124W...

Sanokaas mitä 200:sen D-koneen perässä oleva automaatti kestää, millainen ajaa ja mitä kuluttaa manuaaliin verrattuna?
4906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

yhteensä 760 tkm kunnes vaihdoin hieman uudempaan.

Vaihteistoni kesti 638 tkm. Sitten alkoi luistaa, eikä saanut enää säätämällä kunnolliseksi.
Aiemmin oli ollut kolme omistajaa. Ensin taxina, sitten konsulentilla ja sitten yhdellä toimitusjohtajalla ja minä neljäntenä tavallisena kuluttajana.
Luulen että kilsat olivat kutakuinkin todelliset, vaikka eihän sitä tiedä vaikka 200 - 300 tkm olisi puuttunut.
Kilsojahan alettiin kerätä vasta -95 joten pimeitä kilsoja varsinkin alussa kyllä on ollut mahdollista rukata.
Vanha autoni liikkuu vieläkin, ilmeisen vaivattomasti. Vaihteisto remontti maksoi muuten tutun meselootan tekemänä vanhat 4500 mk.

Sen neuvon annan, että muiden kuin asiaan vihkiytymättömän on turha harjoitella mesen automaatin korjauksella. Tarvii nimittäin sellaset työkalut joita sanotaan erikoisiksi.

Kulutus oli tasaset 6 - 6,5 l/100 km ja jussin dieselin pumpun ajoituksen jälkeen huiput 175, joten ainakin mulla mukava peli.

Ajostaan todella vaivaton!

Äänestä

Eli tuollaiset on nyt taulussa. vm-94 ja 300tkm ollut itsellä jolloin vaihteistoöljyjen vaihto jäänyt todella vähälle - ihme että vielä toimii näinkin hyvin kuin toimii, eli hyvin.

Äänestä

Itse vaihdoin 710tkm:ssä. laatikolla olisi ajanut vielä aikas hyvin, mutta joskus oli häikkää neloselle kytkeytyessä. Siekkisen Jarmo lupasi laittaa vanhan laatikon kasaan varalaatikoksi, mutta ei ole tullut vietyä sit sinne.
Laatikko kestää kunhan sitä ei kylmänä (pakkasessa) revitetä kauheasti.

Äänestä

Varmasti pelittää kauan mutta kiire ei saa olla koskaan mihinkään. Erinomainen eläkeläisen/virkamiehen auto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ykä kirjoitti:

Sanokaas mitä 200:sen D-koneen perässä oleva automaatti kestää, millainen ajaa ja mitä kuluttaa manuaaliin verrattuna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu