Moi

Olen pitkään miettinyt ja järkeillyt tätä lestojen elämää, ja mitä enemmän miettii sitä hullummalta alkaa tuntua. Alkaa tuntumaan että tämä on aivopesua, kyllähän jos pienestä pitäen on samaa asiaa jankattu, oli se sitten mikä tahansa, uskoo siihen. Eihän se voi pitää paikkansa että tämä pohjoinen pieni lestayhteisö on ainoa joka sinne taivaaseen pääsee. Mihin joutuu nämä miljoonat muut "uskovaiset"? Ja tämä lestojen lauma ja yhteisöelämä on todella rasittavaa, yksin ei saisi elää, pitää joka viikko raahautua seuroihin, pitää yhteyttä ja osallistua suvun ja kavereiden "massatapatumiin" Alkaa pikkuhiljaa väsymään. Olisihan se elämä oikeasti helpompaa kun ei olisi ikinä kuullutkaan lestadiolaisista. Nuorena tuli elettyä myös maailmassa, eikä se lainkaan hullua ollut, olihan joskus morkkis, mutta kun miettii nykyistä siveää eläämää, oli tuo maailman elämä jotenkin helpompaa, Lestojen elämä on liian yhteisölistä. Ja jää tässä kiltissä elämässä niin paljon mahdollisuuksia ja asioita paitsioon.
En tiedä mitä tässä tekis, lähteä vai ei?
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuonne vanhoillis osioon, tän voi poistaa

Äänestä
  • vuosia spämmännyt

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohta lähetään kirjoitti:

Olen pitkään miettinyt ja järkeillyt tätä lestojen elämää, ja mitä enemmän miettii sitä hullummalta alkaa tuntua. Alkaa tuntumaan että tämä on aivopesua, kyllähän jos pienestä pitäen on samaa asiaa jankattu, oli se sitten mikä tahansa, uskoo siihen. Eihän se voi pitää paikkansa että tämä pohjoinen pieni lestayhteisö on ainoa joka sinne taivaaseen pääsee. Mihin joutuu nämä miljoonat muut "uskovaiset"? Ja tämä lestojen lauma ja yhteisöelämä on todella rasittavaa, yksin ei saisi elää, pitää joka viikko raahautua seuroihin, pitää yhteyttä ja osallistua suvun ja kavereiden "massatapatumiin" Alkaa pikkuhiljaa väsymään. Olisihan se elämä oikeasti helpompaa kun ei olisi ikinä kuullutkaan lestadiolaisista. Nuorena tuli elettyä myös maailmassa, eikä se lainkaan hullua ollut, olihan joskus morkkis, mutta kun miettii nykyistä siveää eläämää, oli tuo maailman elämä jotenkin helpompaa, Lestojen elämä on liian yhteisölistä. Ja jää tässä kiltissä elämässä niin paljon mahdollisuuksia ja asioita paitsioon.
En tiedä mitä tässä tekis, lähteä vai ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu