Hotelli Agla Rodoksen kaupungissa?

Dodekanesia

Tiedän, tiedän, ettei ole hienoa mennä Rhodokselle, mutta olen sen verran vuosien mittaan jo muualla liikkunut, että haluan nyt käydä ensimmäistä kertaa Rhodoksen kaupungissa.

Yöelämä ei kiinnosta, historialliset nähtävyydet ja kaupunkielämä kyllä. Käveleminen ei pelota. Tiedossa on, ettei Rhodoksen kaupungissa eletä enää muinaista kyläelämää! Silti uskallan odottaa hotelliltani suhteellista rauhallisuutta sekä asukkaiden että ympäristön puolesta. Kohtuullinen hinta kuuluu asiaan. Rahaa pitää riittää seuraavaankin matkaan!

Olisikohan hotelli Agla (Aurinkomatkojen valikoimissa) hyvä valinta? Entä onko muita ehdotuksia? Ei ole tarpeen, että henkilökunnassa olisi suomalaisia tai suomea taitavia; pärjään välttävästi jopa kreikan kielellä. Parempi olisikin, etteivät laajat suomalaisjoukot olisi "löytäneet" toivehotelliani...

15

9566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käyny

      Hotelli sinänsä on ihan ookoo. rauhallisuudesta en sanoisi mitään. Tuntui ainakin viimekesän heinäkuun alussa olevan aikamoinen bilemesta. Alakerrassa olevassa yökerhossa riitti elämää pitkään ja siinä ohessa myös huonebileet olivat hyvin kuultavissa. Taisivat olla Ruotsalaisia nuoria likkoja suurinosa. Itse olen menossa taas samalle saarelle ja ko. kaupunkiin, taitaa vaan olla parempi vaihtoehto mennä Athineon-hotelliin. Tosin sieltä on muutama kilsa keskustaan mut luulen et on rauhallisempi hotellina.Ja onhan siinä vanha kaupunki ihan vieressä...

      • Dodekanesia

        Minulla on ollut tapana ottaa osa kesälomasta toukokuussa. Lienee siihen aikaan Rhodoksella, siinä missä muuallakin lomakohteissa, väljempää.

        Odotan Rhodoksella pystyväni hahmottamaan sen värikästä ja vaarallistakin historiaa ja uskon siellä paikan päällä pohtivani sen kestosuosikkina olemisen taian taustaa.

        Mutta lieneekö koskaan ennen ollut hotellin valitseminen näin vaikeaa?


      • Useamman kerran käynyt

        Hotellin alakerrassa ei ole yökerhoa, meteli varmaan
        tuli muualta, koska yleensä hotelli on rauhallinen,
        tosin keskikesällä ruotsalaiset nuoret aiheuttavat
        hotellille päänvaivaa. Muuten hyvä aamiainen ja
        hyvä ruoka.


    • rodotar

      Ei minustakaan ole hienoa mennä Rodokselle, mutta erittäin mukavaa se on. Niin mukavaa että olen käynyt siellä monta kertaa.

      No niin, asiaan. Agla on sijainniltaan vähän rauhallisemmalla paikalla kuin muut kaupungissa olevat hotellit. Aikaisemmin mainittu Athineon sijaitsee melko vilkasliikenteisen kadun varrella, eikä läheinen ranta ole uimakelpoinen. Toisaalta se on vanhan kaupungin vieressä ja paikallisasutusalueella (ei kuitenkaan liian kaukana). Hotelleissa en ole kummassakaan ollut joten en niisä osa muuta sanoa.

    • kuultua, koettua

      Ystäväni vietti siellä poikansa kanssa pari viikkoa ja oli ylen tyytyväinen. Ainakin heillä oli rauhallista nukkua mutta voipi huoneen sijainti tietty vaikuttaa niinkuin jokainen ymmärtääkin. Aamiaista hän kehui hyväksi myös.
      Itse olin Rodian Galleryssä josta ei mitään huonoa sanottavaa siitäkään.

    • lisäys :)
    • Hotelli Agla on ihan ok ja siisti.
      Itse en ole ainakaan melusta häiriintynyt.
      Koko kaupungissahan on lomasesenkina aikas lailla tasaista hälinää. Ehdottomasti kannattaa kuitenkin majoittua kaupunkialueelle, kauempana saarella löytyy toki kohteita joissa on rauhallista. Vanhassa kaupungissa saa helposti vierähtämään koko viikon, kun katselee ajatuksella ja käy myös museossa Suurmestareiden Palatsissa. Aurinkomatkojen saarikierros on todella hyvä, ainakin jos opas on Rodoslainen.

    • Aglafani

      Hotellissa kyllä puhutaan suomeakin, mutta eihän
      se haittaa, kyllä siellä saa harjoitella kreikkaakin. Kiva, sopivan kokoinen hotelli rauhallisella alueella, loistava henkilökunta, voin
      suositella. Hotelli on saanut omat ystävänsä. jotka
      käyvät siellä joka vuosi.

    • Aegeansea

      Juuri Aglasta tulleena ei ole kuin hyvää sanottavaa! Kodikas pikku-hotelli, viihtyisä allasalue ja hyvä ruoka. Olimme all inclusive-paketilla, jota joillakin sivustoilla moitittiin ja me olimme taas erittäin tyytyväisiä. Koska sen hinta on edullinen, ei voi odottaa, että siellä on loputtomiin vaihtoehtoja, mutta ainakin meille täysin riittävästi ja aina tuli lapsilla ja aikuisilla vatsa täyteen. Tykkäsimme myös sijainnista, koska lokakuun lomaviikollemme sattui hyvät kelit ja pystyimme uimaan joka päivä tuulisella rannalla. Huonetoive kannattaa ottaa poispäin merestä jos sattuukin tuulemaan paljon.

    • EiEnääAglaan

      Aglassa olleena voin vain todeta että en sinne enää mene, syinä: henkilökunta, yleinen siisteys, ruuan taso, merinäköala vain ylimmistä huoneista , muuten naapurin seinä..

    • 15kesälä

      heinäkuu -15:
      hyvä sijainti, rantaan meni oikopolku rappuset
      ilmainen ilmastointi
      vesi toimi kunnolla suihkussa ei tullut kuumaa-kylmää-kuumaa
      aamupalalla kahvin tarjoilija kaatoi, aamupala ok
      hintatasoltaan ok
      rauhallinen, ei melua kaduilta
      ilmainen wifi aulassa ( huoneisiin sai erilaisia wifi kortteja )
      - pieni allasalue joka täys ( mutta monissa muissakin paikoissa samaa vikaa sesonkina )
      - huone hieman pieni. ei luksus mutta siisti.

      Hotellissa on baari ja saa ruokaakin ja marketi eli kaikkea tarvittavaa lähellä. hyvät tuulisen rannan ravintolat lähellä. baarikadulle noin 200-300m bilettäjille. kaupunkiin 5-10min matka. meillä sattui olemaan osittainen merinäköala 3 kerroksesta oli kahden talon välissä tilaa niin näkyi merelle. jos merinököalaa kaipaa ja luksus huoneen ei tänne kannata tulla. mutta jos kelpaa tavallinen siisti huone niin ehdottomasti. suomeakin henkilökunta puhuu voi kysellä jos kielitaito huono.

    • hotsikka

      onko kellään kokemusta 1h huoneista aglassa.missäpäin hotellia?

    • sartsat

      Agla-hotelli todella siisti ja kiva paikka. Henkilökunta ok, aamupala ok. Allasalue vähä pieni, mutta sinnekki aina jotenkin sopi. Lyhyt matka keskustaan. Rauhallinen hotelli. Palaamme sinne varmaan tänä kesänä.

    • 26kertarhodoksella

      Kirjoituksesi perusteella sinulle sopisi aurinkomatkojen Athineon, kaupungin toiselta puolelta. Agla on täynnä suomalaisia, suomalaista henkilökuntaa myöten. Kysyimme suomalaiselta respalta rhodoksen kyläjuhlista ja muista paikallisista menoista ja hän oli sitä mieltä että tässä heidän terassillaan on paljon mukavampaa, turha lähteä minnekään. Aglasta lyhyt matka baarikadulle...joten kerää varmasti siihen mieltynyttä porukkaa. Aglassa olleena, en sinne enää mene!!!

    • JiiÄr_ÄmDee

      Aglassa olen majoittunut perheeni kanssa 2015, 2016 ja 2017. Voinee siis päätellä että olemme olleet tyytyväisiä. Yksi asia minua harmittaa ihan silmittömästi - ettei perhehuonetta (siis 2x2hh väliovella) enää saa järkihintaan kun lapset ovat yli 11 v. Eli kahden 12 vuotiaan kanssa matkustettaessa pitäisi toisen majoittua isän ja toisen äidin kanssa, mahdollisesti ihan eri puolilla hotellia : ((( iso miinus. Kun ei voi tietää ollaanko sitten edes samassa kerroksessa.. En tiedä sitten, voihan se olla kaikissa muissakin hotelleissa näin.

      Mutta siis hotellista ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Mukava ilmapiiri, pieni mutta hyvä allas ja kiva allasalue, samanlainen aamiainen aina kahden viikon reissun aikana alkaa jo vähän tökkiä mutta voihan aamiaisella käydä vaikka lähikahvilassa tms. Ja ihana oli aina illalla kaupunkikävelyiltä yms. hotellille palatessa ottaa hotellin terassilla jotkut kivat drinkit! Ja tosi kiva henkilökunta Aglassa, terkkuja Luisalle ja sille vanhemmalle yövahti -herralle joka teki käsilläseisontoja ja vaikka mitä akrobatiatemppuja meille iltaisin! Ja p.s. meidän tyttäret eivät lämmenneet ajatukselle avioliitosta vanhemman herran kanssa Kreikkaan muuttaen XD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 527
      8208
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      234
      2778
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2621
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      165
      2045
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      121
      1921
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1755
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      2
      1646
    8. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      80
      1262
    9. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1208
    10. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1195
    Aihe