiteltu noista laitapuolen kulkijoista, narsisteista, huijareista, baarien kuninkaista ja ruusuista ym. Näillä ihmisillä on varmaan lapsia, ehkä jo aikuisiakin. Miten he pärjää elämässä jos toinen/molemmat vanhemmat ovat kärrynpyörän kuninkaallisia? Voiko aikuiseksi tullut puliukon lapsi jäädä asumaan kotipaikkakunnalleen? Kun kaikki tuntevat ja tietävät hänen isänsä? Pitävätkö he yhteyttä kadun laitapuolella viihtyviin vanhempiinsa? Ovatko he joutuneet velkojen maksajiksi? Aivan hirveä ajatus, että oma isä tai äiti olisi tuollainen pubien kantapeikko, niin noloa ja kauhistuttavaa. Miten pulivanhempien lapset selviävät? Onko kaikki huostattu jo lapsena? Kertokaa, te pultsareiden jälkeläiset.
pultsareiden lapset
neljänmamma
312793
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Lapsuuteni joulu alkoholistiperheessä
nettijuttu on Tietoavain-lehden joulukuun-08 numerossa.
Lähestymme joulua ja väistämättä ajatukset palaavat lapsuuteni jouluihin. Olen perheen vanhin lapsi. Ajoittain vanhempani käyttivät runsaasti alkoholia. Etenkin äidin alkoholin käyttö oli minulle vaikea asia. Ensimmäinen pahin vaihe vanhemmillani alkoholin käytön suhteen oli – ainakin, jonka minä muistan – kun olin noin 10-vuotias. Läpi vuoden, päivästä toiseen palattuani koulusta oli jännitys päällä, että missä kunnossa kotona oltiin ja miten päivä jatkui iltaan ja yöhön. Juomapäivinä minun oli sitten oltava se aikuisen sijainen kykyjeni mukaan. Näin jatkui vuodesta toiseen.
Vuodessa oli kuitenkin yksi poikkeus ja se oli joulu. Silloin alkoholia meillä ei koskaan näkynyt.
Jouluksi siivottiin joka paikka perusteellisesti. Siinä me kaikki lapsetkin olimme mukana kykyjemme mukaan. Aattona valoisaan aikaan haettiin metsästä joulukuusi, joka tuotiin tupaan myöhemmin illalla. Kuusen me lapset koristelimme sen aikakauden koristeilla eli enkelinauhoilla. Silloin ei myöskään ollut sähkökynttilöitä. Äiti laittoi kuuseen aidot talikynttilät. Niissä oli se ongelma, etteivät ne tahtoneet pysyä pidikkeissä, vaan roikkuivat miten sattui, mutta kauniit ne olivat.
Aattoiltaa odotimme kovasti, kuten kaikki lapset tekevät. Äiti teki navetta-askareet tavallista aikaisemmin. Uunissa oli tuli lämmityksenkin vuoksi, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen se toi myös sitä joulutunnelmaa. Ruokana oli aina lipeäkalaa, josta minä en erityisemmin pitänyt. Oli myös lihaa jossakin muodossa ja laatikoita, kuten jouluruokaan kuuluukin. Illan edetessä me lapset odottelimme joulupukkia. Joka joulu se vain oli ehtinyt tuoda lahjat kuistille meidän näkemättä.
Aattona joulukuusen kynttilöissä pidettiin vain hetken tulta, koska niitä piti jonkun aina olla vahtimassa tulipalovaaran takia. Jouluaamuna äidin tultua navetasta hän laittoi kuusen kynttilät palamaan ja herätteli meitä lapsia ylös. Ai, että ne olivat ihania hetkiä. Näitä muistelen lämmöllä edelleen useiden vuosikymmenien jälkeenkin. Tulee tunne aivan kuin se aika olisi läsnä tässä ja nyt. Näin joulu myös toi tullessaan muutamaksi päiväksi turvallisen, rauhallisen olotilan, josta millään ei olisi halunnut luopua.
Nyt niitä aikoja muistellen tulee mieleen, että pitikö jouluna hyvää oloa ”imeä” koko vuoden annos, jotta jaksaa taas vuoden eteenpäin tai oliko alitajunnassa toive pitempiaikaisesta hyvästä olosta. Tilallahan oli levottomuus ja pelko. Tähän en ole saanut vastausta itseltäni.
Edelleen minulle joulut ovat tärkeitä ja tavoittelen sitä tunnelmaa, josta lapsuuteni jouluina sain nauttia. Lapseni ovat aikuisia ja heille joulun tunnelma on tärkeä, joten ainakin tämän mielestäni hyvän asian olen saanut siirrettyä sukupolvelta toiselle.
