persoonallisia opettajia nyt tai ollut?
Onkos siellä
Lieksassa
6744
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on nytkin. Kysymys vaan kuuluukin, kuinka moni opintoryhmästä kulloinkin on ja mitä mieltä. Äänestetään ryhmässä oliko opettaja minkälainen ja saadaan vastauksena, se oli semmoinen. Vastaus vaihtuukin sitten aika-ajoin sinne ja tänne, laidasta laitaan. Lopullinen vastaus kuuluukin, ettei 50/vuoden päästä enää tunneta koko ihmistä.
Aura P persoonallinen, opetti Surpeenvaaran koulussa, ja eli 98-vuotiaaksi, ja nimenomaan siksi koska hän eli noin vanhaksi. Muistoa kunnioittaen!
olivatkin usein aika "tolokkuja".
Entäpä viimevuosina?
olla niitä pelekkiä m......ja.
tämän päivän opettajiin, siinä on suuri ero. Ennen opettajilla jäi aikaa myös kasvatustyöhön oppilaitaan kohtaan ja heillä oli siihen vieläpä olennainen valta, heitä jopa kunnioitettiin myös lasten kotioloissa. Tämän puuttumisen lasten kasvatustyöhön mahdollisti myös osaltaan oppiaineiden vähyys, tämän päivän oppimismäärät ovat vaativuudeltaan aivan toista luokkaa, siksipä meidän nuoremme ovat tressaantuneita ja ylikierroksilla kävijöitä, odotettavissa onkin yhä sairaampia ja elämään kyllästyneitä nuoria kansalaisia. Pitäisi vähän höllätä ja antaa aikaa nuorelle, myös lapsenomaiseen kasvuun, sekä käyttäytymiseen.
Ehkäpä se Steinerkoulu ei olekkaan ihan väärässä.
Siellä annetaan lapsen kasvaa lapsena. Itse en ehkä allekirjoita kaikkia Rudolf Steinerin oppeja, mutta oma lapseni halusi mennä Steinerlukioon peruskoulun jälkeen. Me vanhemmat olimme vastaan, mutta hän piti päänsä. Hänen kohdallaan se oli onnistunut ratkaisu. Lukio on luokkamuotoinen ja 4vuotinen. Näin ollen jää aikaa taideaineille eikä oppilaita "vedetä piippuun" stressin kanssa. Lukioon mahdutetaan teatteri-ja ulkomaanmatkoja. En tiedä, varmaan myös Steinerissa on kaikenlaisia oppilaita ja luokkia, ja on varmaan kiusaamista ja muuta. Meidän nuorellamme kävi ehkä vain hyvä tuuri,että luokalle sattui hyviä tyyppejä.