Miksi parhaita syrjitään?

Ruotsissa Guldbaggella palkittu Maria Heiskanen ihmettelee, miksi hänelle ei Suomesta liikene kuin hajanaisia sivurooleja. Ruotsissa hän on tähti. Mikähän siinä on, että Suomessa ulkomailla menestyneitä taiteilijoita aletaan sorsia? Aiemmilta ajoilta tulee mieleen esimerkiksi Arja Saijonmaa.
1457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

siten, että miltei joka vuosi on joku näyttelijä lähes kaikissa sarjoissa. Tulee vaan mieleen Marika Parkkomäki, joka näkyi monissa viime/toissa vuonna ja sitten taas Pirjo Lonka viime vuonna.
Jotkut hyvätkin näyttelijät saavat anella rooleja ja olla tyrkyllä. Siitä oli kerran Voimala-ohjelmassakin, että moni näyttelijä joutuu olemaan työttömänä...ei mistään rooleja. Osat kasautuvat samoille...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvän taiteen ystävä kirjoitti:

Ruotsissa Guldbaggella palkittu Maria Heiskanen ihmettelee, miksi hänelle ei Suomesta liikene kuin hajanaisia sivurooleja. Ruotsissa hän on tähti. Mikähän siinä on, että Suomessa ulkomailla menestyneitä taiteilijoita aletaan sorsia? Aiemmilta ajoilta tulee mieleen esimerkiksi Arja Saijonmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu