kotkassa kuhisee "lainaus

lähde kymen sanomat

Kotkan virkamiesjohto harkitsee tutkintapyyntöä perussuomalaisten valtuustoaloitteesta
28.1. 11:09


KOTKA. Kotkan kaupungin virkamiesjohdossa harkitaan tutkintapyynnön tekemistä perussuomalaisten valtuustoryhmän maanantaina jättämästä valtuustoaloitteesta. Kotkan kaupunginlakimies Marianna Ruonala näkee asiassa jopa törkeän kunnianloukkauksen piirteitä.

Aloitteessa syytetään Ruonalaa, kansliapäällikkö Jarmo Koivistoa ja kaupunginjohtaja Henry Lindelöfiä vastuullisiksi mm. valheellisten asiakirjojen laatimiseen ja käyttämiseen päätöksenteossa.

Lindelöf, Koivisto ja Ruonala päättävät loppuviikon aikana tutkintapyynnöstä.

Perussuomalaisten valtuustoaloite liittyy vuosia kestäneeseen museomestari Asko Kervisen irtisanomiskiistaan. Kotkan kaupunki voitti itse kiistan hovioikeudessa. Kervinen ei saanut valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta. Sen jälkeen hän esittänyt Kotkan kaupungille useampia korvausvaatimuksia, jotka kaupunginhallitus on torjunut.

Perussuomalaiset esittävät, että Kotkan kaupungin tulisi tunnustaa väärien ja valheellisten asiakirjatietojen käyttö sekä suostua Kervisen vahingonkorvausvaatimukseen.

Kervinen on tehnyt kiistassa kymmeniä kanteluja, hallintovalituksia ja rikosilmoituksia, joista yksikään ei ole vielä johtanut hänen toivomaansa lopputulokseen.

5

988

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ulkopaikkakuntalainen

      No...
      Voisko olla mitenkään että se on väärässä?

      • tarkenna

        voisitko tarkentaa? kuke,ketkä väärässä, ja mistä?


      • ei voi olla
        tarkenna kirjoitti:

        voisitko tarkentaa? kuke,ketkä väärässä, ja mistä?

        Ilmeisesti noin teoriassa saattaisi olla mahdollista, että kaupungin hallinto ja oikeuslaitos olisivat oikeassa, mutta eihän se "yleisen mielipiteen" (=valittajat) mielestä voi olla niin.


    • Mereltä tuulee

      Eiköhän olisi aika alkaa tutkia alimmasta portaasta ylemmäksi. Jotain kyllä jää kiinni, jos on oikeat asialla" OSAAVAT" tarkoitan, silloin jääkin Luulottelut kokonaan pois.

      Ei ole PERUSSUOMALAISET suurempia RIKOLLISIA, vaan sopii kurkistella muihinkin leireihin.

      • Lähivakuutus!

        Lähivakuutus kusi muroihin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      189
      5109
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1812
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1507
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1185
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe