Moikka moi.
En ole nyt ihan vähään aikaan kommentoinut täällä (viimeksi kai marraskuussa) mitään, syystä että on kiireitä ja osin yrityskin tarvitsee kaiken huomion. Syynä on tipahtanut tilauskanta. Ihmiset ovat tulleet niin varovaisiksi, vaikka kotitalousvähennys onkin kaksinkertaistettu.
Mutta huomasin tänään (pe 30.1.09) että jonkun mieli tulee tyydytetyksi, kun laittaa nikilläni avauksia "misi".
No eihän sille näin netissä mitään voi, mutta ko. henkilön itsensä toivoisin kysyvän itseltään;
- mitä ajattelet, käyttäessäsi toisen käyttämää nikkiä?
- millaista tyydytystä "toisen nimissä" annettu lausunto tai mielipide sinulle antaa?
- millaista etua toimintasi antaa sinulle tai tälle keskustelupalstalle?
- lopuksi esitä itsellesi kysymys, kuka olen ja mitä tahdon?
Oikein hyvää jatkoa kaikille asiallisesti esiintyville kirjoittajille.
Onneksi on tällainenkin "purkauskanava", häiriköt vaan saavat kokohomman menemään pieleen.
Lupaan juuri nyt, että en kirjoita tai ota kantaa muiden kirjoituksiin ennen maaliskuun alkua.
Eli kaikki helmikuun "misien" kirjoitukset ovat joiltakin muilta kuin "originaal misiltä":))
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Misi

Vastaukset 3
Vanhimmat
Rekisteröidy, niin nikkisi on sitten sinun.
Jos kammoat tietojen luovutusta verkkoon, niin ei sinne tarvitse oikeita tietoja laittaa...
äläkä valita, sen jälkeen joutuu sitten miettimään mitä kirjottaa.
rekistö.....