Kuka on korvausvelvollinen???

Linda81

Ostimme nykyisen talomme noin 4kk sitten, nyt olemme huomanneet että alakerran hallissa tulee paskavesi lattialle. Pyysimme viemäripalvelua aukaisemaan putket ja kuvaamaan mitä putkissa on. He totesivat seuraavaa: Pohjaviemärit betoniputkea. Kuvaus alotettiin pihakaivolta päin. Putkeen on yhdistetty salaojaputki n. 1 metrin kohdalla, 1,5 metrin kohdalla putken seinämässä pala pois 2metrin kohdalla putki kokonaisuudessaan rikki, putken toiminta mahdotonta koska kyseisessä kohdassa putki puuttuu kokonaan. Nyt olemme yrittäneet selvittää että joudummeko me itse tämän korvaamaan vai kuuluuko tämä vanhoille omistajille. Rakennustarkastaja totesi että koska hulevesiputkien johtaminen jätevesiviemäriin ei ole missään vaiheessa sallittua niin tehty liitos on poistettava. Meillä olisi edessä nyt lattian piikkausta ja putkien vaihto. Olisin todella kiitollinen kun joku osaisi neuvoa tai sanoa että kuka joutuu korvaamaan. Vakuutuksesta ei tultu tässä asiassa vastaan eikä kuluttaja asiamies osannut neuvoa:( Oikeuteen emme halua asiaa viedä koska siitä tulisi liian pitkä ja kallis prosessi.

10

2087

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maksat itse

      Maksa duuni itse saat nopeasti valmista ,

      • Linda81

        Se on totta että jos itse tekis niin nopiaa olis valmista mutta tämmönenkin remontti vie mukavasti rahaa ja jos vaan on mahdollista että saisi edes puolet vanhat omistajat maksamaan niin se ois mukavaa.

      • Linda81 kirjoitti:

        Kyseessä on selkeästi maakaaren tarkoittama piilevä virhe.

        Reklamaatio myyjälle, kannattaa antaa hänen tutustua tilateeseen mikäli haluaa, ja sen jälkeen korjausmiehet paikalle.

        Korvaussumma kannattaa yrittää sopia hyvässä hengessä. Lain mukaan myyjän kuuluu maksaa itse virheen aiheuttamat kulut, ja ostaja maksaa korjauksen tuoman arvonnousun verran.

      • ile hki
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        Miten perustelet allaolevan väittämän;

        Lain mukaan myyjän kuuluu maksaa itse virheen aiheuttamat kulut, ja ostaja maksaa korjauksen tuoman arvonnousun verran.

        Ei ostaja maksa koskaan myyjälle mitään jos ostaja on vaatimassa hinnanalennusta laatuvirheen takia.

        Hinnanalennusta kun määritellään niin siinä otetaan huomioon kauppahinnan ja sopimuksen mukaisen kiinteistön arvon suhde.

        Nämä on taas näitä äkkiviisaiden pienten välitysliikkeiden edustajien kommentteja.

        Kannattaa opiskella vielä vähän lisää.

        t. ile LKV

      • ile hki kirjoitti:

        Missä vaiheessa olen väittäny että ostaja maksaisi myyjälle mitään. Myyjä maksaa korjauksista itse virheen aiheuttamat kulut, ja ostaja arvonnousun.

        Ymmärrän toki että teidän firman yt-neuvottelut stressaavat, etenkin kun talossa pitkään olleita lömautetaan niiden aiheuttamien korkeampien kulujen takia.. Tsemppiä kuitenkin!

    • vanha koska

      putket betonia ja ne on lopussa sen takia. Mutta jonkinasteinen piilovikakin se voi olla. Eli hyvä jos myyjä jotain avustusta teille antaa. Mutta jos kerrottu että putket vanhat niin korvaus on pieni tai ei mitään.

      • ei huomattu

        vikaa, myyjä on yleensä vastuussa vioista, mutta oikeudessa ei kannata asiasta alkaa tappelemaan, ellei vian korjaaminen tule maksamaan vähintään 10 prosenttia talon kauppahinnasta.
        Myyjän vastuu ei tarkoita, että myyjän pitää jokainen pikkujuttukin korvata. Tuota kymmentä prosenttia on pidetty eräänlaisena rajapyykkinä.

        Tottakai myyjälle kannattaa heti ilmoittaa asiasta ja yrittää fiksusti neuvotella asiasta. Jollei muu auta, on otettava asianajaja avuksi. Hän osaa neuvoa paremmin vakuutusasiat ym kuntoon, ennen kuin laitetaan isot pyörät pyörimään.

      • harvassa

        kaupassa otetaan mitään kantaa viemäriputkiin. Ja vielä harvemmin niihin tarvitsee jälkeenpäinkään puuttua. Ostajan etu on tällöin olettaa, että ne olisivat vanhassakin talossa täysin toimintakuntoiset. Kyseessä on selkeä piilovika ja vieläpä vastoin rakennusmääräyksiä tehty rakenne, joten myyjä maksaa korjauksen. Arvonnousukin on varsin kyseenalainen, koska asian olisi pitänyt alunperinkin olla kunnossa.

      • vanhoissa
        harvassa kirjoitti:

        Kyllä vanhoihin taloihin, oli sitten omakoti, rivitalo tai kerrostalo putkiremontit kuuluu asiaan. Ei myyjältä voi vaatia putkien ikuista kestämistä. Tosi pienen summan voit saada tappelemalla, tosin oikeudenkäynti maksaa maltaita.

      • jokumiäs
        vanhoissa kirjoitti:

        Kyllä vanhoihin taloihin, oli sitten omakoti, rivitalo tai kerrostalo putkiremontit kuuluu asiaan. Ei myyjältä voi vaatia putkien ikuista kestämistä. Tosi pienen summan voit saada tappelemalla, tosin oikeudenkäynti maksaa maltaita.

        Ei kai se saa olla vanhassakaan talossa rakennusmääräysten vastainen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe