Saanko muuttaa mikroaaltouunia siten, että siitä ei kuulu mitään ääntä kun ajastin menee nollaan?
En ole sähköalan ammattilainen, eikä minulla ole siis mitään lupia. Kyseessä on mitä todennäköisimmin aivan yksinkertainen homma.
Lähinnä kysymykseni liittyy siis siihen, että miten esim. vakuutusyhtiöt tähän suhtautuu. Eli jos mikro syttyisi vaikka tuleen jostain ihmeen syystä, niin miten on vakuutusten kanssa jos tulisi tietoon että mikroa on käsitelty.
Jos mielestäsi siis saan aivan vapaasti tehdä kyseisen muutoksen, niin jokin lähde olisi hyvä olla mainittuna jotta voin olla vakuuttunut.
Mikroaaltouunin bing-ääni pois
26
11744
Vastaukset
- itse muuttaa
siellä takana on se johto, sen kun katkaisee niin soittokello vaikenee ikiajoiksi.
- Anonyymi
No jo on pienatä kiinni
Jos digitaallinen mikso
Niin summerin johto jos johto ai summeriin. Joyain liimaa y ii b istet y ä teippi.
Mikaoa ei saa korjata tai sen y iibisteiyä. Itse.
Kanataa a i na pysytelä mikrosta noin kahdene metrin pääsä sen käydessä.
Ulkomailla meillä oli mikro k inka y iiviatetkin maalattu. Tuimatkat.
Mitossa e i mi y ä öolen vaaraa kun e ii avaa si y ä suurtalaatikoanjossa magnettori.
- Hoomoilanen
Mikrouunista ei saa poistaa sitä bing-ääntä, koska silloin sinne saattaa jäädä ruokaa pilaantumaan, josta sitten saat salmonellan, legionnalenoosin ja vaikka mitä muita epilepsioita.
Laki kieltää ja poliisit valvovat! - on melko
yksityiskohtainen, mutta epäilenpä ettei sieltä
löydy erikoispykälää mikroaaltouunin bing-äänestä...
Ja tuskin vakuutusyhtiöiden vakuutusehdoistakaan.- ylitarkarkastaja
Asiasta löytyy kauppa- ja teollisuuministeriön asetus mikroaaltouunien käytöstä ja käytöstäpoistamisesta vuodelta 1989. Asetuksen luvusta 18 otsikolla "Uunien bling-äänet" löytyy kohta 67, jossa kerrotaan, ettei äänen äänenenlähdettä saa itse tinata irti piirikortilta.
- Erkkimerkki/majava
Onkohan kyseessä millanen mikro. Ajastin manuaalinen vai digitaalinen. Manuaalista joudut irrottaan ajastimesta "ding"-kellon ja digitaalisesta seuraat ääntä ja johto irti.
- LG-mikrouuni
tinasin sen äänisummerin piirilevyltä heti uutena pois. oli meinaan ärsyttävä ääni.
kyllä sen hurinan loppumisesta tietää, koska lämmitys on loppu.- RP68
On vähän kaksipiippuinen juttu. Kuten nimikin sanoo, uuni käyttää mikroaaltoja (2,45 GHz). Altistuminen mikroaaltosäteilylle on elimistölle vahingollista. Varsinkin silmät ovat herkät sumenemaan mikroaaltojen vaikutuksesta. Aina, kun mikroaaltouuni esim. huollon, tai korjauksen takia avataan, pitäisi korjauksen jälkeen mittauksin varmistua uunin tiiveydestä. Harvalla korjaamolla on käytettävissään tiiveyden toteamisessa tarvittavia mittalaitteita ja niinpä mieluummin kehottavat hankkimaan uuden uunin, kuin ryhtyvät korjaamaan. Omatoimisessa uunin modifioinnissa vastuu siirtyy tekijälle.