Tuleva jouluni, kuten moni aiempikin kuluu työn merkeissä. Mutta mikä ihaninta on tulla aattoiltana kotiin, ehkä vähän väsyneenä ja istua joulupöytään, jonka lapset ja mies ovat valmiiksi laittaneet.
Kaikille lukijoille Lämpöistä ja Rauhallista Joulua!
toivottaa alkoholistin aikuinen tytär
Tiedolla ole onnellinen jos omat asiasi on kunnossa,nämä ihmiset on varmasti kärsineet lapsena ja aikuisena noista muistoista miksi kaivaa niitä tällä palstalla ei oikea paikka.
kun kommenttejasi lukee,niin tulee vaan mieleen tälläista.
Pidät varmaan itseäsi parempana kuin muut on?
On kummallista, että tällä palstalla jopa puolustellaan kaikenmaailman juoppoja ja lapsensa heitteille jättäjiä. Heti ollaan huutelemassa, että luuletko olevas parempi kuin muut, kun ottaa vähän aremman asian esille.Kalahteleeko se niin omaan nilkkaan. Voi voi.
Alkoholistien tyttäret ja pojat voisivat avautua, tämä voisi olla yksi tie helpottaa omaa oloaan, jos terapeutille ei ole päässyt..koska tiedetään että asioista puhuminen helpottaa..aroistakin asioista voi jutella, ei niitä tarvitse kieltää tai unohtaa, tapahtuneet ovat tapahtuneita ja olemassa olevia asioita.
puolustellut? Linkitä esimerkki ja harmiksesi en ole pultsarin jälkikasvu vaan vietin ihanan lapsuuden.
Nuo kirjoituksesi on jotenkin ristiriidassa? Myötätuntoa ja kuitenkin huokuu halveksuntaa näitä vähäosaisempia kohtaan?
Onko taustalla synnytyksen jälkeinen masennus, mies enää välitä sinusta tai on alkanut viina maistumaan?
Luulen että nämä jotka ovat kurjan lapsuuden eläneet alkoholihuuruisessa lapsuudessaan niin yhtä lailla he ovat elämässään menestyneet, ehkä paremmin kuin me hyvin eläneet.
Todella ristiriitaisia kommentteja kyllä heität?
Oma äiti on alkoholisti. Pitää ymmärtää sellainen asia, että alkoholisti juo, koska hänellä on jostain syystä paha olo itsensä kanssa. Juomalla itsensä humalaan ihminen pakenee arkea ja kun juo, niin jossain vaiheessa humalatila on niin kova, että maailma katoaa ympäriltä ja se helpottaa alkoholistin pahaa oloa.
Vaikka alkoholia juo ja tulee juovuksiin, se ei kuitenkaan oloa välttämättä helpota. Silloin jupunut tulee agressiviseksi ja purkaa pahaa oloaan muihin. Juopuneena asiat kärjistyvät. Samoin alkoholisti itse saattaa syylistää itsensä juomisestaan, on itselleen siis vihainen, mutta kaataa pahan olonsa haukkumalla toisten kuultavaksi.
Yleensä alkoholisti, riippuen tietenkin humalatilan syvyydestä tietää mitä hän sanoo, ei siis aina. Toisinaan on jopa helpompaa teeskennellä, ettei muista mitä on sanonut.
Alkoholisimi on sellaista, ettei siihen muiden neuvot auta. Ihmisen on itse ymmärrettävä, että hän tarvitsee apua. Ja sen lisäksi hänen on itsensä haluttava toipumista. Toisen puolesta ei voi elää vaikka haluaisikin.
ja pahasti,monella!
olla jopa lääkäri. Ihmettelen avauksen tekijää tuosta spurgusanasta. Puhuukohan hän ihan eri asiasta tai sitten hänellä on itsellä paha olla. Voi koskettaa myös häntä itseään.
tulee näistä "huolestuneista" ÄIDEISTÄ.
Asioista todellakin pitää puhua vaikka ne arkoja olisivatkin.
Itse olen pultsarin, alkoholistin-isän jälkeläinen, saattanut isäni hautaan 1.5 v sitten. Hautajaiset eivät olleet ns. yleisömenestys jos niin rumasti voi sanoa. Mutta isä oli minulle kuitenkin isä vaikka huono sellainen olikin. Tekemisissä emme olleet 25 vuoteen mutta "velkaa" olin sen että naisena kannoin isäni hautaan. Teininä alkoholisti-isän perheessä eläminen ei ollut todellakaan helppoa: joka perjantai-ilta hypättiin hermostuneena ikkunasta katsomassa milloinkas se isä sieltä tulee kotiin ja kun tuttu hahmo lähestyi pihapiiriä niin ei kun karkuun omaan huoneeseen ja ovi kiinni toivoen ettei isä sinne tulisi riehumaan väkivaltaisena. Usein istuimme siskoni kanssa vaatekaapissa piilossa isää sydän jyskyttäen vimmatusti. Meihin lapsiin hän ei koskaan käyttänyt väkivaltaa, äitiin kylläkin senkin verran enemmän, sääli, kumma kun äidillä yleensä on tukkaa päässä.
Joka äitien ja isäinpäivänä olen muistellut vielä isäni eläessä lämmöllä äitiäni koska äitini on joutunut hoitamaan myös isän "roolin" lapsilleen. Tällä hetkellä olen elämääni tyytyväinen mutta pelkään jos omat lapseni joutuvat kokemaan saman, toivottavasti ei.
spurgu on vähän liian voimakas sana alkoholistista. Spurguhan on koditon ja tippunut yhteiskunnan rattaista.
Hattua nostan sinulle kun olet jaksanut tallata tätä elämää.
Kohta avaaja kysyy että miten sinä olet pärjännyt. Menestynyt vai vankilakierteessä? Käsittämätön ulosanti hänellä?!
Näin siinä käy kun menee jauhot ja vellit sekaisin. Aloittaja tarkoitti nimenomaan pultsareita (ei muuten ollut spurgu se sana), juuri näitä pimeiden kujien ja rantojen miehiä ja naisia, ei ketä tahansa elintasojuoppoa. Puli on puli ja jokainen alkoholisti ei ole puli. Juuri näitä takkutukkaisia hirvityksiä. Heitä joita kukaan ei halua tuntea.
on mielestäsi spurgulla ja pultsarilla?
Ja sun mielestä alkoholisti oli sama kuin pultsari että opettele lukemaan ja samalla opettele lukemisen ymmärtämistä.
ymmärrä.Jos keskittyisit niihin lapsiisi,kylvetykset sun muut vinkeet pois alta äläkä puhu asioista kun et osaa oikein tuota ulosantia.
Keskustelutyylistäsi näkee millainen keskustelija olet esim. suhteessasi. Entä miten lapsesi kanssa kommunikointi tai miehesi? Vastaat lässynlää kun jäät alakynteen. ;)
alkoholisteja, köyhien pultsareita. Sama sairaus eri diakdoosi.
Eipä noita aikuisia lapsia paljoa tarvia kylvettää, ja ihmettelen asennettasi, onko tämä joku kilpailu? Alakynteen? Missä asiassa? Mene kasvamaan.
muille?Syytä tarkistaa oma asenne.
Sama lyyli muissakin ketjuissa toisten ulosantia naukuu, taisit olla siellä nina mikkosesta kertovassa ketjussakin vähän kantaa ottamassa. Sulla se on hyvä ulosanti.
Ookko nähny?
leimaa vain tämänkaltainen kirjoittelu, mollaava joka nipittaa koko perheen samaan muottiin.
Mitä siitä, jos äidilläni on parantumaton sairaus nimeltä alkoholismi? Ei luojan kiitos ole periytynyt minulle eikä sisarellenikaan.
Naisena on se hyvä puoli, että sukunimen saa vaihtaa. Koskaan ei kuitenkaan juoruämmien puheista pääse. Ja sosiaalihuollon kirjoissa olet aina epäilty, kun äitisi on epäilyttävä. Viinipulloa et voi hakea punastelematta ja pelkäämättä että taas lähtee juorumylly. Täällä kokkolankokoisessa kaupungissa joko tuomitaan tai säälitään. Ei anneta olla oman onnensa seppiä, elää eteenpäin.
Onneksi oli onnellinen lapsuus ja on jatkunut tähän päivään asti,mutta en kyllä ajattele noin kun sinä:
"Aivan hirveä ajatus, että oma isä tai äiti olisi tuollainen pubien kantapeikko, niin noloa ja kauhistuttavaa."
Jos nyt noin olisi sattunut niin en häpeäisi varmaan vanhempiani. Minkä sille voi jos ihmisen viina vie?
Eiköhän jokainen yksilö elä omaa elämäänsä?
Enkä kyllä ajattele vieraista puliukoista tai akoista noin? Ehkä ajattelen että mitenhän tuonkin ihmisen elämä on mennyt tuohon jamaan?
Tuttavani äiti oli paha alkoholisti, mutta ei tuttava sitä häpeillyt? Sanoi vaan että nyt menee äitillä liian kovaa taas.Kuolihan tuo kun sisuskalut paukahti.Koti oli ja ihan ihmisenä minäkin häntä pidin.Miksen olisi pitänyt,ihminen hänkin oli ja todella mukava.Ainoa vaan että viina vei mennessään.Tämä tuttavani asuu samassa kaupungissa,toimii esimiestehtävissä.Hieno talo,ihana perhe eikä mitään tietoa häpeilystä.
Miksi koet sen noin että yök tuollainen puli.Et sinä ole yhtään sen parempi ihminen kuin joku puliveivari.
suomalaisen yhteiskunnan ykkösongelma on alkoholi.
Miehillä alkoholikuolleisuus ohitti sepelvaltimokuolleisuuden jo vuonna 2005. Naisilla alkoholi nousi kärkitappajaksi ohi rintasyövän vuotta myöhemmin.
jos ollaan järkeviä niin en lähtisi tuon avaajan kantaan ollenkaan. En haluaisi tuntea ketään lokeroijia ja tuo avaus on vähän no jäätetään sanomatta.
Hei!
Oikeastaan tämä aihe ei kuulu tälle palstalle.
On olemassa palsta nimeltä:Alkoholi.
Nuo kommentit sai minut kirjoittamaan.
Olen alkoholisti ja nainen.Tällähetkellä jo mummi.
Olen n.s.parantunut alkkari.
Mutta kaikki nuo juodut vuodet vieläkin harmittavat!Huono-omatunto kokoajan mukana.
Siitä ei parane koskaan,ja itsesyytökset.
Siksi en ymmärräkkään aloittajan puliukko ja akka-juttuja.Hän ei ainakaan osaisi auttaa kyseessä olevaa ihmistä!
Kerronpa erään tarinan joka on tosi.
Kerran eräs hieno rouva kirjoitti että olenko alkkari kun juon hienoja juomia,shampanjaa,kallista konjakkia.j.n.ed.
Ja että omisti tonnin käsilaukun ja oli kuulemma akateemisesti sivistynyt henkilö.Ja piti ulkonäöstään huolta.
Siihen vastasi eräs kirjoittaja näin,ja mielestäni se oli hienosti sanottu.
Hän oli lenkillä ollessaan nähnyt kuolleen siilinpoikasen tiellä.
Pysähtynyt katsomaan surullista näkyä.
Sillä oli jalat kuin pienen ihmisen kädet.
Ja hän vastasi tälle hienolle rouvalle:
Minua ei harmita yhtään sinun tonnin käsiveska eikä hienot juomat,minua harmittaa se kuollut siilinpoikanen.
Ja et yhtään erotu minusta ,minulla oli varaa vain valdemar-pulloon.Sillion kun oli jano.
Siis alkoholisti voi olla kuka tahansa.
Aloittaja voisi ajatella omaa elämäänsä ja lapsiaan,eikä huolestua meistä puleista.
Koskaan et voi tietää miten sinun lastesi tai itsesi käy.
Ja tänäpäivänä,olen onnellinen.
En häpeä sanoa olevani alkoholisti
Eikä lapsenikaan.
Päinvastoin.Hän on ylpeä minusta!
Elän päivän kerrallaan,ja kuule minun lapseni ei juo.
Siis sitä ei oppinut minulta.Juopolta äidiltä.
Kiitos kun kuuntelette ja hyvää jatkoa teille ja aloittajalle erikseen.
Minun juoma-aikani oli kohtuullisen lyhyt eli n. 10 v. Reilut 30 vuotta elämästäni vannoin, etten koskaan rupea juomaan, sillä agressiivisen alkoholisti isäni vuoksi viinasta oli tullut lähes kammottava. Olin tyttö, joka aina jäi "helmihampaisen" ja kiharapäisen rauhallisen pikkuveljensä varjoon. Ajan oloon ryhdyin "hoivaamaan" koko perhettä ja niin minusta kasvoi oman elämäni Jumala. Vaadin aina enemmän itseltäni, mihinkään saavutukseeni en ollut tyytyväinen. Lisää vaikutusvaltaa, lisää rahaa ja lopulta vaatimukset alkoivat olla voimavaroilleni ylitsepääsemättömät ja kun vielä "kannukseni" hankin miesvaltaisella alalla, jolloin minun TÄYTYI olla "hyvä jätkä", ryhdyin raskaaseen työhön hakemaan rentoutusta viinasta. Ensin se toimi mutta hyvin lyhyessä ajassa viina vei. Olin kuitenkin saanut sen verran varoja haalittua, että päätin 40 vuotiaana jäädä "eläkkeelle" eli päätoimiseksi juopoksi.
Taistelin itseni kanssa, välillä uskoen voittavani viinan ja välillä hakeutuen "kohtuukäyttäjäksi", välillä antabushoitoon, ilokaasuhoitoon ja lopulta seottuani sairaaseen tyyppiin joka yritti minut tappaa (mukavaa lukea oma surkeutensa päivälehdistä) hakeuduin jopa psykiatriseen sairaalaan sisään mutta silloinkaan en alkoholinkäyttööni apua tarvinnut vain masennukseen. Sen jälkeen kyyti oli kovaa vajaa 2 vuotta, jonka seurauksena lapseni vei minut ensimmäisen kerran AA-palaveriin kamalassa kunnossa 29.5.96.
Olin tullut kotiin!! Näin koin ja ateistin tyttärenä, jota olin itsekin (tietenkin) koin suunnattomana helpotuksena heti Jumalan, joka ottaisi hoitaakseen minun elämäni/sairauteni. Se oli mulle kova sana kun ymmärsin, että oli kysymys sairaudesta eikä suinkaan holtittomasta luonteestani eli ei tarvinnutkaan ottaa itseään niskasta kiinni vaan luovuttaa. Jumalani (ja vahva sellainen) piti minut 2 vuotta pumpulissa eli elämä oli vain ihmeitä ja ihmeellistä, mitä se kyllä on tänäänkin mutta 3 viimeistä vuotta olen saanut tuskien kautta (tietenkin) käydä koulua, jossa olen paljon oppinut itsestäni ja luonteeni vääristymistä ja paljon, paljon saan vielä oppia mutta on se joka itkun jälkeen vaan tehnyt elämästä aina mukavampaa! Suurin oppi lienee tällä erää se, että osaan elää tässä hetkessä aika mukavasti. Enää ei tuleva pyöritä ja menneistä häpeän, syyllisyyden ym. tunteista ymmärrän olla itseäni syyttämättä sillä sillä päällä en vaan parempaan kyennyt. Mulla on ollut helppo raitistuminen. Miksi? Sitä en itse tiedä, vaikka joskus olen ajatellut, että tieni tasoitettiin, sillä tällä päällä en ehkä muuten olisi jaksanut. Olin kai jaksanut 45 vuotta liikaa?
Voiko joku todella kulkea näin laput silmillä? Luuletko todella, että alkoholisti perheessä ei olisi rakkautta ja normaalielämää ollenkaan?
Veljeni "kuoli viinaan" 10 v. sitten 53 vuotiaana, eikä sitä ollu kotona ryyppäämään opetettu.
Ei ne lapset sitä Kärrynpyörän valtaistuinta niiltä vanhemmiltaan peri, suvaitsemattoman käyttäytymismallin voivat periäkin.
Jos sinussa yhtään on "munaa", niin pyydä nyt ihmeessä anteeks noilta alkoholistien lapsilta nuo ajattelemattomat puheesi. Ehkä otan , ehkä en...
Vain viis rosenntia kuolee viinaan...loput sen puutteeseen!
Monissa niin hyvältä ulospäin näyttävissä perheissä yhtälailla ongelmia jopa pahempia mitä alkoholiongelmaisten perheissä. Hyvänä esimerkkinä tulee mieleen opettajan ja hänen miehensä kulissin taakse kätkemät ongelmat miehen vakavista henkisistä ongelmista jotka ehdottomasti vaatisi välitöntä hoitoa mutta eivät uskalla ryhtyä toimenpiteisiin koska asia voisi tulla julki joten mieluummin taistelevat päivästä toiseen kärsien asian kanssa. Nykymaailmassa on paljon ongelmia jotka ovat hyvin piilotettuja, enemmin tai myöhemmin nämä ongelmat tulevat esiin joko suoranaisesti tai välillisesti esim. lasten kautta. Esimerkki tapaukseen viitaten myöskin on otettava huomioon kuinka opettajan panokseen työtänsä kohtaan vaikuttaa asia että taustalla on henkisesti sairas aviomies, näinkin välillisesti ongelmat välittyy eteenpäin siksi onkin erityisen tärkeää hakea apua ajoissa, se auttaa!