Ihastuksia tulee ja menee, mutta jotenkin toiset vain suorastaan vievät jalat alta.
Työt aloitettuani viime vuoden lopulla, katseeni osui junasta poistuessani erääseen kauniiseen tyttöön, tai nuoreen naiseen paremmin sanottuna. Seuraavina päivinä sain todeta, että hän kulkee samalla junalla kanssani joka aamu. Jostakin syystä tunteeni alkoivat häntä kohtaan olevan yllättävän lämpimät.
Jotenkin olet niin täydellisen sopiva minulle.
Yleensä nuo satunnaiset ihastukset katoavat nopeasti mielestä ja elämä jatkuu niin kuin ennen.
Nykyisin kuitenkin tuntuu etten saa tätä ihanan kaunista naista mielestäni muualla kuin työpaikalla mikäli tekemistä riittää, sekä kouluiltoina kerran viikossa.
Olen vain kerran eläissäni tuntenut erästä naista kohtaan näin palavasti, ja sen tapauksen munasin ihan itse parin vuoden tekstiviestisuhteen sekä muutaman elokuvaillan jälkeen. Pistin siis vain poikki. Tosin tyttökin päästi niin helposti irti että liekö vain leikkinyt tunteillani reilu pari vuotta. Olen aina uskonut etten pysty tätä tapausta antamaan ikinä itselleni anteeksi, ellen löydä jotain vähintään yhtä hyvää.
Em. tapauksen jälkeen vaatimukseni naisten suhteen on noussut korkeaksi, ja toteankin olevani joissain asioissa ylimielinen kusipää, sillä uskottelen itselleni ansaitsevani juuri haluamani naisen vain sen tähden, että olen sivistynyt, keskivertoa paljon siistimmin pukeutuva, kohtalaisen hyvännäköinen sekä mielestäni arvostan ja ymmärrän paremmin naisia kuin tuntemani miehet.
Siispä en olekaan kehenkään enää sittemmin rakastunut. Totta puhuakseni en edes uskalla, sillä pelkään että ajatukseni olisivat vain edellämainitussa tytössä mikäli uusi ei täyttäisi vaatimuksiani, joten tähän väliin pyydänkin anteeksi eräältä ihanalta naiselta, etten aikoinaan uskaltanut kanssasi suhteeseen vaikka vietimmekin mielestäni ikimuistoisen kesän yhdessä. Tarkoitus ei ollut todellakaan leikkiä tunteillasi, mutta siten sen saatoit ottaa - olin vain pelkuri.
Nyt, vuosia myöhemmin, tämä työmatkani nainen on herättänyt jälleen jotain sisälläni, mitä en uskonut kenenkään enää tekevän. Ja se sattuu, koska hänen saamisensa on absoluuttisen mahdotonta, joten en pääse edes yrittämään vanhojen virheiden korjaamista uudella mahdollisuudella. Ja miksikö en voi sinua saada? Näen sinut joka arkiaamu, mutta katseemme eivät ole kohdanneet sitten ensitapaamisen. Ja miksi oikeasti edes välitän, enhän tiedä sinusta mitään, edes etunimeäsi, silti en vain saa sinua mielestäni ja se rikkoo hiljalleen minua sisäisesti.
Ehkä on vain uskottava että muutaman vuoden välein vastaani tulee uusi teidän kahden kaltainen ilmestys, ja joskus myös tärppää.
Vaan miten käy kun työt kohta loppuvat, ainakin nykyisessä paikassa, tulenko näkemään häntä enää koskaan? Elämän pitäisi siitä jatkua, mutta se tuntuu mahdottomalta ajatukselta ilman että saisin antaa edes jonkin merkin tunteistani. Mutta miten, enhän voi ventovieraalle sanoa mitään sellaista ilman että nolaan itseni totaalisesti, etenkään kun hän tuskin edes huomaa minua.
Olisi niin paljon helpompi olla sellainen ns. perusjätkä joka ajattelee vain alapäällään, eikä turhaudu pareista pakeista
- tai siitä ettei joku hänen mielestään kaunis nainen ole kiinnostunut, koska niitähän piisaa maailmassa -
sen sijaan että on pitänyt syntyä liian tunteelliseksi hölmöksi ja kasvaa hiljalleen ylimieliseksi idiootiksi, se on vain tuomio yksinäisyyteen.
Eräänä päivänä työpaikalla, kahvitauolla katseet kohtasivat erään naisen kanssa monesti lyhytessä ajassa, ja olen jälkeenpäin huomannut että hän vilkaisee ohikulkiessaan silmiini. Liekö ihastusta vai onko minussa vain jotain hassua?
Olen kyllä tottunut siihen, että ihmiset tuntuvat aina tuijottavan. Silti se häiritsee. Hyvännäköinen on työpaikkani nainenkin, mutta oikea ihastukseni on työmatkani varressa aivan tavoittamattomissa.
Ja vaikka niin totta vie inhoankin vuodatuksia, niin sainpahan ainakin kerran elämässäni avautua kun siltä tuntui, eipä ole viime aikoina järjellä tullut ajateltua muutenkaan.
You are my angel.
Come from way above, to bring me love.
Her eyes, she's on the dark side.
Neutralize, every man in sight.
- love you -
Työt aloitettuani viime vuoden lopulla, katseeni osui junasta poistuessani erääseen kauniiseen tyttöön, tai nuoreen naiseen paremmin sanottuna. Seuraavina päivinä sain todeta, että hän kulkee samalla junalla kanssani joka aamu. Jostakin syystä tunteeni alkoivat häntä kohtaan olevan yllättävän lämpimät.
Jotenkin olet niin täydellisen sopiva minulle.
Yleensä nuo satunnaiset ihastukset katoavat nopeasti mielestä ja elämä jatkuu niin kuin ennen.
Nykyisin kuitenkin tuntuu etten saa tätä ihanan kaunista naista mielestäni muualla kuin työpaikalla mikäli tekemistä riittää, sekä kouluiltoina kerran viikossa.
Olen vain kerran eläissäni tuntenut erästä naista kohtaan näin palavasti, ja sen tapauksen munasin ihan itse parin vuoden tekstiviestisuhteen sekä muutaman elokuvaillan jälkeen. Pistin siis vain poikki. Tosin tyttökin päästi niin helposti irti että liekö vain leikkinyt tunteillani reilu pari vuotta. Olen aina uskonut etten pysty tätä tapausta antamaan ikinä itselleni anteeksi, ellen löydä jotain vähintään yhtä hyvää.
Em. tapauksen jälkeen vaatimukseni naisten suhteen on noussut korkeaksi, ja toteankin olevani joissain asioissa ylimielinen kusipää, sillä uskottelen itselleni ansaitsevani juuri haluamani naisen vain sen tähden, että olen sivistynyt, keskivertoa paljon siistimmin pukeutuva, kohtalaisen hyvännäköinen sekä mielestäni arvostan ja ymmärrän paremmin naisia kuin tuntemani miehet.
Siispä en olekaan kehenkään enää sittemmin rakastunut. Totta puhuakseni en edes uskalla, sillä pelkään että ajatukseni olisivat vain edellämainitussa tytössä mikäli uusi ei täyttäisi vaatimuksiani, joten tähän väliin pyydänkin anteeksi eräältä ihanalta naiselta, etten aikoinaan uskaltanut kanssasi suhteeseen vaikka vietimmekin mielestäni ikimuistoisen kesän yhdessä. Tarkoitus ei ollut todellakaan leikkiä tunteillasi, mutta siten sen saatoit ottaa - olin vain pelkuri.
Nyt, vuosia myöhemmin, tämä työmatkani nainen on herättänyt jälleen jotain sisälläni, mitä en uskonut kenenkään enää tekevän. Ja se sattuu, koska hänen saamisensa on absoluuttisen mahdotonta, joten en pääse edes yrittämään vanhojen virheiden korjaamista uudella mahdollisuudella. Ja miksikö en voi sinua saada? Näen sinut joka arkiaamu, mutta katseemme eivät ole kohdanneet sitten ensitapaamisen. Ja miksi oikeasti edes välitän, enhän tiedä sinusta mitään, edes etunimeäsi, silti en vain saa sinua mielestäni ja se rikkoo hiljalleen minua sisäisesti.
Ehkä on vain uskottava että muutaman vuoden välein vastaani tulee uusi teidän kahden kaltainen ilmestys, ja joskus myös tärppää.
Vaan miten käy kun työt kohta loppuvat, ainakin nykyisessä paikassa, tulenko näkemään häntä enää koskaan? Elämän pitäisi siitä jatkua, mutta se tuntuu mahdottomalta ajatukselta ilman että saisin antaa edes jonkin merkin tunteistani. Mutta miten, enhän voi ventovieraalle sanoa mitään sellaista ilman että nolaan itseni totaalisesti, etenkään kun hän tuskin edes huomaa minua.
Olisi niin paljon helpompi olla sellainen ns. perusjätkä joka ajattelee vain alapäällään, eikä turhaudu pareista pakeista
- tai siitä ettei joku hänen mielestään kaunis nainen ole kiinnostunut, koska niitähän piisaa maailmassa -
sen sijaan että on pitänyt syntyä liian tunteelliseksi hölmöksi ja kasvaa hiljalleen ylimieliseksi idiootiksi, se on vain tuomio yksinäisyyteen.
Eräänä päivänä työpaikalla, kahvitauolla katseet kohtasivat erään naisen kanssa monesti lyhytessä ajassa, ja olen jälkeenpäin huomannut että hän vilkaisee ohikulkiessaan silmiini. Liekö ihastusta vai onko minussa vain jotain hassua?
Olen kyllä tottunut siihen, että ihmiset tuntuvat aina tuijottavan. Silti se häiritsee. Hyvännäköinen on työpaikkani nainenkin, mutta oikea ihastukseni on työmatkani varressa aivan tavoittamattomissa.
Ja vaikka niin totta vie inhoankin vuodatuksia, niin sainpahan ainakin kerran elämässäni avautua kun siltä tuntui, eipä ole viime aikoina järjellä tullut ajateltua muutenkaan.
You are my angel.
Come from way above, to bring me love.
Her eyes, she's on the dark side.
Neutralize, every man in sight.
- love you -
Vastaukset 1
Vanhimmat
vois mennä asiat ihan oikeisiin mittasuhteisiin, jos ihan vaikka toimisit jotenkin. Tossa tuntuu asiat saaneen vähän itseään isommat merkitykset ja vähän liian hurjat jo jos aikuisen työssäkäyvän miehen pistävät noin pois tolaltaan.