- mikromies-
RP68 kirjoitti:
On vähän kaksipiippuinen juttu. Kuten nimikin sanoo, uuni käyttää mikroaaltoja (2,45 GHz). Altistuminen mikroaaltosäteilylle on elimistölle vahingollista. Varsinkin silmät ovat herkät sumenemaan mikroaaltojen vaikutuksesta. Aina, kun mikroaaltouuni esim. huollon, tai korjauksen takia avataan, pitäisi korjauksen jälkeen mittauksin varmistua uunin tiiveydestä. Harvalla korjaamolla on käytettävissään tiiveyden toteamisessa tarvittavia mittalaitteita ja niinpä mieluummin kehottavat hankkimaan uuden uunin, kuin ryhtyvät korjaamaan. Omatoimisessa uunin modifioinnissa vastuu siirtyy tekijälle.
Niin ei laista tietenkään suoraan mitään kyseiseen asiaan liity, mutta sitten kun jokin (edes etäisesti modattuun mikroon liittyvä) haaveri sattuu ja lähdetään pykäliä tulkitsemaan niin voi tulla kalliiksi. Myönnän kyllä, että onhan tämä aika naurettavaa "isoveli valvoo" -jossittelua..
Toivoin siis, että löytyisi jotain (esim. TUKESIN "sallitut tee-se-itse sähkötyöt"-asiakirjamikälie,) joka kertoisi että tämmöinen toiminta on täysin sallittua. - shgdhsfh
mikromies- kirjoitti:
Niin ei laista tietenkään suoraan mitään kyseiseen asiaan liity, mutta sitten kun jokin (edes etäisesti modattuun mikroon liittyvä) haaveri sattuu ja lähdetään pykäliä tulkitsemaan niin voi tulla kalliiksi. Myönnän kyllä, että onhan tämä aika naurettavaa "isoveli valvoo" -jossittelua..
Toivoin siis, että löytyisi jotain (esim. TUKESIN "sallitut tee-se-itse sähkötyöt"-asiakirjamikälie,) joka kertoisi että tämmöinen toiminta on täysin sallittua.(esim. TUKESIN "sallitut tee-se-itse sähkötyöt"-asiakirjamikälie,) joka kertoisi että tämmöinen toiminta on täysin sallittua. )
Mainitsemasi opus kertoo että et saa "laillisesti" tehdä - Mikromies-
shgdhsfh kirjoitti:
(esim. TUKESIN "sallitut tee-se-itse sähkötyöt"-asiakirjamikälie,) joka kertoisi että tämmöinen toiminta on täysin sallittua. )
Mainitsemasi opus kertoo että et saa "laillisesti" tehdäTäytyy myöntää, että en ole noihin TUKESin asioihin paljoa jaksanut perehtyä, mutta nyt kun jaksoin vähän nähdä vaivaa löysin tällaisen:
Jokaiselle sähkönkäyttäjälle sallittuja muita töitä:
2. Sähkölaitteiden mekaanisten osien korjaaminen, esim pesukoneen letkun vaihto, edellyttäen että laitteen kosketussuojaus, vesisuojaus, jäähtymiseen liittyvät rakenteet, sähkömagneettisiin häiriöihin liittyvät ominaisuudet yms. sähköiset ominaisuudet eivät heikenny - minulla
"kyllä sen hurinan loppumisesta tietää, koska lämmitys on loppu."
Riippuu mikrosta. Oma mikroni hurisee vaikka vuoteen 2042 asti, jos ei luukkua aukaise. Kyseessä digitaalisella ajastimella varustettu uudehko laite, toki näytön laskurista näkee josko varsinainen lämmitys on jo loppunut. Ja siitä piip-piip -äänestä jos sattuu kuulemaan.
- ilman mitään lupia
Se kellohan on mekaaninen laite, eikä sähkölaite. Kyllä sen voi poistaa.
Mikään laki ei kiellä avaamasta mikroa ja poistamasta kilikelloa.
Sähkötöitäkin saa tehdä, kun tekee sitä harrastuksena. - Heipskukkuu
Ei kun polyuretaanipullo käteen ja siitä kiertokytkimen raosta vain reilusti pillillä uretaania sisään. Anopin uuni ei ainakaan ole kilistellyt nykyään.
- Anonyymi
No joko on läytynyt sellainen mikro kohtuuhinnalla josta sen äänen saa pois, tieto on että ainakin yksi malli on myynnissä josta ärsyttävän ja ympäristöä häiritsevän piip piip-äänen saa pois, ei vaan muista minkä laitteen manuaalista sellaisen vaihtoehdon löysin joku vuosi sitten, oli silloin olevinaa liian kallis.
- Anonyymi
"Miksi mikroaaltouuni piippaa kovalla äänellä, kun aika on loppu, kummastelee Ärsyyntynyt Markku...Tai ehkä tarkoitus onkin ärsyttää maailman kaikkia Markkuja – mikron piippaus näyttää olevan kansainvälisen kismityksen aihe."
https://www.savonsanomat.fi/viihde/Veikko-vastaa-Mikro-joka-sanoo-ping/899069 - Anonyymi
Hesari kertoo:
"Ärsyttääkö piippaava mikro? Kodinkoneiden huomioäänet voivat vaarantaa terveytesi
Kodinkoneiden digitalisoituminen tuo uudenlaisen melusaasteen kaikkien meidän kotiin, kun uudet laitteet ilmoittavat merkkiäänin milloin mistäkin."
https://www.hs.fi/koti/art-2000002769898.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi mikroaaltouuni piippaa kovalla äänellä, kun aika on loppu, kummastelee Ärsyyntynyt Markku...Tai ehkä tarkoitus onkin ärsyttää maailman kaikkia Markkuja – mikron piippaus näyttää olevan kansainvälisen kismityksen aihe."
https://www.savonsanomat.fi/viihde/Veikko-vastaa-Mikro-joka-sanoo-ping/899069Meillä piippaa
Mikro 30sekunnin v lein k u n valmista
Pesukone kun valmis ja viritä t sitä
Liesi piippaa kun sitä kytkee tai virhe
Uuni piippaa kunvalmis
Mulemmat jääkaappipakastime jos ovi on au k i pidempään kaupasta tullessa.
Ulko ovet pipaa kun avaat hälyytyksen kautta
Tv piippaa
Ovikello soi pitkään.
Naapuritalon oven hälyytys piipaa sisällä.
Iv kne piippaa jos hä l ää.
Kännykkä piipaa j os joku kommentoi fc ssä
Herätyskellot piippaa.
Pippaaa pipaa piippaaa......
- Anonyymi
Mekaanisella ajastimella olevan mikron kellon vaimennus on helppo juttu. Riittä kun laittaa pienen palan muoviteippiä kellon kuvun reunaan, kellosta häviää tällöin "sointi" kokonaan, jää vain vaimea "kalahdus".
- Anonyymi
Suojakuoret on muutamalla ruuvilla kiini. Kuoripois/mekaaninenkello, pieni kuppi pois/pieni kaijjutin, johto poikki,johdon päätsuojtaan vaikka teipillä ettei ota minnekkään kiinni. Voi tehdä kun kunmikro on irti pistorasiasta. Suojausluokat ei miksikään muutu kun ei koske oven kinnityksiin. Samalla vaivalla kannattaa vaihtaa lamppu, vaikka viellä palaisikin, ellei ole aivan uusi mikro. Mutama mikro tullut eteen että lampun saa vaihdettua vain kuoret aukaisemalla.
- Anonyymi
Laita aika maksimiin ja odota vieressä , aukaise luukku kun ruoka on lämmin. Ei saa nukahtaa kesken.
- Anonyymi
Olen itse poistanut äänet omasta mikroaaltouunistani. Ei ollut vaikeaa.
- Anonyymi
No miten?
- Anonyymi
Samsungissa kohtuullinen 4 kertaa ääni.🤗
- Anonyymi
Upota se kylpyammeeseen.
- Anonyymi
Kattokaa tiktokista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000607999124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102458Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2111842Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231613- 721040
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.43983Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?74872Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57862En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43832Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä81786