Isät???

Milloin miehestä kasvaa isä!!! Lapsena hyväksikäytetty. Juuri kihlaus purkautunut. Onko seksi vain kaikki elämässä miehelle?? Onko rakkaus muuta kuin seksiä??? Isät!? Onko luotettavaa miestä? ISÄÄ??
2541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Milloin miehestä kasvaa ISÄ?" Se on todella kyvä kysymys sitä olen myös miettinyt kun olen elämässäni kohdannut isiä ja saanut nähdä niin monen moista taapertaja isää. Uskon elämänkouluun ja siihen mitä on poika saanut oppia omalta äidiltään ja sitten mitä oma isä tai ei tarvitse olla oma isä vaan miehet jotka ovat lapsen elämään vaikuttaneet. Nämä eväät ja oma tahto kasvaa ihmisenä, miehenä ja sitten isänä isäksi omien lastensa mukana.
Ei mies ole valmis isä vaikka on lapsen saanutkin, vaan se on uusi elämänjakso miehelle. Siitä alaa kasvu isäksi joka jatkuu sitten loppu elämän. On annettava itselleen mahdollisuus ja aikaa kehittää kykyjään olla hyvä ja luotettava isä. Siinä on nainen /äiti suurena apuna.
Ei nainen saa hyväksyä mieheltä minkälaista kohtelua tahansa vaan naisen on asetettava selvät rajat ja ne ovat mallina sitten pojalle kuinka yhteis elämä asettaa vaatimuksia puolin jos toisinkin.
Samoin ei nainen saa kohdella miestä miten tahansa koska olemme saman arvoisia ihmisenä.

Virheetöntä parisuhdetta ei ole olemassa mutta se on niin tärkeää olla rehellinen lasten edessä ja silloin antaa mahdollisuuden lapselle oppia elämästä eri ratkaisuja kasvuun mieheksi/isäksi ja tietenkin tytöt naiseksi ja äidiksi.

Seksi ei ole se ainut mitä miehen elämässä on,
ja jos se niin on ei silloin miehen asiat ole oikein kuten pitäisi.

Rakkaus on muuta kuin seksiä. Jos se vaan on seksiä niin ei se tarvitse olla rakkautta. Rakkaus on niin paljon muuta ja jos ei ihminen ole saanut rakkautta niin on ehkä vaikeaa ymmärtää ja antaa rakkautta toiselle.
Kun välittää ja rakastaa toista niin se ei merkitse sitä että se olisi pelkkää seksiä.

Lapsena hyväksikäytetty tyttö tai poika menettää luottamuksen aikuiseen sillä onhan lapsia hyväkseen käyttäviä myös naiset ei se ole vaan miehet. Lapsi ei heti ymmärrä mistä on kysymys koska eihän lapsella ole tietoa mistään muusta kuin se mikä häneen kohdistuu on todellista.
Jos rakastaa niin ei siihen kuulu mitkään uhkaukset, pelottelut tai halveksunta ja alistaminen.

Meillä kasvatti lapsi jota on hyväksikäytetty useamman vuoden ajan ja tiedän mitä se merkitsee. Ei ole helppoa ottaa huostaan niin pahasti särkynyttä "sydäntä". Toivon että haet apua itsellesi sillä voit saada omalle elämällesi suuren avun ja löydät rakkauden avaimet. Avun haku ei ole koskaan liian myöhäistä.
Meillä taistelua tytönkanssa päivittäin siitä miten lapsi ei saa käyttäytyä poikia/miehiä kohtaan. Se on sellaista hakemista tulla hyväksytyksi poikien/miesten elämässä. Lapsi luulee ja uskoo että mihet ovat hyväksyttäviä ja kilttejä sellaisina kuin mitä on saanut kokea. Siinä ei paljon yksinomaan puhuminen auta, vaan se malli miten ihmiset oikeasti välittävät/rakastavat toisiaan, on ajan myötä tuova malli aikuisuuteen.

Kuva rakkaudesta on sirpaleina, ei ole niistä sirpaleista helppoa ruveta kokoamaan yksin elämänsä sisältöä eheäksi ja itselleen ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.
Toivon että löydät luotettavan miehen ja tuleville lapsillesi luotettavan isän. Luulen että sinun on ensin löydettävä itsesi ja hyväksyttävä itsesi.
Et ole syntynyt sattumalta tähän maailmaan.
Elä sen mukaisesti itseäsi arvostaen.
Lopuksi voin sanoa että
luotettavia miehiä,ISIÄ on ehdottomasti olemassa.

Äänestä

miehiä on, mutta heitä et löydä, jos sinulla on kiire. Sänkyysi saat kyllä näin jonkun, mutta luottamuksen ja isyyden laita taitaa olla vähän niin ja näin.
Parisuhde ei saa perustua toisen päätöksiin. Parisuhdetta pitää rakentaa yhdessä. MOLEMMAT toistaan kuunnelle, siis myös naisen on kuunneltava miestä. Muuten on suhde toispuolinen. Epätasapainossa.

Niille nopeille suhteille on tyypillistä nopea eteneminen. Aivan kuin aika loppuisi ja loppuukin, sillä sellainen suhde on pinnallinen. Särkymään herkkä. Ja seksistinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö82 kirjoitti:

Milloin miehestä kasvaa isä!!! Lapsena hyväksikäytetty. Juuri kihlaus purkautunut. Onko seksi vain kaikki elämässä miehelle?? Onko rakkaus muuta kuin seksiä??? Isät!? Onko luotettavaa miestä? ISÄÄ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu