Ongelma virasto SOSSU

Lähtökohtamme on, että Jumalan ihmisinä meidän tulisi etsiä ennen kaikkea Jumalan tahtoa lastemme kasvatuksessa niin kuin kaikilla muillakin elämänalueilla. "Isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan." (Ef. 6:4)

Vanhan liiton Jumalan kansa ja sen tapahtumat ovat esikuvallisia uuden liiton Jumalan kansalle. Heidän piti erottautua selvästi muista kansoista, jotka edustivat maailmaa. Esim. seka-avioliitot eivät tulleet kysymykseen, puhumattakaan siitä, että Israel olisi antanut lapsensa heille koulutettaviksi.

Uuden liiton kansalla on kuitenkin yksi piirre ratkaisevasti erilainen kuin vanhan liiton kansalla: meillä on tehtävänä saavuttaa uusia ihmisiä Jumalan kansaan, nyt se on avoin kaikille. Siksi samanlainen pelkästään eristäytymiseen pohjautuva filosofia ei enää päde. Kuitenkin Jumala haluaa, että säilytämme oman identiteettimme ja pohjaamme elämämme siihen, että kuulumme Jumalalle ja rakastamme häntä. Siksi on ongelmallista, jos teemme lastenkasvatuksessa "yhteistyötä" maailman eli "pakanakansojen" kanssa. Meidän tulee kyllä soluttautua maailmaan ja vaikuttaa siellä, mutta niin, että oma lähteemme pysyy Jumalassa. Siksi soluttautuminen vaatii viisautta. Asetelman tulisi olla se, että me tarjoamme maailmalle hyvää kasvatustamme - ei niin, että me olemme vastaanottavalla kannalla!

Lapsuus on monesti ratkaiseva vaihe ihmisen elämässä. Siinä on kysymys lapsen "ohjelmoimisesta" - ne asiat, jotka koodautuvat hänen sisimpäänsä ja aivoihinsa lapsuudessa, vaikuttavat siihen, millainen on aikuisena. "Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea." (Sananl. 22:6)

Kasvatuksen tavoite on, että lapsemme voisivat kantaa elämässään hedelmää: niin Hengen hedelmää tasapainoisina ihmisiä kuin myös satoa Jumalan valtakuntaan.

Suomen koulujärjestelmä muutosprosessissa

Suomessa koulujärjestelmä on luotu alun perin kristilliselle pohjalle, ja siellä on edelleen tuon perustan vaikutteita. Esim. uskonnonopetus, aamunavaukset, hyvä yhteistyö seurakuntien kanssa sekä paljon hyviä uskovia opettajia. Siksi Suomessa ei ole juurikaan erillistä kristillisen koulutuksen historiaa, kuin vasta viime aikoina. Tuo pohja on kuitenkin periaatteen ja käytännön tasolla hylätty ja koulu on muuttunut selkeästi moniarvoiseksi. Peruskoulun arvopohjassa sekoittuvat kristillisyys ja antikristillisyys, vaikka sitä ei tietenkään sanota antikristillisyydeksi, vaan esim. humanismiksi.

Tämä on ongelma, kun mietimme, kuinka voisimme kasvattaa lapsemme niin, että se on Herran mielen mukaista. Onko se mahdollista ihmiskeskeisessä, uskonnollisuutta hieman mukaan sekoittavassa koulussa? Tässä maaperässä kasvaa helposti "heikkoja" uskovia - sellaisia, jotka ovat kyllä uskossa, mutta joille se on käytännön elämässä jonkinlainen sivuseikka, vaikka periaatteen ja puheen tasolla kyllä ehkä tärkeä.

Tietoaineissa rakennetaan maailmankuvaa, ja peruskoulun oppikirjoissa se tehdään ei-kristillisistä, humanistisista lähtökohdista käsin. Näitä kirjoja käytettäessä on hyvä, että lapsi saa materiaalin tulkintaan eväitä ja myös rinnakkaista materiaalia - tämä on kotikoulussa mahdollista.

Eräs näkökulma on tämä: Opettaako lastasi palkkapaimen vai hyvä paimen? Koulun palkattu opettaja tekee työtään (enemmän tai vähemmän) rahasta. Sinä vanhempana teet sitä omistajana - tai ainakin omistajan, Jumalan näkökulmaa etsien. Omistajuudella on merkitystä, niin liike-elämässä kuin kasvatuksessakin. Omistaja tekee työtä sydän mukana, koko olemuksellaan. Esimerkkimme on Jeesus: "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee." (Joh. 10:11-12)

Vanhemman osa