Syksy on kaunein kokemistani kuolemista
leikeltyjen lauseiden avoin hauta
näyteikkuna siihen, mikä ei koskaan ollut
Mutta sinä kuulut tulevaan vuodenaikaan
Sinun ei tarvitse kahlata mykkien lehtien läpi
lukea varisevaa muistokirjoitusta
Sinä vietät väliaikaa
kunnes alkaa toinen kesä
Ja minä odotan, sinä odotat
että kylmenevien iltojen mosaiikkiin
ilmestyy se, jota emme tunne nimeltä
mutta jonka puolesta uhraamme kaiken
leikeltyjen lauseiden avoin hauta
näyteikkuna siihen, mikä ei koskaan ollut
Mutta sinä kuulut tulevaan vuodenaikaan
Sinun ei tarvitse kahlata mykkien lehtien läpi
lukea varisevaa muistokirjoitusta
Sinä vietät väliaikaa
kunnes alkaa toinen kesä
Ja minä odotan, sinä odotat
että kylmenevien iltojen mosaiikkiin
ilmestyy se, jota emme tunne nimeltä
mutta jonka puolesta uhraamme kaiken
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kiitos, olen mykistynyt
Kiitos sinulle kommentista ja mykistymisestä :) Joo, ihan kiva runonen - syntyi, kun ajattelin oravaa ja tammenterhoa - siitä aatos liiteli syksyyn. Ja mukavaa myös, että toinenkin runo on jo mielessä, joskus näköjään sanottavaa tulee urakalla. Runoilu on jalo harrastus.
kaunis ja vaikuttava runo. Kiitos tästä tunnetasolle yltäneestä lukukokemuksesta.
Kiitos kaunis :) Tunnetasollahan tässä liikutaan. Joskus tulee vastaan runoja, jotka tuntuvat puhuvan suoraan siihen omaan tilanteeseen. Luen paremmin kuin kirjoitan.
En osaa sanoa muuta kuin : Ihanaa ! Se tarkoittaa, että aivan mahtavan hyvä runo!
Siinä on jotenkin mosaiikkimainen, paloiteltu tunnelma...
Elämänpalasia ?
Niistä pitäisi koota ehyt kokonaisuus, kaunis ja harmoninen. Sitähän se on jatkuvasti elämä - palapelin kokoamista. Mutta kuka palapelin kokoaa? (Livingstonen vanha biisi muistaakseni)
Minä olen antanut se tehtävän Korkeampiin käsiin.
Kiitän hienosta runostasi, Miekko!
Älä vain lopeta kirjoittamista.
kerppuli
Kiitos! Elämänpalasia, kyllä. Kaikesta huolimatta oltava avoin sille mitä tapahtuu. Aluksi kirjoitin selkeän lohduttoman lopun, nyt sen voi lukea haluamallaan tavalla.
Joo. Korkeampiin käsiin minäkin olen elämänhallintani ulkoistanut. Oikeastaan parempikin, että mitä sekavampi tilanne niin sitä enemmän voi asioita luovuttaa ylöspäin. Selkeämmissä tilanteissa ehkä yrittäisi selvitä omin voimin.
Livingstonesta olen kuullut vain nimen, en tietääkseni ainoatakaan esittämäänsä kappaletta :(
Mutta pääsin jokunen vuosi sitten Pro Fiden backstagelle :) Keikkajärjestäjä tarjosi keikan jälkeen kullekin soittajalle Jalostajan pizzan, jonka rokkarit ruokarukouksen kera kiitollisina nauttivat.
Ei voi oikein lopettaa. Joskus ajattelin, että sanat ovat loppumassa, kun kaikki tunteet on käsitelty. Jos pääsen tämän tunteen yli, niin voiko muka kirjoittaa onnesta, auvoisista päivistä... Joku onnistuu, mutta onko se minun juttuni.... Nyt kirjoitan pääasiassa siitä, että ei ole oikein mitään sanottavaa. Harrastushan tämä on, joten ei rima kovin korkealla saa olla.
Mutta kyllä niitä aiheita tulee. Tämä syntyi siitä, kun galleriassani vieraili orava. Katselin kurren kuvaa ja runo hahmottui päässäni. Alkuun kertoi oravasta ja tammenterhosta, mutta muuntui vähän matkalla...
- ehkä elämänpalasia. Mutta loppujenlopuksi on sama mistä kirjoitat, osaat joka tapauksessa kirjoittaa hyvin. Sinullahan on hallussasi ajatukset ja sanat.
Kerppuli
Kiitos kehaisusta. Ala-asteella tykkäsin kirjoitella äikänaineita. Muuten on vähemmälle jäänyt.
Tämä runoinnostus oli alkujaan vain tällainen projekti, että saa sanottua ne asiat, joita ei toiselle osapuolelle ehtinyt/kyennyt sanomaan.
Siksi niitä ajatuksiakin tuntuu olevan hallussa, kun näitä on asioita on kuitenkin joutunut käsittelemään ja miettimään, ja kirjoitan periaatteessa vain yhdestä asiasta ja henkilöstä.
En tiedä, mitä sitten tapahtuu, kun olen saanut käsiteltyä kaiken, mitä tämän yhden asian tiimoilta on sanottavana. Mielenkiintoista onkin nähdä, löytyykö uusia aiheita. Toivottavasti, tämä on hieno harraste.
syksy ja värikäs kuolema
taakse jätetty...ehkä
ei se niin helppo ole
nyt valkoinen talvi
pitenevät päivät
kulkee kohti kevättä
ihminen aatoksissaan
kevät on eteinen
kesä on huone
jota odotamme
mitä se tuo tullessaan
sitähän emme vielä tiedä
elämme vain päivän kerrallaan
heräten uteliaana uuteen aamuun
Miekko, näin minä kiitin syvällisestä runostasi:)
Kiitos kauniista vaihtorunosta. Näin on, päivä kerrallaan katsoen, mitä uusi päivä tuo tullessaan... Ja uudet vuodenajat, uudet tuulet... Syksyn kuoleman jälkeen kuitenkin löytyy vielä elämää, talven valkeus on jo esimakua tulevasta. Näin uskomme ja luotamme! Kiitos.
"Ja minä odotan, sinä odotat
että kylmenevien iltojen mosaiikkiin
ilmestyy se, jota emme tunne nimeltä
mutta jonka puolesta uhraamme kaiken "
Tästä jotenkin tuli mieleen yks oma runon raakile joka alkaa "Sinä, jota ei vielä ole minulle olemassa.."
Kaunis on taas tääkin kirjoituksesi, jotenkin mä tykkään näistä sun runoista, ainakin tähän asti, toivottavasti jatkossakin koska niistä tulee jotenkin hyvä mieli :)
Kitos, Amanda! "sinä, jota ei vielä ole minulle olemassa..." - kaunista! Älä jätä raakileeksi noin hienoa alkua.
Alkujaan lopetin runon suunnilleen siihen ajatukseen, että toinen löytää jotain ja minä jään elämään syksyä. Tarkemmin ajatellen se tuntui kuitenkin liian kohtalokkaalta, edustaako se edes sitä, mitä ajattelen.. Ei minun kohtaloni niin kalpoinen sentään ole.
Kiva, että tykkäät! Katsotaan, miten jatkossa.. sanojen ehtyminen voi johtaa sanavaraston muutokseen, siihen, että ilmaisee asiat eri tavalla - näin luulen ehkä, en tiedä, sen näkee ja kokee... Yritän olla rehellinen siinä, mitä sanon...
...sydän lähtenyt varisevien lehtien
aikaan
ja rakkaus mennyt talvilevolle uinumaan,
odottelemaan
lämmön ja hehkuman aikoja...kesää,syksyä.
tulee hienosta runostasi mieleen
sovittu välivuosi,
jona aikana on aikaa pohtia sitä kaikkein
tärkeintä rakkautta...
todella hyvä,hyvä miekko!!!
Kiitos! Löysit tästä vaatimattomasta runosestani yhden aika hyvän pointin.. Rakkaus todellakin voi uinua, talvilepo voi tehdä sille jopa hyvää... kesän tultua se virkoaa uudelleen henkiin (vaikka ei olekaan minnekään kadonnut).
Minä mietin liikaa! Mietin, mitä pitäisi tapahtua, jotta palautuisi se ja se... Ne voivat hyvinkin tulla itsestään luokseni... täytyy vain odottaa kärsivällisesti...
Mietin liikaa! Mietin, että toinen on unohtanut minut. Hänellä on uudet kuviot. Se olisi hyvä asia, hyvä asia olisi minun silti tietää.. tuntuu vaan tyhmältä kysyä... Kun en tiedä, mitä on tekeillä, on parempi olla miettimättä liikoja... jos vain pystyisi siihen...
Kaipaan.
Niin,kuolemia tosiaankin
voi olla monenlaisia ennen sitä
lopullista stoppia! Ja olen kanssasi
samaa mieltä että syksy niistä todellakin
kauneimpia..
Toivotan sinulle ihanaa
tulevaa väliaikaa...ja paljon
rakkautta..
Pidän runoistasi,ne saavat minut
välillä käyttämään harmaantuneita aivosolujani
aivan uudella tavalla..Kiitos siis runonrustaajalle =))))
Noits
Kiitos! Syksy on kaunis haaveilijalle. Syksy on oiva kehto lohduttoman kyynelille. Paljon rakkautta toivon sinulle myös!
Kiva, että pidät runoistani. en tiedä, miten jatkossa.. voihan olla että tulevat runot karkottavat sekä lauseet ja kirjoittajan ja lukijat... Enpä kuitenkaan lukijoita varten kirjoittele, vaan saadakseni tunteet julki, ulos raittiiseen ilmaan.
No, uusi runo on valmis, kirjoitan tänne jahka ehdin. Lempilapseni, totta kuin mikä, tunteideni hedelmä... Tykkään siitä todella paljon, voi olla että sinua ei iske yhtään.. Makukysymyksiä nämä aina ovat. Tärkeintä, että itse on kutakuinkin tyytyväinen, että kirjoittaa.
Minulla on melkoisen laaja-alainen
ajatusmaailma siispä epäilen että
mikään mitä kirjoitat ei tule karkoittamaan minua
lukijalistoiltasi, kun on koukkuun jäänyt
niin koukussa sitkeästi pyristelen =)))jos vain
suinkin palstalla olen..Ja tässä ohessa pieni lainaus tekstistä jonka löysin lootuksen kukasta, syystäkin olen otettu että päätit ojentaa minulle juurikin tämän kukan:
"Ihminen voidaan nähdä lootuksena, joka kuvitellessaan elämän koostuvan vain aineellisesta todellisuudesta, elää kerällä samean mutalammen pohjassa. Mutta herättyään henkisyydelle ja ymmärtäessään, että on mahdollista saavuttaa runsaus, rakkaus ja täydellisesti pulppuava elämänilo, lähtee kasvamaan kohti auringonvaloa.
Matka on pitkä kuin lootuksen varsi ja välillä samea ja yksinäinen. Mutta valon häilyminen pinnassa ja kokemukset valon hetkellisten kosketusten tuomasta suunnattomasta nautinnosta, ilosta ja rauhasta kannustavat vartta kasvamaan. Kun kasvu on alkanut, ei ole enää muita vaihtoehtoja.
Pitkän tien päässä tapahtuu ihme:
puhdas valo ja onni tulvii avautuvaan ihmiseen. Syntyy voimakas luomisen ja jakamisen tarve, saapuu yltäkylläinen ilo pelkästä olemassaolosta ja elämän ihmeen seuraamisesta.
- Lootuksen kukka on häikäisevän kaunis ja jo olemassaolollaan levittää iloa ympärilleen"
Joo, tiedän kyllä että ajatusmaailmasi on laaja-alainen. Tunnustan, että tunnen aika heikosti kukkia... Lootus oli tuollainen vaistonvarainen heitto.. Mutta näemmä oikeaan meni: "Häikäisevän kaunis ja jo olemassaolollaan levittää iloa ympärilleen".. Kyllä tästä sinut tunnistaa ;)
hehkuvasta, tunnelmaa sisältävästä runostasi.
Kiitos, "Risu"! Hehkun sisäisesti, huhuu, siksi kirjoitan hehkuvia ja tunnelmoivia runoja. Pitäisi useammin kuunnella sisäistä kaminaa. Päivä paistakoon ikuisesti kukkamaallasi.